Naiskansakoulunopettajan tarina : muistelukerronta talvi- ja jatkosodan kokemusten välittäjänä

Abstract

Kansakoulunopettajat ovat olleet Suomessa erityinen ryhmä kansakoululaitoksen perustamisesta alkaen. Kansakoulu muotoutui nuoren kansakunnan tavoitteissa tärkeäksi osaksi kansalaiskasvatuksen projektia ja kansakoulunnopettajat tämän projektin merkittäviksi toteuttajiksi. Talvi- ja jatkosota toivat kriisitilanteena esille ideaalit kansalaisuuden käsityksissä ja siinä, miten sukupuolien roolit määriteltiin. Paine kansakunnan yhtenäistämiselle ja nationalistisen arvojen välittämiselle mahdollisimman laajalle kansanjoukolle ennen sotia ja niiden aikana oli huomattava. Olen rakentanut tutkimukseni muistitietotutkimuksen näkökulmasta miettien erityisesti seuraavaa kysymystä: Mitä yksityiskohtainen yksilön muistelukertomuksen tarkastelu voi paljastaa muistista ja muistelusta nimenomaan sota-ajan kokemisen tuottaman erityisen tilanteen kohdalla?

Työprosessieni kautta on tullut esiin lähdemateriaalina käyttämäni Museoviraston keruukyselyin kerätyn muistelukerronnan erityisyys. Muistelukertomusten jälkikäteisyys on ollut leimallista aineistolle. Ajattelu ja muisti ovat sen vuoksi saanut erityisen osion tutkimuksessani. Muistitietohistorian, oral historyn ja mikrohistorian käsitteellinen kerrostuneisuus ovat vaatineet käsittelemään näiden metodien eroja ja yhtymäkohtia. Lähiluku on puolestaan mahdollistanut syväluotaavan tutkimusotteen, jonka kautta olen pyrkinyt hahmottamaan ilmiöiden ja yksilöiden sisäistä logiikkaa. Olen käyttänyt lähilukua yhdessä muistitietohistorian ja oral historyn metodien kanssa.

Kansakoulunopettajien kerronnassa oli melko yhtenäinen linja, jota voi kutsua miltei sota-ajan työtä ihannoivaksi. Osin tulkitsin tämän johtuneen suurimpana muistitiedon lähteenäni käyttämäni Museoviraston Naisten sota-ajan elämää ja työpanosta käsitelleen kyselyn 34. otsikosta ja kysymyksistä. Osin syynä oli varmasti kansakoulunopettajien rekrytointi ja koulutus, joissa isänmaallisuus korostui. Yksittäisen muistelukertomuksen kontrastoiva lähiluku tuotti positiivisen hermeneuttisen kehän, joka syvensi ja laajensi näkökulmiani jokaisella uudelleenluvun kerralla. Asetin yhdeksi tutkimustavoitteekseni tarkastella esiintyykö naiskansakoulunopettajien kerronnassa merkkejä oman aseman tiedostamisesta valtiokoneiston osana. En yrityksistä huolimatta havainnut tällaista itsereflektiota.

Lähiluetun muistelun kerronta paljastaa kiinnostavan näkökulman Itä-Karjalassa tehtyyn opetuskomennukseen nähden. Kertoja puhuu rauhantyöstä ja liittää siten heimotyön sotatoimialueella rauhaan. Näennäinen ristiriita voi olla myös tietoista kapinaa sellaisia diskursseja vastaan, jotka ovat tulkinneet heimotoiminnan osana jonkinlaista ekstremismiä.