Kaikkien kansalaisten museo? : British Museumille annetut roolit ja tehtävät 1830-luvulta 1890-luvulle

Abstract

British Museum on maailman ensimmäinen parlamentin päätöksellä julkiseksi perustettu ja verovaroin rahoitettu museo. Vuonna 1753 perustetun museon periaatteisiin on alusta lähtien kuulunut vapaan pääsyn tarjoaminen kaikille kokoelmista kiinnostuneille. Museossa aina 1800-luvun loppuun asti toteutunut aukiolopolitiikka ei kuitenkaan toteuttanut tätä periaatetta, sillä arkisin työskennelleellä väestöllä ei juuri ollut mahdollisuuksia museovierailuun.

Tutkielma tarkastelee British Museumin aukioloajoista ja saavutettavuudesta käytyä keskustelua 1830-luvulta 1890-luvulle, ja pyrkii selvittämään keskustelussa käytettyjen argumenttien avulla museolle annettuja rooleja ja tehtäviä. Keskustelua käytiin pääasiassa parlamentin alahuoneessa, joten keskeisenä aineistona tutkielmassa toimivat Ison-Britannian parlamentin pöytäkirjat, joita täydentävät parlamentin asettamien komiteoiden raportit sekä sanomalehdissä aiheesta käyty keskustelu.

Aineiston lähestyminen on tapahtunut selvittämällä ensin käsiteltävän ajan yhteiskunnallista kontekstia, jonka avulla lähdeaineistossa käyty keskustelu on muuttunut ymmärrettävämpään muotoon. Tämän jälkeen keskustelusta on poimittu argumentteja, jotka on jaoteltu teemoittain käsittelyä helpottaviin kokonaisuuksiin. Argumentoinnin jaottelun kautta on lähestytty niiden takaa löytyviä käsityksiä British Museumista, sen roolista ja tehtävistä.

Kansalliselle museolle annettiin keskustelussa hyvin erilaisia rooleja ja tehtäviä, jotka riippuivat myös kulloisenkin keskustelun pääasiallisesta teemasta. Monet uskoivat British Museumin kehittävän kansalaisten makua, älykkyyttä ja käytöstapoja, minkä vuoksi sen aukioloaikoja haluttiin laajentaa. Museo olikin monille kansalaisten koulutuksen paikka, jota voitiin toisaalta käyttää myös kansalaisten tarkkailuun ja näiden käytöksen normittamiseen. Erityisesti museoiden sunnuntaiavaamisella haluttiin puolestaan puuttua juopotteluun, joka oli etenkin työväestön keskuudessa osa viikoittaista vapaapäivää. Museolle annettu tehtävä kouluttavana ja sivistävänä laitoksena onkin nähtävissä monissa laajempia aukioloaikoja ajaneissa argumenteissa.

Kaikkien mielestä museo ei kuitenkaan ollut tarkoitettu kansan kouluttamiseen ja sivistämiseen, vaan ennen kaikkea tieteelliseen tutkimukseen ja pidemmälle ehtineeseen harrastuneisuuteen. Näiden tahojen argumenteissa näkyi pelko kansan huonojen tapojen leviämisestä British Museumiin aukioloaikojen laajentamisen seurauksena. Museon kehittävän vaikutuksen ei siis uskottu olleen yhtä vahvaa kuin kansan huonojen tapojen. Sunnuntaiavaamiseen liitettiin puolestaan pelkoja uskonnollisesti merkittävän päivän maallistumisesta ja sunnuntaisen työskentelyn holtittomasta lisääntymisestä.

Sunnuntaiavaamisen kysymyksessä keskiöön nousi myös kiista sunnuntain viettämisen oikeanlaisesta tavasta, jota sunnuntaiavaamisen vastustajat pelkäsivät murennettavan mahdollisilla sunnuntaiaukioloilla. Uskonnon painoarvon heikkeneminen yhteiskunnassa ja erityisesti poliittisessa päätöksenteossa sai vastapuolen tarrautumaan tiukasti tarpeeseen pitää kansallinen museo suljettuna sunnuntaisin. Koska museo oli kuitenkin rahoitettu verovaroin, oli kansan mielipiteen kuuleminen asiassa tärkeää. Lopulta museon sunnuntaiavaaminen hyväksyttiinkin suurelta osin juuri sen vuoksi, että asian kannattajat pystyivät osoittamaan uskottavasti kansan enemmistön olleen sunnuntaiavaamisen puolella. Näin British Museumin saavutettavuudesta käyty keskustelu kertoo myös kansan mielipiteen merkityksen kasvusta poliittisessa päätöksenteossa 1800-luvun Isossa-Britanniassa.

Museolle annetut moninaiset roolit ja tehtävät osoittavat puolestaan, ettei museo toteuttanut milloinkaan vain yhtä tehtävää tai roolia. British Museumin kaltainen moderni museo ei määrittelekään itseään yhden tehtävän ympärille, vaan jättää itsensä avoimeksi kävijöiden tarpeille. Saavutettavuuskeskustelussa on nähtävissä tarve antaa British Museumille yksi selvä yhteiskunnallinen rooli, minkä vuoksi toisten mielipiteiden hyväksyminen oli paikoin vaikeaa. Uskonnollisten argumenttien käyttäjät vastustivat sunnuntaiavaamista uskonnollisista syistä, mutta pääasiassa sen vuoksi, että pitivät museota huvituspaikkana, jonka avaaminen ei sopinut päivän luonteeseen. British Museumin voidaankin sanoa olleen kaikkea sitä, mitä sen uskottiin keskustelun argumenteissa olleen, eikä yksi tulkinta museon tehtävistä ollut oikeampi kuin toinen.