Vammaislakien valossa ja varjossa

Abstract

Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista jo vuonna 2006. Myös Suomessa on ollut jo pitkään valmisteilla vammaisia henkilöitä koskevien lakien uudistaminen, mitä jo tehdyn sopimuksen ratifiointi edellyttää. Nykyisin voimassa olevassa vammaispalvelulaissa (Laki vammaisuuden perusteella annettavista palveluista ja tukitoimista 280/1987) vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti apua tai muuta tukea suoriutuakseen tavanomaisessa elämässä. Hyvinvoinnin, tasavertaisuuden ja osallisuuden näkökulmasta vammaisten henkilöiden elämää saattavat vammasta riippuen määrittää hyvin erilaiset lait, joita voivat olla esimerkiksi vammaispalvelu-, erityishuolto-, ja sosiaalihuoltolaki.

Tämän sosiaalipolitiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma käsittelee kokemuksia vammaisten henkilöiden hyvinvointia ja osallisuutta lisäämään tarkoitettujen lakien toimivuudesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty sähköisesti puolistrukturoidulla kyselomakkeella vammaisjärjestöjen puheenjohtajilta eri puolilta Suomea. Menetelmänä on aineistolähtöinen narratiivinen analyysi. Vammaisjärjestöjen puheenjohtajien vastauksista muodostui neljä uutta tarinaa kuvaamaan heidän näkemyksiään. Tässä tutkielmassa on aineiston alkuperäisten vastauksien ilmaisutapaa muokattu esitystavaltaan yhteneväisiksi siten, että sisällöllisesti kaikki neljä kertomusta ovat puheenjohtajien ajatuksia ja kertomaa.

Vammaisjärjestöjen puheenjohtaja-aineisto osoitti selkeästi, kuinka eri vammaisryhmät kamppailevat edelleen niiden samojen asioiden kanssa, joita koskevaa edunvalvontaa on tehty jo kauan. Kaikissa kertomuksissa mainittiin esimerkiksi nykyinen vammaispalvelulaki yhtenä merkittävä lakina, jonka vaikutukset ovat osin positiivisia ja osin negatiivisia. Samoin koettiin monet muutkin lait, joiden seuraukset saattoivat järjestöjohtajien mukaan tuottaa järjestöjen jäsenille hyvinvointia ja toisaalta samanaikaisesti myös pahoinvointia. Kokonaisuutena kuitenkin lakien takaamat palvelut nähtiin vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin ja tasavertaisuuden kannalta hyvinkin merkityksellisenä. Osalle puheenjohtajien edustamista vammaisryhmistä lait mahdollistivat asioita, joita ilman lailla säädettyjä tukitoimia ei olisi mahdollista toteuttaa.