Ihan pihalla? Oppilaat mukaan koulun välituntiympäristöjen kehittämiseen

Abstract

Alakoulun oppilaat viettävät viikoittain välitunneilla enemmän aikaa kuin minkään yksittäisen aineen oppitunnilla. Tästä huolimatta välitunteja on tutkittu melko vähän ja tutkimuksissa on keskitytty lähinnä niiden liikunnalliseen ulottuvuuteen. Tutkimuksessamme haluamme antaa äänen oppilaille ja kysymme heiltä, välituntien pääkäyttäjiltä, mihin suuntaan niitä pitäisi kehittää. Koemme tärkeäksi, että lasten oma ääni saadaan kuuluviin heitä koskevissa asioissa. Tämä itsestäänselvyys meinaa monesti unohtua, vaikka se on kirjattu YK:n Yleissopimukseen lapsen oikeuksista. Tutkimuksessa selvitimme, mitä oppilaat tekevät välitunneilla, ja mitä he haluaisivat tehdä, jos kaikki kouluympäristön paikat ja välineet olisivat heidän hyödynnettävissään. Lähestyimme aihetta paikan käsitteen kautta. Tutkimme myös kuinka välituntiympäristön eri ulottuuvuudet: fyysinen, sosiaalinen, psyykkinen ja kognitiivinen ympäristö näkyivät kirjoitelmissa.

Aineisto on kerätty eräässä Pirkanmaalaisessa koulussa 5-6-luokkalaisilta oppilailta keväällä 2016. Oppilaita oli kolmelta eri luokalta. Aineistonkeruumetodina hyödynsimme eläytymismenetelmää. Tutkittavat kirjoittivat ohjeiden perusteella lyhyen kertomuksen, joko tavallisesta välitunnistaan tai kuvitteellisesta tilanteesta, jossa koko kouluympäristö olisi käytössä. Analysoimme aineiston fenomenografista aineiston analyysiä hyödyntäen. Etsimme kirjoitelmista merkitysyksiköitä. Nämä jaoimme merkitysjoukkoihin, jotka vielä abstrahoimme laajemmiksi kuvauskategorioiksi. Vertailimme kuvauskategorioita horisontaalisesti ja tutkimme eri kehyskertomuksien tuottamia vastauksia kuvauskategorioiden sisällä.

Oppilaat käyttivät liikuntaan ja leikkiin tarkoitettuja paikkoja ja välineitä pääasiassa niille suunnitellun käyttötarkoituksen mukaisesti. Näille paikoille ei ole luotu uusia merkityksiä. He olivat kuitenkin löytäneet koulupihaan kuuluvalle, ei leikkimistä varten rakennetulle infrastruktuurille uusia, niille varsinaisesti kuulumattomia käyttötarkoituksia. Suurin ero kahden eri kehyskertomuksen vastausten välillä oli se, että kuvitteellisessa tilanteessa, jossa koko kouluympäristö välineineen olisi käytössä, oppilaat viettäisivät välitunteja myös sisätiloissa. Sisällä toiminta jakautuisi eri aineopetusluokkiin niiden käyttötarkoitusta mukaillen. Kirjoitelmista oli löydettävissä erityisesti fyysinen ja sosiaalinen välituntiympäristö, mutta myös psyykkinen ja kognitiivinen ympäristö olivat havaittavissa. Tämä oli oletettavissa, koska fyysinen ympäristö luo puitteet kolmelle muulle.

Oppilaat kokevat tärkeäksi sen, että he pääsevät pelaamaan pelejä niille suunnitelluilla paikoilla, ja että heillä on riittävästi tilaa erilaisten leikkien leikkimiselle. Vaikka toinen kehyskertomus ei tuonut juurikaan uusia käyttötarkoituksia eri paikoille koulussa, kävi kirjoitelmista ilmi, että monille paikoille, joita ei ole suunniteltu leikkipaikoiksi, oli löydetty uusia merkityksiä. Miksei näin voisi siis tapahtua jatkossakin, jos välituntiympäristö laajennettaisiin kattamaan esimerkiksi koulun sisätilat.