Uusia tuulia ja vanhoja linjoja: Inflaation ja työttömyyden välinen suhde Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa 1960-1981
Mikkonen, Heikki (2017)
Mikkonen, Heikki
2017
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-05-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201705191654
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201705191654
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa käsitellään Kansantaloudellisen Yhdistyksen neljä kertaa vuodessa julkaisemassa Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa käytyä keskustelua inflaation ja työttömyyden välisestä suhteesta vuosina 1960-1981. Suomalainen taloustiede omaksui keynesiläisen tuloteorian ja kokonaiskysynnän käsitteet 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Aikaisemmin inflaatiota ja työttömyyttä oli pidetty erillisinä ongelmina, joita voitiin hoitaa selektiivisillä erityistoimenpiteillä. Talousteorian kehitys kuitenkin loi makrotaloudellisen suhteen näiden kahden käsitteen välille.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään talousajattelun globaalia muutosta keynesiläisyydestä monetarismiin. Lähestymistapa inflaation ja työttömyyden välisen suhteen analyysille on aatehistoriallinen ja käsitehistoriallinen. Metodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Keskeisenä analyysivälineenä on myös talousajattelun jakaminen taloustieteen teoriamalliin ja talouspolitiikan politiikkamalliin.
1960-luvulla taloustieteilijät ja -poliitikot ajattelivat, että sodanjälkeinen korkean inflaation ja voimakkaiden suhdanteiden aika oli tasaantumassa. Näkemyksen seurauksena inflaatioteoreettinen tutkimus oli melko vähäistä. Siinä kuitenkin keskusteltiin inflaation ja työttömyyden suhdetta kuvaavasta Phillipsin käyrästä, johon suhtauduttiin melko varautuneesti, mutta sen käyttökelpoisuutta sekä talousteoreettisena että talouspoliittisena apuvälineenä ei kyseenalaistettu. Talouspolitiikassa käytiin talousteoriasta irrallaan olevaa keskustelua. Inflaationtorjunnan ensisijaisuutta ja sen vaikutusta pitkän tähtäimen työllisyyden hoitoon korostettiin.
1970-luvun kohonneen inflaation seurauksena inflaatioteoreettinen keskustelu lisääntyi. Phillipsin käyrän monetaristinen kritiikki huomioitiin, mutta siihen suhtauduttiin erityisesti vuosikymmenen alkupuolella väheksyvästi. Phillipsin käyrä siirtymistä ja stabiiliudesta keskusteltiin, mutta sen olemassaoloa ei kyseenalaistettu. Kritiikki Phillipsin käyrää kohtaan muodostui kuitenkin voimakkaaksi vuonna 1980 järjestetyillä työttömyyden ja inflaation suhdetta käsittelevillä teemapäivillä. Työttömyyden ja inflaation välisen suhteen käsittäminen näkyi myös työvoimapolitiikassa, jossa korostettiin varsinaisen työttömyyden hoidon lisäksi alueellisen työvoimapulan hoitamisen merkitystä inflaation hillitsijänä.
Öljykriisin seurauksena myös talouspoliittinen ajattelu muuttui. Aikaisemmin vallalla ollut ajatus inflaation hillinnän ensisijaisuudesta säilyi, mutta kohonneen työttömyyden seurauksena inflaationvastainen politiikka ajautui haasteisiin. 1970-luvulla työttömyyden kohotessa ennätyskorkealle se vaikutti saavuttavan rajan, joka ei enää mahdollistanut inflaationvastaista politiikkaa kohoavan työttömyyden kustannuksella. On kuitenkin syytä esittää, että kyse ei ollut myöhäisestä siirtymästä keynesiläistyyppiseen vastasykliseen työllisyyttä tukevaan politiikkaan. Talouspoliittisen ajattelun taustalla oli edelleen monia aikaisemmilta vuosikymmeniltä tuttuja piirteitä, jotka sopeutuivat nousseen työttömyyden aiheuttamaan uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään talousajattelun globaalia muutosta keynesiläisyydestä monetarismiin. Lähestymistapa inflaation ja työttömyyden välisen suhteen analyysille on aatehistoriallinen ja käsitehistoriallinen. Metodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Keskeisenä analyysivälineenä on myös talousajattelun jakaminen taloustieteen teoriamalliin ja talouspolitiikan politiikkamalliin.
1960-luvulla taloustieteilijät ja -poliitikot ajattelivat, että sodanjälkeinen korkean inflaation ja voimakkaiden suhdanteiden aika oli tasaantumassa. Näkemyksen seurauksena inflaatioteoreettinen tutkimus oli melko vähäistä. Siinä kuitenkin keskusteltiin inflaation ja työttömyyden suhdetta kuvaavasta Phillipsin käyrästä, johon suhtauduttiin melko varautuneesti, mutta sen käyttökelpoisuutta sekä talousteoreettisena että talouspoliittisena apuvälineenä ei kyseenalaistettu. Talouspolitiikassa käytiin talousteoriasta irrallaan olevaa keskustelua. Inflaationtorjunnan ensisijaisuutta ja sen vaikutusta pitkän tähtäimen työllisyyden hoitoon korostettiin.
1970-luvun kohonneen inflaation seurauksena inflaatioteoreettinen keskustelu lisääntyi. Phillipsin käyrän monetaristinen kritiikki huomioitiin, mutta siihen suhtauduttiin erityisesti vuosikymmenen alkupuolella väheksyvästi. Phillipsin käyrä siirtymistä ja stabiiliudesta keskusteltiin, mutta sen olemassaoloa ei kyseenalaistettu. Kritiikki Phillipsin käyrää kohtaan muodostui kuitenkin voimakkaaksi vuonna 1980 järjestetyillä työttömyyden ja inflaation suhdetta käsittelevillä teemapäivillä. Työttömyyden ja inflaation välisen suhteen käsittäminen näkyi myös työvoimapolitiikassa, jossa korostettiin varsinaisen työttömyyden hoidon lisäksi alueellisen työvoimapulan hoitamisen merkitystä inflaation hillitsijänä.
Öljykriisin seurauksena myös talouspoliittinen ajattelu muuttui. Aikaisemmin vallalla ollut ajatus inflaation hillinnän ensisijaisuudesta säilyi, mutta kohonneen työttömyyden seurauksena inflaationvastainen politiikka ajautui haasteisiin. 1970-luvulla työttömyyden kohotessa ennätyskorkealle se vaikutti saavuttavan rajan, joka ei enää mahdollistanut inflaationvastaista politiikkaa kohoavan työttömyyden kustannuksella. On kuitenkin syytä esittää, että kyse ei ollut myöhäisestä siirtymästä keynesiläistyyppiseen vastasykliseen työllisyyttä tukevaan politiikkaan. Talouspoliittisen ajattelun taustalla oli edelleen monia aikaisemmilta vuosikymmeniltä tuttuja piirteitä, jotka sopeutuivat nousseen työttömyyden aiheuttamaan uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.