Veron kiertämistä estävien säännösten soveltaminen osakeyhtiön jakautumisessa ja osakevaihdossa
Huttunen, Janne (2017)
2017
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-04-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201704101418
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201704101418
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman aiheena on veron kiertämistä estävien säännösten soveltaminen osakeyhtiön jakautumisen ja osakevaihdon sekä näitä seuraavien toimenpiteiden yhteydessä. Yritysjärjestelydirektiiviin pohjautuvat elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevat erityissäännökset pyrkivät direktiivin tavoitteiden mukaisesti poistamaan tuloverotuksellisia esteitä yritysten liiketoiminnan kannalta tarpeellisten uudelleenjärjestelyjen tieltä. Direktiivin pohjalta elinkeinoverolakiin lisättiin kuitenkin myös yritysjärjestelyjä koskeva erityinen veronkiertosäännös ehkäisemään epäaitoja järjestelyjä, joiden taustalla on lähinnä verotuksellisia syitä. Lisäksi verotusmenettelylaki sisältää yleisen veronkiertosäännöksen sekä peiteltyä osinkoa koskevan säännöksen.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, milloin osakeyhtiön jakautumisen tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on pidettävä veron kiertämistä tai välttämistä elinkeinoverolain 52 h §:n tarkoittamalla tavalla. Toisaalta samalla pyritään tarkastelemaan, milloin yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklassakin mainitut järjestelyn taloudelliset perusteet ovat riittävät, jotta järjestelyä ei olisi pidettävä veronkiertona. Tutkimuksessa pyritään myös selventämään, mikä on EVL 52 h §:n erityisen veronkiertosäännöksen ja verotusmenettelylain 28 §:n yleisen veronkiertosäännöksen keskinäinen suhde yritysjärjestelytilanteissa, ja milloin VML 28 § tai peiteltyä osinkoa koskeva VML 29 § voivat osakevaihtoa ja jakautumista koskevissa tilanteissa tulla sovellettavaksi.
Tutkimuksen metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Kansallisen tuloverolainsäädännön sekä yritysjärjestelydirektiivin lisäksi keskeisen osan tutkielman lähdeaineistosta muodostaa yritysjärjestelyjä ja veronkiertoa koskeva runsas oikeuskäytäntö. Lähdemateriaalina käytetään myös lakien esitöitä sekä yritysjärjestelyihin ja veron kiertämiseen liittyvää oikeuskirjallisuutta.
Tutkimuksessa havaittiin, että direktiiviin pohjautuvan erityisen veronkiertosäännöksen soveltamiskynnys on sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä että kotimaisessa oikeuskäytännössä varsin korkea. Säännöksellä tunnutaan puuttuvan vain hyvin selkeisiin veronkiertotilanteisiin, vaikka säännöksen sanamuodon perusteella soveltamiskynnys voisi olla matalampikin. Varsinainen yritysjärjestelytoimenpide yksinään johtaa varsin harvoin veronkiertosäännösten soveltamiseen, ja veronkiertotarkoituksen arvioinnissa korostuvatkin järjestelyä seuraavat toimenpiteet, kuten yhtiöiden myynti tai purkaminen pian järjestelyn jälkeen. Varsinaiset yritysjärjestelyt saatetaankin hyväksyä melko kevyinkin liiketaloudellisin perustein, mutta järjestelyä seuraavia toimenpiteitä voidaan tarkastella VML 28 §:n ja VML 29 §:n valossa.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, milloin osakeyhtiön jakautumisen tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on pidettävä veron kiertämistä tai välttämistä elinkeinoverolain 52 h §:n tarkoittamalla tavalla. Toisaalta samalla pyritään tarkastelemaan, milloin yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklassakin mainitut järjestelyn taloudelliset perusteet ovat riittävät, jotta järjestelyä ei olisi pidettävä veronkiertona. Tutkimuksessa pyritään myös selventämään, mikä on EVL 52 h §:n erityisen veronkiertosäännöksen ja verotusmenettelylain 28 §:n yleisen veronkiertosäännöksen keskinäinen suhde yritysjärjestelytilanteissa, ja milloin VML 28 § tai peiteltyä osinkoa koskeva VML 29 § voivat osakevaihtoa ja jakautumista koskevissa tilanteissa tulla sovellettavaksi.
Tutkimuksen metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Kansallisen tuloverolainsäädännön sekä yritysjärjestelydirektiivin lisäksi keskeisen osan tutkielman lähdeaineistosta muodostaa yritysjärjestelyjä ja veronkiertoa koskeva runsas oikeuskäytäntö. Lähdemateriaalina käytetään myös lakien esitöitä sekä yritysjärjestelyihin ja veron kiertämiseen liittyvää oikeuskirjallisuutta.
Tutkimuksessa havaittiin, että direktiiviin pohjautuvan erityisen veronkiertosäännöksen soveltamiskynnys on sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä että kotimaisessa oikeuskäytännössä varsin korkea. Säännöksellä tunnutaan puuttuvan vain hyvin selkeisiin veronkiertotilanteisiin, vaikka säännöksen sanamuodon perusteella soveltamiskynnys voisi olla matalampikin. Varsinainen yritysjärjestelytoimenpide yksinään johtaa varsin harvoin veronkiertosäännösten soveltamiseen, ja veronkiertotarkoituksen arvioinnissa korostuvatkin järjestelyä seuraavat toimenpiteet, kuten yhtiöiden myynti tai purkaminen pian järjestelyn jälkeen. Varsinaiset yritysjärjestelyt saatetaankin hyväksyä melko kevyinkin liiketaloudellisin perustein, mutta järjestelyä seuraavia toimenpiteitä voidaan tarkastella VML 28 §:n ja VML 29 §:n valossa.