Henkirikosuhrien läheisten suru ja selviytymistä edistävät ja estävät tekijät
Virta, Tanja (2017)
2017
Terveystieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Health Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-05-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706071849
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706071849
Tiivistelmä
Henkirikoksen uhrina kuolee Suomessa vuosittain keskimäärin 95 henkilöä. Yhtä henkirikoksen uhria jää suremaan useita perheenjäseniä, ystäviä ja läheisiä. Henkirikoksen jälkeen läheisten suru on traumaattista ja pitkäkestoista. Yli puolet läheisistä kärsii yhdestä tai useammasta psyykkisestä häiriöstä jopa 10 vuotta menetyksen jälkeen. Sen vuoksi heidät tulee huomioida henkirikoksen sekundaarisina uhreina.
Tämä tutkimus on osa Tampereen yliopiston surututkimushanketta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata henkirikosuhrien läheisten surua sekä heidän selviytymistään edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkimusaineisto kerättiin elektronisella lomakkeella ja haastatteluiden avulla. Tutkimukseen osallistui 34 läheistä, joista kolme haastateltiin teemahaastatteluin. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Läheisten suru oli surutunteiden kokemista ja surusta särkymistä. Surutunteiden kokeminen sisälsi voimakkaita tunteita, kokonaisvaltaista surukipua ja kiintymyssuhteen ylläpitämistä. Suru oli luonteeltaan aaltoilevaa. Surusta särkyminen ilmeni kadotettuna elämänilona ja elämässä selviytymisen vaikeutena, mutta toisaalta myöhemmin myös eteenpäin suuntautumisena.
Läheisten surussa selviytymistä edisti oikeanlaisen tuen saaminen, sisäiset vahvuustekijät ja menetyksen myötä uudistuminen. Tukea saatiin läheisiltä, ammattihenkilöiltä ja omasta yhteisöstä. Itsensä suojeleminen, omien luonteenvahvuuksien hyödyntäminen ja aktiivisena pysyminen edistivät selviytymistä. Menetyksen myötä uudistuminen ilmeni kokemuksena yhteydestä surmattuun, uuden realiteetin muodostumisena ja hyvyyden näkymisenä omassa elämässä. Selviytymistä esti murhetaakan kantaminen. Läheiset kärsivät emotionaalisesti, jäivät surunsa kanssa yksin ja joutuivat yhteisöissään sosiaalisesti leimatuiksi. Oman surunsa ohella he huolehtivat surevista läheisistään. Lisäksi ammattihenkilöiden huono kohtaaminen ja elämänkohtaloiden kasaantuminen estivät läheisten selviytymistä. Läheiset kokivat elämän perustan järkkymistä, joka ilmeni arjessa selviytymisen vaikeuksina ja talouden epävakautena. Kuoleman julkinen riepottelu, raskas oikeudenkäynti ja tekijän olemassaolo aiheuttivat mielen uudelleen haavoittumista.
Tutkimustulokset luovat ymmärrystä läheisten surusta ja selviytymisestä henkirikoskuoleman jälkeen. Läheiset hyötyisivät erityisesti surun käsittelemiseen ja arjessa pärjäämiseen kohdennetusta tuesta. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon ja vertaistukitoiminnan kehittämisessä sekä henkirikosuhrien läheisiä kohtaavien ammattihenkilöiden koulutuksessa.
Tämä tutkimus on osa Tampereen yliopiston surututkimushanketta. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata henkirikosuhrien läheisten surua sekä heidän selviytymistään edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkimusaineisto kerättiin elektronisella lomakkeella ja haastatteluiden avulla. Tutkimukseen osallistui 34 läheistä, joista kolme haastateltiin teemahaastatteluin. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Läheisten suru oli surutunteiden kokemista ja surusta särkymistä. Surutunteiden kokeminen sisälsi voimakkaita tunteita, kokonaisvaltaista surukipua ja kiintymyssuhteen ylläpitämistä. Suru oli luonteeltaan aaltoilevaa. Surusta särkyminen ilmeni kadotettuna elämänilona ja elämässä selviytymisen vaikeutena, mutta toisaalta myöhemmin myös eteenpäin suuntautumisena.
Läheisten surussa selviytymistä edisti oikeanlaisen tuen saaminen, sisäiset vahvuustekijät ja menetyksen myötä uudistuminen. Tukea saatiin läheisiltä, ammattihenkilöiltä ja omasta yhteisöstä. Itsensä suojeleminen, omien luonteenvahvuuksien hyödyntäminen ja aktiivisena pysyminen edistivät selviytymistä. Menetyksen myötä uudistuminen ilmeni kokemuksena yhteydestä surmattuun, uuden realiteetin muodostumisena ja hyvyyden näkymisenä omassa elämässä. Selviytymistä esti murhetaakan kantaminen. Läheiset kärsivät emotionaalisesti, jäivät surunsa kanssa yksin ja joutuivat yhteisöissään sosiaalisesti leimatuiksi. Oman surunsa ohella he huolehtivat surevista läheisistään. Lisäksi ammattihenkilöiden huono kohtaaminen ja elämänkohtaloiden kasaantuminen estivät läheisten selviytymistä. Läheiset kokivat elämän perustan järkkymistä, joka ilmeni arjessa selviytymisen vaikeuksina ja talouden epävakautena. Kuoleman julkinen riepottelu, raskas oikeudenkäynti ja tekijän olemassaolo aiheuttivat mielen uudelleen haavoittumista.
Tutkimustulokset luovat ymmärrystä läheisten surusta ja selviytymisestä henkirikoskuoleman jälkeen. Läheiset hyötyisivät erityisesti surun käsittelemiseen ja arjessa pärjäämiseen kohdennetusta tuesta. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollon ja vertaistukitoiminnan kehittämisessä sekä henkirikosuhrien läheisiä kohtaavien ammattihenkilöiden koulutuksessa.