Vapauttavat rajat - Näyttelijän ele näyttelijäntyötä muotoilevana rajoitteena Hanno Eskolan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa esityksessä Rougé Dérangée, Tampereen Yliopisto 2012

Abstract

Tutkin työssäni rajoitetta ohjaajan ja näyttelijän työkaluna, purkamalla esiin fyysisiä näyttelijäntyön tekniikoita ohjaaja Hanno Eskolan Rouge Dérangée-teoksesta (2012, Tampereen yliopisto) ja kahdesta sen näyttelijäsuorituksesta. Esityksen näyttelijöistä haastattelin näyttelijä Johanna Kuuvaa ja näyttelijä Maiju-Riina Huttusta. Tarkoitan rajoitteella muun muassa fyysisiä tekniikoita ja niiden osia, joiden avulla näyttelijäntyötä voi muotoilla esteettisesti, tekemällä valintoja lavalle päätyvän ilmaisun suhteen. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt teemahaastatteluja, sekä alaan liittyvää kirjallisuutta. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus jota puran sisällönanalyysillä.

Erika Fisher-Lichten, Robert Cohenin, Maya Tångeberg-Grischinin, Mia Pätsin sekä Yoshi Oidan teokset ovat toimineet keskeisimpänä lähdeaineistonani. Olen tutustunut myös Harri Veivon ja Tomi Huttusen kirjaan semiotiikasta, koska Hanno Eskolan teatteri liittyy hänen omien sanojensa mukaan vahvasti semiotiikkaan. Eskolalle näyttelijäntyö on suurelta osin merkkikieltä. Hanno Eskolan teatterissa eleiden tasolla esitetään tekstin lisäksi runsaasti merkkejä.

Osoitan työssäni, että rajoitteen käsite sopii ohjaajan ajattelun työkaluksi hyvin. Se kuvaa asioita jotka voivat vaikuttaa näyttelijäntyöhön laajemmin, kuin yleensä lähes samassa merkityksessä käytettävät käsitteet este (Robert Cohen), merkkilippu (Robert Cohen), näyttelijän tehtävä (Konstantin Stanislavski), sekä muut vastaavat käsitteet.

Laajasti käsitettynä näyttelijäntyöllisen rajoite-työkalun avulla näyttelijäntyötä voi purkaa pieniin osatekijöihin. Näistä voidaan kommunikoida ohjaajan sekä näyttelijän välillä. Näyttelijän rajoitteina voivat toimia tarkoituksella valitut rajoitteet. Näyttelijän rajoitteina voivat toimia myös tahattomat tai väistämättömät rajoitteet. Näyttelijän rajoitteet ovat aina psykofyysisiä ja ilmenevät tavalla tai toisella sekä näyttelijän mielessä, että kehossa. Samaan aikaan valitut, tai näyttelijän suorituksessa ilmenevät rajoitteet alkavat muotoilla sitä, mitä muut näyttelijät tekevät, esimerkiksi suhtautumistapana rajoitetta tekevään näyttelijään. Näin ne alkavat toimia rajoitteina myös näyttelijäryhmälle. Rajoitteet ovat myös ihmisten välisiä. Ne voivat olla myös suhteessa yleisöön, tilaan ja esimerkiksi valoihin. Osa rajoitteista on valittu, tai tullut mukaan jo kauan ennen esityshetkeä.

Usein ohjaajille ja näyttelijöille vakiintuu heidän työskennellessään tietyt käsitteet, jotka merkitsevät tiettyjä sisältöjä. Nämä voivat vaihdella eri ohjaajilla. Jatkossa voisikin olla paikallaan pohtia ainakin ohjaajien ja näyttelijöiden välistä kommunikaatiota. Toisaalta myös näyttelijäntyön hienovireiset nyanssit voisivat olla mielenkiintoisia tutkimuskohteita. Tutkimuskohteita voisivat olla lisäksi monet muut näyttelijäntyön tekniikat (tempo, aksentti ja niin edelleen), jotka ovat yhteisiä eri tyylilajeille ja joiden avulla tyylilajeja hallitaan. Rajoitteen ideaan liittyy paradoksi. Raja sekä kahlitsee, että vapauttaa. Rajoite yhtä aikaa sulkee pois valintoja, mutta myös mahdollistaa yhä uusia valintoja, koska aina voi valita jotakin, sovitunkin muodon puitteissa.