Naisen valta tietää ongelmia? : Julius-Claudius -suvun keisarillisten piirien naiseus ja valta toisen vuosisadan latinankielisissä historiallisissa teksteissä

Abstract

Tässä tutkielmassa perehdytään naissukupuolen valta-asemaan suhteessa keisarin valtaan toisen vuosisadan latinankielisissä historiallisissa teksteissä. Huomiota kiinnitetään Julius-Claudius -suvun hallinta-ajan vallan naiseuden ja moraalin välisten yhteyksien mieltämiseen. Tutkielman tarkoituksena on eritellä tekijöitä, jotka vaikuttivat naisen vallan mieltämiseen paheellisena ja yhteiskuntaa uhkaavana tai hyveellisenä asiana. Erityisesti keisarillisen suvun naiset kohtasivat tuolloin tämän asian suhteen ongelman: Ajan ihanteena oli perinteinen nainen, joka oli alisteinen puolisonsa kontrollille, siveä ja vaatimaton, eikä vallan tavoittelu, omaaminen tai käyttäminen yhdistynyt lainkaan helposti näihin piirteisiin. Samanaikaisesti heihin kohdistettiin keisarillisen asemansa vuoksi vaatimus esiintyä julkisesti kodin ulkopuolella. Aseman aiheuttamat vaatimukset ja naiseuden ihanteen edellytykset olivat keskenään ristiriidassa, eikä keisarillisten naisten ollut helppo toteuttaa menestyksekkäästi niitä molempia.

Lähdeaineistona tutkielmassa hyödynnetään historioitsija Cornelius Tacituksen teosta Annales. Se kuvaa Julius-Claudius -suvun aikaisen Rooman valtakunnan historiaa. Teos on erinomainen lähde tälle tutkielmalle, koska se kuvaa huomattavan paljon naisia ja heidän valtaansa suhteessa keisarin valtaan. Toinen lähdeaineisto muodostuu Gaius Suetoniuksen elämäkertateoksen De Vita Caesarum Julius-Claudius -suvun keisareiden elämäkerroista. Teos ei tuo yhtä voimakkaasti esiin naisia, kuin Annales, mikä johtuu kirjoittajan genrevalinnasta kuvata kunkin keisarin elämää ja henkilöä. Suetoniuksen esittämät näkemykset kuitenkin tasapainottavat Tacituksen näkemyksiä ja auttavat luomaan kokonaislaatuisemman kuvan toisen vuosisadan teksteistä, kuin jos tarkastelun kohteena olisi teoksista vain toinen. Lisäksi moraali on esillä kummassakin teoksessa, sillä Roomassa kirjoituksilla on viihdyttämisen ohella opettamisen tarkoitus. Oikean moraalin levittäminen oli kummankin teoksen yksi tärkeistä päämääristä. Metodeina aineistoon sovelletaan laadullista sisällönanalyysia sekä retorista diskurssianalyysia.

Julius-Claudiusten keisarillisissa piireissä hyveellinen nainen, joka toimii naiseuden perinteisen ihanteen mukaisesti eikä tavoittele tai käytä valtaa, jätetään teoksissa piiloon. Sen sijaan paheelliset, aktiivisesti valtaa käyttävät naiset nousevat voimakkaasti esiin. Hyveelliset naiset eivät myöskään saavuta valtaa passiivisuutensa vuoksi. Valta edellyttää teoksissa aktiivista toimintaa, mutta tämä ei välttämättä tarkoita paheellisuutta tai uhkaa. Naisen valtaa ei itsessään mielletä paheelliseksi, vaan siihen vaikuttavat huomattavasti valtatoimien motiivien ja metodien moraali.

Naisen hyveellinen valta perustuu teoksissa ensinnäkin sosiaalisessa hierarkiassa pitäytymiseen. Niiden mukaan naisen ei tullut kyseenalaistaa itseään korkea-arvoisemman miehen, joka toimii moraalisesti hyväksyttävästi, valtaa. Näin ollen hänen ei tullut myöskään tavoitella valtaa itselleen, vaan tukea miehen valtapyrkimyksiä hänen kanssaan toimien. Vallankäytön tuli olla epäitsekästä perustuen haluun tehdä valtakunnalle hyvää. Hyveellisyyden ilmenemiseen teoksissa vaikuttaa myös sen miehen, jota nainen puolsi valtaan, oikeutus haluttuun asemaan. Kun mies nähdään tavalla tai toisella oikeutettuna valta-asemaan, ei naisen tarvitse puuttua aktiivisesti politiikkaan. Sen sijaan hän saattaa luottaa oikeuden tapahtumiseen ja omien naiseuden perinteisten hyveiden esittämiseen, mikä tuottaa hänelle suosiota.

Paheelliseksi ja uhaksi kuvautumiseen johtavat puolestaan päinvastaiset metodit ja motiivit. Miehen valta-aseman uhmaaminen, itsenäinen toiminta sekä itsekkäät tavoitteet saavuttaa valta itselleen tai muiden halujen toteuttamiseen pahimmillaan valtakunnan hyvinvoinnin kustannuksella - ovat teosten mukaan paheellisen vallan merkittäviä piirteitä. Lisäksi paheelliseen valtaan kuuluvat aktiivinen, rikollinen tai kunniaton toiminta, kuten juonittelu, murhat, säädyttömyys ja valehtelu. Nämä toimintatavat viittaavat siihen, että näillä naisilla ei ole oikeutusta toimilleen, ja siksi he puuttuvat politiikkaan. He eivät myöskään onnistu esittämään naiseuden perinteisen hyveitä.

Se, että naiset ilmentävät maskuliinisuutta eli miessukupuolelle tyypillisiksi yleisesti miellettyjä piirteitä tai toimintaa, ei vallan tavoin ole teoksissa itsessään paheellinen asia. Tosin naisen sukupuolelleen tyypilliseksi mielletty toiminta niissä perusolettamus. Hyveellisyyteen ja paheellisuuteen vaikuttavat sama metodien ja motiivien moraali kuten valtaan, joskin ennen kaikkea naisen ei teosten mukaan tullut osallistua millään tavalla sodankäyntiin tai sen esittämiseen eikä pyrkiä vaikuttamaan sotajoukkojen uskollisuuteen keisarille. Kiintoisasti keisareihin ei yhdistetä naisten tavoin vastakkaisen sukupuolen piirteitä, mutta tätä on vaikea arvioida sukupuolisuuden kannalta. Keisarien naismaisuuteen assosioituvat piirteet assosioituvat usein myös kunniattomuuteen, eikä näiden kahden välille pysty tekemään selkeää eroa. Naisen sukupuolelleen tyypilliseksi mielletty käytös puolestaan liittyy voimakkaasti vallan menettämiseen joko suoraan tai piirteenä, joka harhauttaa naisen vallasta. Tällä osoitetaan ennen kaikkea naissukupuolen kyvyttömyys omata valtaa ja hallita.

Näin tutkielma osoittaa, että ajan vahvoista ihanteista huolimatta Tacituksen ja Suetoniuksen teokset levittivät roomalaisten keskuuteen sellaisia näkemyksiä naiseuden ja vallan yhteydestä, joissa siihen suhtaudutaan hyvin monimuotoisena ilmiönä, ja joka ei aina ilmennä paheellisuutta ja uhkaa valtakunnan hyvinvoinnille. Samalla teokset kuitenkin välittivät myös ajatusta siitä, että naiseuden peruspiirteisiin kuului vahvasti alistuneisuus suhteessa miessukupuoleen ja kyvyttömyys hallita. Näin ollen naisen vallan oli mahdollista olla hyveellistä miesten ja patriarkaalisen yhteiskunnan kontrolloimana.