Synnytysvalmennus kätilötyön interventiona : Ensisynnyttäjien valmennuskokemukset ja valmennuksen vaikuttavuus

Abstract

Tämän kaksivaiheisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia synnytysvalmennusta kätilötyön interventiona sekä testata sen vaikuttavuutta ensisynnyttäjien synnytykseen valmistautumisen tukemisessa. Synnytysvalmennus on perinteinen äitiyshuollon palvelu Suomessa, mutta samaan aikaan kun valmennuksen osana ollut tutustumiskäynti synnytyssairaalaan on yhä useammassa sairaalassa muutettu virtuaaliseksi, ovat synnytyspelkodiagnoosin saaneiden äitien sekä raskaudenaikaisten poliklinikkakäyntien määrät nousseet. Lisäksi tutkimustieto synnytysvalmennuksen parhaista toteutustavoista on vähäistä, ja tieto synnytysvalmennuksen vaikuttavuudesta ensisynnyttäjien synnytyspelkoihin ja äitiyshuollon palvelujen käyttöön suomalaisen äitiyshuollon kontekstissa puuttuu.

Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on tuottaa tietoa ensisynnyttäjien ja heidän puolisoidensa (n=12) kokemuksista sairaalaympäristössä järjestetystä synnytysvalmennuksesta. Tietoa hyödynnettiin toisessa vaiheessa lopullisen synnytysvalmennus-intervention toteutuksessa sekä tutkimushypoteesien muodostamisessa. Kokonaisvaltainen tutustuminen tulevaan synnytysympäristöön muodostui tutkimuksessa yhdeksi tärkeimmäksi kokemukseksi.

Tutkimuksen toisen vaiheen tavoitteena on tuottaa tietoa synnytysvalmennuksen vaikuttavuudesta ensisynnyttäjien synnytyspelkoihin, arvioihin synnytyskokemuksesta ja synnytyskivusta selviytymisestä sekä synnytyskivunlievityksen käytöstä. Tutkimusasetelmana oli satunnaistettu kontrolloitu koe, jossa vertailtiin synnytysvalmennus-intervention ylimääräisenä palveluna saaneita ensisynnyttäjiä normaalisti valmentautuneisiin ensisynnyttäjiin. Synnytysvalmennus-interventio sisälsi kirjallisen ennakkotyöskentelymateriaalin sekä kahden tunnin synnytysvalmennuksen synnytyssairaalassa. Normaaliksi valmentautumiseksi määriteltiin neuvolan synnytysvalmennukseen osallistuminen sekä synnytyssairaalaan tutustuminen. Osallistujat olivat 18–40-vuotiaita, normaalin ultraääniseulatutkimustuloksen saaneita suomenkielisiä ensisynnyttäjiä (n=715), jotka rekrytoitiin ensimmäisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä ennen raskausviikkoa 14. Synnytyspelkoja mitattiin raskauteen ja synnytykseen liittyvät pelot ja turvallisuus -mittarilla. Synnytyskivusta selviytymistä ja synnytyskokemuksen tyydyttävyyttä mitattiin yhdellä asenneväittämällä. Synnytysvalmennuksiin osallistumista kartoitettiin yhdellä kysymyksellä. Lisäksi äitien synnytysdokumenteista kerättiin tietoja synnytyskivunlievityksen käytöstä, sairaalassa oloajan pituudesta ennen lapsen syntymää sekä äitiyspoliklinikkakäyntien määristä. Aineistot analysoitiin tilastollisesti perus- ja monimuuttujamenetelmillä.

Mittauksia tehtiin kolmena eri ajankohtana: Alkumittaus tehtiin kyselyillä sairaalan äitiyspoliklinikalla rekrytoinnin yhteydessä. Synnytysvalmennus-intervention jälkeiset seurantamittaukset tehtiin raskausviikkojen 34 jälkeen postikyselynä kotiin, kyselyllä synnytyksen jälkeen lapsivuodeosastolla sekä poimimalla tietoja äitien synnytysdokumenteista.

Tulosten mukaan interventio lievensi ja vähensi äitien raskaudenaikaisia synnyttämiseen liittyneitä pelkoja sekä pelon vaikutuksia jokapäiväiseen elämään. Äitiyshuollon palvelujen käytön vaikuttavuutena tuli esiin interventio-ryhmän äitien vähäisempi synnytysvalmennuksiin osallistuminen kontrolliryhmän äiteihin verrattuna.

Tutkimustulokset toivat varmuutta synnytysvalmennuksesta ensisynnyttäjiä hyödyttävänä raskaudenaikaisena palveluna. Tuotettua tietoa voidaan jatkossa hyödyntää äitiyshuollon palvelujen kehittämisessä synnytykseen valmentautumisen osalta. Jatkotutkimuksena synnytysvalmennusjärjestelmästä voisi kehittää yksittäistä valmennustapahtumaa laajemman mallin ja testata sen vaikuttavuutta.

The purpose of this two-phase study are to examine childbirth education as a midwifery intervention, and to test its effectiveness in supporting first-time mother as they prepare for childbirth. Childbirth education arranged by the maternity clinic, including a brief excursion to the maternity hospital, is a longstanding maternity healthcare service in Finland. However, as more and more hospitals have replaced the physical excursion with a virtual substitute, there have been increasing numbers both of antenatal visits and of mothers receiving official diagnose of tokophobia. Very little research has been conducted into the best ways in which to implement childbirth education. There is also inadequate knowledge of its effectiveness in allaying the childbirth fears of first-time mothers, and of its effectiveness to the use of maternity health-care services in Finland. The first phase of the study aimed to gather knowledge of first-time mothers’ and their spouses’ (n= 12) experiences of childbirth education, as arranged by the maternity hospital. This knowledge was harnessed in the final version of the childbirth education intervention, and in defining the hypotheses of the study’s second phase. The holistic way of getting to know the future place of birth was the most important experience for the parents.

The second phase of the study aimed to accumulate knowledge of the effectiveness of childbirth education on the use of maternity healthcare services, first-time mothers’ fears of childbirth, their evaluation of the birthing experiences and the use of medical pain relief during parturition. Designed as a randomised controlled trial, the study compares an intervention group of first-time mothers receiving extended childbirth education with a control group of first-time mothers receiving normal childbirth education. The intervention comprised both pre-working material and two hours of childbirth education at the maternity hospital. Normal education was defined as participation in a childbirth education class arranges by the maternity clinic, and a brief excursion to the maternity hospital.

The participants were 18 ̶ 40-year-old Finnish speaking first-time mothers whose ultrasound results were normal (n= 715) and who were willing to participate in the study. They were recruited at the first ultrasound screening, prior to 14 weeks’ of gestation. Participants’ fear of childbirth was measured using the instrument ‘Feelings of Fear and Security Associated with Pregnancy and Childbirth’. Participants’ ability to control the labour pain and their satisfaction with the birthing experience were measured on a Likert-type scale, and the frequency with which they attended childbirth education sessions was measured with one question. The data on the amount of medicine used to alleviate pain during labour, the duration of stays at the hospital before the baby was born, and the number of visits to the hospital’s maternity outpatient clinic were gathered from patient records after delivery. The data were analysed statistically using basic and multivariate methods.

Measurements were carried out at three different points: the baseline was established through questionnaires conducted during recruitment at the hospital’s maternity outpatient clinic. The effectiveness of the intervention was measured by questionnaires sent out by regular mail after 34 weeks’ gestation and after childbirth in the postnatal ward, as well as by the information contained in patient records after delivery.

The intervention mitigated and reduced childbirth-related fear and its impact on mothers’ everyday lives. At the level of maternity services, the intervention had a positive influence, lessening the frequency of attendance of other childbirth educational sessions.

These results confirmed the understanding that childbirth education is a beneficial antenatal service for first-time mothers preparing for childbirth. The knowledge provided can be used to improve maternity healthcare services designed to help mothers prepare for childbirth. In future, the childbirth education system should be renewed and developed into an extended model, the effectiveness of which should then be tested further.