"Aikuisen tuki on usein ihan konkreettista läsnäoloa" : Icehearts-tyttötyö sosiaalisen pääoman vahvistajana
Sarimaa, Mikko (2017)
Sarimaa, Mikko
2017
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-05-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201705191655

Tiivistelmä
Tutkimus kartoittaa Icehearts-tyttötyötä ja sen yhteistoimintaa koulun kanssa. Icehearts on lasten ja nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisemään pyrkivä varhaisen puuttumisen toimintamalli, joka toimii sekä koulussa että vapaa-ajalla. Iceheartsissa perustetaan urheilujoukkue, jonka toiminta jatkuu samojen lasten kanssa esikoulun lopusta täysi-ikäisyyteen asti. Joukkueen toimintaa johtaa sama kasvattaja 12 vuoden ajan.
Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä sosiaalisesta pääomasta lasten ja nuorten kasvun tukemisessa ja koulun kasvatustyötä tukevan toiminnan mahdollisuuksista vahvistaa lasten ja nuorten sosiaalista pääomaa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalisen pääoman käsite ja sen alakäsitteet sosiaalinen tuki, sosiaalinen kontrolli sekä sosiaalinen alkupääoma. Tutkimus oli menetelmältään kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistona toimivat Icehearts-kasvattajan ja Iceheartsin yhteistyökoulun erityisluokanopettajan kirjoittamat blogitekstit Icehearts-tyttöjoukkueen toiminnasta vantaalaisessa koulussa. Mukana oli 34 blogitekstiä vuosilta 2014-2015. Aineiston analyysimenetelmänä toimi sisällönanalyysi ja teemoittelu.
Tutkimustulosten mukaan Icehearts-toiminta vahvistaa lasten sosiaalista alkupääomaa ja heidän sosiaalisista verkostoistaan saamaansa sosiaalista tukea, erityisesti kasvattajalta saadun emotionaalisen tuen sekä tunteiden säätelyn kautta. Tärkeässä asemassa on lasten ja kasvattajan välille syntyvä luottamussuhde. Icehearts toimii myös siltana lasten vapaa-ajan ja koulun välillä.
Koulun kanssa yhteistyössä toimiessaan Icehearts voi toimia koko kouluyhteisön tukena ja voimavarana, auttaa opettajia lasten yksilöllisessä kohtaamisessa ja kasvattamisessa ja keventää opettajan työtaakkaa. Moniammatillisen yhteistyön kautta Icehears-toiminta voi lisätä koko kouluyhteisön sosiaalista pääomaa. Myös koululta vaaditaan luottamusta kasvattajaa kohtaan toimivan yhteistyön edellytyksenä.
Kolmanneksi Icehearts toimii lasten vapaa-ajalla. Tulosten mukaan Icehearts edistää lasten sosiaalisten verkostojen syntymistä ja vahvistumista urheilujoukkueen muodostaman vertaisyhteisön välityksellä. Monikulttuurisista tai sosioekonomisesti heikoista taustoista tulevat tytöt saavat tukea urheilun harrastamiseen ja liikkumiseen ja lisää edellytyksiä kotoutumiselle sekä kulttuurien väliselle ymmärrykselle.
Tutkimuksen perusteella kiinnostavia jatkotutkimusaiheita olisivat esimerkiksi lastensuojelun prosessin läpikäyneiden tyttöjen elämäntarinoiden ja sosiaalisen pääoman vertailu Icehearts-tyttöjen tarinoihin joukkueen toiminnan päätyttyä. Toinen kiinnostava kohde voisi olla sosiaalisen pääoman tukemiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen tarvittavien valmiuksien ja ymmärryksen kehittämiseen liittyvä tutkimus opettajankoulutuksessa tai täydennyskoulutuksessa.