Yksilön valintoja ja yhteisön normeja : elämänkaaritutkimus 1800-luvun alussa syntyneistä talontyttäristä
Suutala, Leena (2017)
2017
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-03-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201703211324
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201703211324
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tutkin vuosina 1800-1810 syntyneiden talontytärten elämänkaaria. Tutkimusaineistoni koostuu 57 Viljakkalassa syntyneestä naisesta, joiden elämänkaaria olen kirkonkirjamateriaalin avulla selvittänyt syntymästä kuolemaan saakka. Metodinani käytän prosopografiaa, jota voi luonnehtia ryhmätasolla tapahtuvaksi elämänkerralliseksi ja henkilöhistorialliseksi tutkimukseksi. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielmani liittyy osaksi sosiaalihistoriallista tutkimusperinnettä, jossa korostuu etenkin sukupuolihistoriallinen näkökulma. Tutkielmassani tarkastelen, minkälaisia toimintamahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia elämänkaaria talonpoikaisen syntyperän omaaville naisille avautui 1800-luvun länsisuomalaisella maaseudulla.
Tutkielmassani lähestyn naisten elämänkaaria kronologisten ikävaiheiden kautta. Lapsuudessa tytön sijoittuminen sisarussarjassa vaikutti siihen, minkälaiseksi hänen asemansa perheessä muodostui ja minkälaisia sosiaalisia suhteita hän lapsuudessa solmi. Keskeinen teema lapsuutta tarkasteltaessa on lapsikuolleisuus, joka tuohon aikaan oli merkittävä ilmiö: tutkimusaineistoni naisista 23 kuoli alle 15-vuotiaana.
Noin 20-vuotiaina naisten elämänkaaret alkoivat eriytyä. Osa tytöistä muutti lapsuudenkodistaan piikomaan tai avioitui melko nuorina ja osa asui suhteellisen iäkkääksi - jopa lähes 30-vuotiaaksi - lapsuudenkodissaan. Piikominen muodostui myös talontytärten kohdalla tärkeäksi välivaiheeksi kotona vietetyn lapsuuden ja avioliiton solmimisen välille, vaikka talollisten lasten pestautuminen palkolliseksi oli harvinaisempaa kuin alempien yhteiskuntaryhmien lasten. Avioliiton solmi tutkimusaineistoni 34 aikuiseksi eläneestä naisesta 30. Avioitumisikä vaihteli naisten kohdalla runsaasti. Avioitumisiän mediaani oli 25 vuotta, mutta vaihteluväli oli 17-49 vuotta. Näin ollen elämänkaariin mahtui hyvinkin erilaisia vaiheita riippuen siitä, minkä ikäisinä avioliitot solmittiin. Lasten syntyminen voidaan nähdä avioliiton luonnollisena seurauksena. Avioitumisikä vaikutti lasten lukumäärään: mitä nuorempana nainen avioitui, sitä enemmän lapsia syntyi.
Aviomiehen yhteiskunnallinen status vaikutti naisten elämänkaariin. Sosiaalista laskua tapahtui talontytärten kohdalla paljon, sillä vain kahdeksan naista solmi avioliiton talollisen kanssa. Suurin osa tytöistä päätyi torppien emänniksi, mutta myös käsityöläiset olivat suosittuja aviomiehiä talontyttärille. Tutkimusaineistossani on esimerkkejä myös siitä, miten talonpoikaisen syntyperän omaava nainen päätyi itselliseksi tai toimi palkollisena myös avioitumisen jälkeen. Lopulta avioliiton kautta hankittu yhteiskunnallinen status kytkeytyi myös vanhuuden elämänpiiriin. Tämä osoittaa, että aiemmilla elämänkaaren vaiheilla oli suuri merkitys myöhemmin elämässä. Naisten elämänkaaret eivät rakentuneet tyhjiössä, vaan niihin vaikutti paitsi henkilön omat valinnat ja elämänkaaren aiemmat tapahtumat, mutta myös yhteisön tavat ja normit.
Tutkielmassani lähestyn naisten elämänkaaria kronologisten ikävaiheiden kautta. Lapsuudessa tytön sijoittuminen sisarussarjassa vaikutti siihen, minkälaiseksi hänen asemansa perheessä muodostui ja minkälaisia sosiaalisia suhteita hän lapsuudessa solmi. Keskeinen teema lapsuutta tarkasteltaessa on lapsikuolleisuus, joka tuohon aikaan oli merkittävä ilmiö: tutkimusaineistoni naisista 23 kuoli alle 15-vuotiaana.
Noin 20-vuotiaina naisten elämänkaaret alkoivat eriytyä. Osa tytöistä muutti lapsuudenkodistaan piikomaan tai avioitui melko nuorina ja osa asui suhteellisen iäkkääksi - jopa lähes 30-vuotiaaksi - lapsuudenkodissaan. Piikominen muodostui myös talontytärten kohdalla tärkeäksi välivaiheeksi kotona vietetyn lapsuuden ja avioliiton solmimisen välille, vaikka talollisten lasten pestautuminen palkolliseksi oli harvinaisempaa kuin alempien yhteiskuntaryhmien lasten. Avioliiton solmi tutkimusaineistoni 34 aikuiseksi eläneestä naisesta 30. Avioitumisikä vaihteli naisten kohdalla runsaasti. Avioitumisiän mediaani oli 25 vuotta, mutta vaihteluväli oli 17-49 vuotta. Näin ollen elämänkaariin mahtui hyvinkin erilaisia vaiheita riippuen siitä, minkä ikäisinä avioliitot solmittiin. Lasten syntyminen voidaan nähdä avioliiton luonnollisena seurauksena. Avioitumisikä vaikutti lasten lukumäärään: mitä nuorempana nainen avioitui, sitä enemmän lapsia syntyi.
Aviomiehen yhteiskunnallinen status vaikutti naisten elämänkaariin. Sosiaalista laskua tapahtui talontytärten kohdalla paljon, sillä vain kahdeksan naista solmi avioliiton talollisen kanssa. Suurin osa tytöistä päätyi torppien emänniksi, mutta myös käsityöläiset olivat suosittuja aviomiehiä talontyttärille. Tutkimusaineistossani on esimerkkejä myös siitä, miten talonpoikaisen syntyperän omaava nainen päätyi itselliseksi tai toimi palkollisena myös avioitumisen jälkeen. Lopulta avioliiton kautta hankittu yhteiskunnallinen status kytkeytyi myös vanhuuden elämänpiiriin. Tämä osoittaa, että aiemmilla elämänkaaren vaiheilla oli suuri merkitys myöhemmin elämässä. Naisten elämänkaaret eivät rakentuneet tyhjiössä, vaan niihin vaikutti paitsi henkilön omat valinnat ja elämänkaaren aiemmat tapahtumat, mutta myös yhteisön tavat ja normit.