Neuvostosotavangit suomalaisten muistoissa

Abstract

Toisen maailmansodan aikana Suomi otti noin 70 000 neuvostoliittolaista sotavankia, joista suurin osa eli noin 67 000 vankia otettiin jatkosodan aikana. Jatkosodan aikana Suomi kärsi suuresta työvoimapulasta, jonka helpottamiseksi päätettiin käyttää sotavankeja työvoimana. Sotavankeja lähetettiin mm. maaseudulle maataloustöihin ja heidät asutettiin siviiliväestön keskuuteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lähestyä erityisesti näitä Suomessa olleita maataloudessa työskennelleitä neuvostosotavankeja muistitietoaineistosta käsin. Tutkimuskysymys on, millainen kuva sotavangeista ja yhteiselosta heidän kanssaan välittyy vuosikymmeniä myöhemmin kerätystä muistitietoaineistosta. Tutkimus tuo esiin, miten suomalaiset suhtautuivat sotavankeihin, miten he elivät suomalaisten keskuudessa ja millaisia ajatuksia ja muistoja vangit muistelijoissa herättävät vielä vuosikymmenien jälkeen.

Tutkimuksen päälähteinä ovat Tampereen yliopiston yhteydessä toimivasta Kansanperinteen arkistosta löytyvät pääsääntöisesti 1970-luvulla nauhoitetut haastattelut, jotka sisältävät muistitietoa sotavangeista. Tutkimusta varten haastatteluita on käyty läpi noin 70 kappaletta. Näistä haastatteluista kahteenkymmeneen viitataan tutkimuksessa ja käytetään esimerkkinä havainnollistamaan sotavankeja koskevaa muistitietoa. Lisäksi tutkimuksen lähteenä on käytetty erilaisia muistelmateoksia, jotka käsittelevät osittain tai kokonaan Suomessa olleita sotavankeja.

Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimuksessa käytetään muistitietotutkimusta eli muistot itsessään ovat tutkimuksen kohteena. Muistitietotutkimuksen metodologian mukaisesti tärkeintä on se, millaisia asioita ihmiset sotavangeista muistavat, eikä niinkään se, miten todenmukaisia nuo muistot ovat. Muistitietotutkimuksen päätavoite on laajentaa erilaisia menneisyyden tulkintoja tai vallitsevia totuuksia ja selvittää sitä, miksi ihmiset muistavat ja tuovat esiin juuri tiettyjä asioita. Muistot ovat vuosikymmenien aikana muokkautuneet ja sekoittuneet huhujen, kertomusten, propagandan, yleisen yhteiskunnallisen keskustelun ja myöhemmin ilmestyneiden historiantutkimusten kautta. Nämä esiin tuodut muistot kuitenkin kuvaavat sitä, miten sotavankeihin kansan keskuudessa suhtauduttiin ja miten suhtautuminen on ajan myötä muuttunut.

Muistitieto osoittaa, että suomalaiset suhtautuivat pääsääntöisesti hyvin keskuudessaan eläneisiin neuvostosotavankeihin. Viralliselta tasolta annettiin paljon ohjeita ja sääntöjä, miten vankeja olisi kuulunut kohdella ja käsitellä, esimerkiksi vankeja olisi pitänyt pitää jatkuvasti vartioituina eivätkä he olisi saaneet olla tekemisissä suomalaisten siviilien kanssa. Todellisuudessa vankien olot olivat suomalaisilla maatiloilla hyvin vapaat, he söivät samasta ruokapöydästä talon muun väen kanssa ja kulkivat paikkakunnalla muutenkin vapaasti. Suomalaiset ystävystyivät kotitilallaan työskennelleiden sotavankien kanssa, eivätkä he nähneet tarkkoja turvamääräyksiä tarpeellisiksi. Kuitenkin viralliselta tasolta annettu sotapropaganda vaikutti myös paikallisella tasolla vankeihin suhtautumiseen. Muistitiedossa sotavangit kuvataan usein impulsiivisiksi, lapsenomaisiksi ja yksinkertaisiksi, mutta kuitenkin aina hyvin sympaattisiksi hahmoiksi.

Muistoissa on kuitenkin havaittavissa ristiriita paikallisen tason ja virallisen tason välillä. Paikallisella tasolla siviilit suhtautuivat vankeihin empaattisesti ja ymmärtäväisesti, virallisella tasolla viranomaiset, sotilaat ja vartijat taas suhtautuivat neuvostosotavankeihin negatiivisesti. Sotavankeja koskevissa ikävissä muistoissa vain harvoin vangit itse ovat negatiivisen tarkastelun tai suhtautumisen kohteena eikä heitä koskaan pidetä pahoina. Muistoissa pahana nähdään usein suomalaiset sotilaat ja vartijat, jotka pyrkivät halventamaan vankeja ja vaikeuttamaan vankien isäntien arkea. Väkivallasta vankeja kohtaan puhutaan yleensä silloin, kun väkivaltainen osapuoli on ollut suomalainen sotilas tai vartija. Muistoissa ei juurikaan haluta tuoda esiin, että siviilit olisivat tehneet jotain pahaa vangeille. Muistitiedossa on selvä vastakkainasettelu hyvän paikallisen ja pahan virallisen kesken. Paikallinen hyvä edustaa siviilejä, jotka ovat kohdelleet vain hyvin, oikeudenmukaisesti ja empaattisesti vankeja. Pahana nähty virallinen edustaa vankeja koskevia sääntöjä, kieltoja, rangaistuksia, suomalaisia viranomaisia ja sotilaita.