Jatssoitikosta rumpusetiksi : rumpusetin soitintutkimuksellinen analyysi
Treuthardt, Annika (2017)
Treuthardt, Annika
2017
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Journalism and Communication
Viestintätieteiden tiedekunta - Faculty of Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706262091
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706262091
Tiivistelmä
Käsittelen tässä tutkimuksessa rumpusetin historiaa. Pyrin määrittelemään, miten ja milloin rumpusetin voi sanoa kehittyneen soittimeksi ja millainen kehityskulku sillä on ollut 1900-luvun alusta vuoteen 1979 asti. Käsittelen rumpusettiin kuuluvat osat yksitellen ja kuvaan kuhunkin kohdistuneet fyysiset muutokset. Lisäksi kysyn, millaiset tekijät rumpusettiä muokkasivat. Tässä huomioin paitsi soittotavassa tapahtuneet muutokset myös laajemmat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset kehityslinjat sekä niihin kytkeytyvän populaarimusiikillisen kontekstin.
Työni teoreettisena viitekehyksenä toimii soitintutkimus. Tarkastelen soitinta organologisesti ja organografisesti visuaalisen aineiston perusteella. Aineistona käytän Tampereen konservatorion lehtori Harri Lehtisen haastattelua sekä vintagerumpujen keräilijöille suunnattuja www-sivustoja (vintagedrumguide.com ja vintagecymbalguide.com). Nämä musiikkiliikkeiden julkaisemat esitteet kattavat vuodet 1905 vuoteen 1979. Kuvaston perusteella kuvaan rumpusetin erilaisia tyyppejä soittimen osien yhdistelmien ja niiden laajuuden perusteella. Aikakausien vertailu piirtää esiin soittimen laajan kehityskaaren, jonka aikana rumpusetti on muotoutunut nykyiseen muotoonsa.
Tutkimukseni osoittaa, että ensimmäinen rumpusetin kehityskaaren jakso on määriteltävissä vuosiin 1909-1949. Bassorummun pedaalin patentointi aloittaa ajanjakson, jolloin kehittyivät seuraavat settityypit: kaksiosainen perussetti, kaksiosainen perkussiosetti, konsolisetti ja trap. Yleensä setin kokoonpano oli joko hyvin niukka tai hyvin laaja, mutta laajuus ilmeni lähinnä runsaana perkussiokokoelmana, jossa kaksiosaiseen settiin saattoi liittyä jopa kokonaisia orkesterisoittimia. Toista ajanjaksoa 1950-1969 hallitsee neliosainen rock-setti: bassorumpu, pieni tomtom, iso tomtom ja virveli, symbaali telineineen ja hi-hat. Tämä moderni rumpusetti vakiintui vuoteen 1950 mennessä, jolloin kylkisymbaali ja matala charleston olivat kokonaan kadonneet. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa modernin rumpusetin on esitetty syntyneen noin vuonna 1940. Oman työni tulokset tarkentavat tätä väitettä ja sijoittavat modernin setin synnyn pikemminkin 1950-luvun alkuun. Samassa ajanjaksossa rock-setti enteili rumpusetin laajenemista: bassorumpu joko kahdentui (kahden bassorummun rock-setti) tai kääntyi ylösalaisin (cocktail-setti). Kolmannen ajanjakson vuosina 1970-1979 niukoista seteistä palattiin jälleen laajoihin. Tällöin kuvaston pienimmätkin setit olivat jo viisiosaisia. Laajimmissa seteissä osia oli jopa 12.
Tarkastelen rumpusetin muutoksien syitä sekä yksittäisten muusikoiden että uusien innovaatioiden kautta, vuorovaikutuksessa ympäröivien musiikillisten ja musiikkikulttuuristen ilmiöiden kanssa. Suuremmassa mittakaavassa rumpusetti muuttui näin laajasta kokoelmasta hyvin niukkaan rokkisettiin ja siitä takaisin laajaan kokoelmaan, kuitenkin niin, että lopputulos on 1970-luvulla täysin erilainen kuin vuosisadan alussa. Klassisten konserttisoittimien kuvasto vaihtui rock-henkisyyteen lukuisten puurunkoisten tomtomien myötä. Kulttuurisesta näkökulmasta soittimen kehitykseen on vaikuttanut esimerkiksi jazz, rumpalin aseman muutos suhteessa yhtyeen muiden soittimien edustajiin, soittimen kehittyminen solistiseen suuntaan sekä rumpalin aseman muutos välttämättömästä tahdinpitäjästä koko yhtyeen tähdeksi.
Avainkäsitteitä: rumpusetti, soitintutkimus, kulttuurihistoria
Työni teoreettisena viitekehyksenä toimii soitintutkimus. Tarkastelen soitinta organologisesti ja organografisesti visuaalisen aineiston perusteella. Aineistona käytän Tampereen konservatorion lehtori Harri Lehtisen haastattelua sekä vintagerumpujen keräilijöille suunnattuja www-sivustoja (vintagedrumguide.com ja vintagecymbalguide.com). Nämä musiikkiliikkeiden julkaisemat esitteet kattavat vuodet 1905 vuoteen 1979. Kuvaston perusteella kuvaan rumpusetin erilaisia tyyppejä soittimen osien yhdistelmien ja niiden laajuuden perusteella. Aikakausien vertailu piirtää esiin soittimen laajan kehityskaaren, jonka aikana rumpusetti on muotoutunut nykyiseen muotoonsa.
Tutkimukseni osoittaa, että ensimmäinen rumpusetin kehityskaaren jakso on määriteltävissä vuosiin 1909-1949. Bassorummun pedaalin patentointi aloittaa ajanjakson, jolloin kehittyivät seuraavat settityypit: kaksiosainen perussetti, kaksiosainen perkussiosetti, konsolisetti ja trap. Yleensä setin kokoonpano oli joko hyvin niukka tai hyvin laaja, mutta laajuus ilmeni lähinnä runsaana perkussiokokoelmana, jossa kaksiosaiseen settiin saattoi liittyä jopa kokonaisia orkesterisoittimia. Toista ajanjaksoa 1950-1969 hallitsee neliosainen rock-setti: bassorumpu, pieni tomtom, iso tomtom ja virveli, symbaali telineineen ja hi-hat. Tämä moderni rumpusetti vakiintui vuoteen 1950 mennessä, jolloin kylkisymbaali ja matala charleston olivat kokonaan kadonneet. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa modernin rumpusetin on esitetty syntyneen noin vuonna 1940. Oman työni tulokset tarkentavat tätä väitettä ja sijoittavat modernin setin synnyn pikemminkin 1950-luvun alkuun. Samassa ajanjaksossa rock-setti enteili rumpusetin laajenemista: bassorumpu joko kahdentui (kahden bassorummun rock-setti) tai kääntyi ylösalaisin (cocktail-setti). Kolmannen ajanjakson vuosina 1970-1979 niukoista seteistä palattiin jälleen laajoihin. Tällöin kuvaston pienimmätkin setit olivat jo viisiosaisia. Laajimmissa seteissä osia oli jopa 12.
Tarkastelen rumpusetin muutoksien syitä sekä yksittäisten muusikoiden että uusien innovaatioiden kautta, vuorovaikutuksessa ympäröivien musiikillisten ja musiikkikulttuuristen ilmiöiden kanssa. Suuremmassa mittakaavassa rumpusetti muuttui näin laajasta kokoelmasta hyvin niukkaan rokkisettiin ja siitä takaisin laajaan kokoelmaan, kuitenkin niin, että lopputulos on 1970-luvulla täysin erilainen kuin vuosisadan alussa. Klassisten konserttisoittimien kuvasto vaihtui rock-henkisyyteen lukuisten puurunkoisten tomtomien myötä. Kulttuurisesta näkökulmasta soittimen kehitykseen on vaikuttanut esimerkiksi jazz, rumpalin aseman muutos suhteessa yhtyeen muiden soittimien edustajiin, soittimen kehittyminen solistiseen suuntaan sekä rumpalin aseman muutos välttämättömästä tahdinpitäjästä koko yhtyeen tähdeksi.
Avainkäsitteitä: rumpusetti, soitintutkimus, kulttuurihistoria