Estetiikan oikeudellinen konflikti : Maisema perusoikeutena ja kulttuuriperintönä

Abstract

Ympäristöoikeuden ja valtiosääntöoikeuden rajapintaan sijoittuvassa tutkimuksessa tarkastellaan maiseman suojan sääntelyä Suomen lainsäädännössä suhteessa sen perustuslaissa turvattuun asemaan kulttuuriperinnön ja ympäristön osana. Tutkimuksessa maisemaa tarkastellaan kulttuuriperintöoikeuden kontekstista käsin sekä kulttuurimaisemana että luonnonmaisemana. Tutkimus pyrkii ensinnäkin selvittämään, minkälainen maisema nauttii Suomessa oikeudellista suojaa institutionalisoituna kulttuuriperintökohteena ja toiseksi, kuinka tällaista kulttuuriperinnön suojan piiriin lukeutuvaa maisemaa suojellaan. Painotus on maiseman suojan kansallisen sääntelyn suhteessa perustuslain 20 §:n sisältöön: maisemaa tarkastellaan kulttuuriperintönä, joka on osa jokaisen perusoikeuksia, mutta josta jokainen on myös vastuussa.

Tutkimuksen perusta on ympäristöperusoikeuspykälässä linjatussa kulttuuriperinnön suojan kollektiivisessa luonteessa, jonka turvaamista ja toteutumista tarkastellaan lainsäädännöstä ja -käytöstä löytyvistä periaatteista ja mekanismeista käsin keskittyen kulttuuriperinnöksi luettavaan maisemaan. Tutkimuksessa pohditaan, millä tavoin kulttuuriperinnön turvaamisvelvollisuus sekä siihen liittyvät oikeudet on eri maisematyyppien kohdalla turvattu ja legitimoitu sekä millä tavoin ja missä määrin vallitseva oikeuskulttuuri mahdollistaa niiden toteutumisen ympäristöperusoikeuteen sisältyvän kollektiivisen vastuuajattelun kautta.

Tutkimuksen lähestymistapana hyödynnetään oikeusrealismin ja kriittisen oikeustieteen metodeja pyrkien osoittamaan oikeusjärjestyksessä mahdollisesti vallitsevat aukot ja ristiriitaisuudet kulttuuriperintöoikeuden näkökulmasta. Oikeuden pintatasoa ja oikeuskulttuuria tutkimalla selvitetään, minkälaisia merkityssisältöjä kulttuuriperinnön suojan sääntelyyn liittyvästä normistosta on löydettävissä erityisesti silloin, kun maiseman esteettisiä ominaisuuksia on arvotettu oikeuskäytännössä. Lisäksi tarkastellaan maisemansuojelussa esiintyviä oikeuden syvärakenteesta kumpuavia arvopohjaisia haasteita ja konflikteja suhteessa muiden perusoikeuksien, kuten omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden, turvaamiseen.

Tutkimuksen keskeinen havainto on, että maiseman institutionalisointi ei takaa sen perustuslaissa turvattua suojaa, vaan se takaa vain pyrkimyksen siihen ja että parhaiten maisemaa kulttuuriperintönä suojaa sen korkea kontributiivinen arvo. Maisema voi nauttia aineellisena oikeutena institutionalisoitua suojaa, mutta suoja ei itsessään ole vielä yhtä kuin maiseman varsinainen suojelu, joka ei tosiasiassa pysty toteutumaan ilman menettelyllisiä oikeuksia. Menettelyllisten oikeuksien toteuttaminen taas riippuu pitkälti julkisen vallan lainkäytöstä, mutta myös sen aloitteellisuudesta osallistaa ja aktivoida kansalaisia toteuttamaan omaa vastuutaan osana kollektiivista vastuunkantoa.