Gendered Violence: Patterns and Causes of Women-to-Women Violence in the Lake Zone Regions of Tanzania, East Africa
Opoku, Regina (2017)
Opoku, Regina
Tampere University Press
2017
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-03-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0376-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0376-1
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkasteltiin naisten naisille patriarkaalisissa kuria- ja kereweyhteisöissä luoteis-Tansaniassa tekemän väkivallan mekanismeja ja syitä. Afrikassa monet patriarkaaliset yhteisöt ovat perinteisesti kontrolloineet naisten kehoja erilaisin kulttuurisin käytännöin. Tyttöjen ja naisten odotetaan osallistuvan näihin käytäntöihin ja olevan vastustamatta niitä silloinkin, kun ne ovat vaaraksi heidän terveydelleen ja elämälleen. Käytännössä naisia ja heidän kehojaan kontrolloivien käytäntöjen toimeenpano on usein yhteisöjen iäkkäämpien naisten tehtävä. Yhteisöissä naisia kontrolloivat perinteiset käytännöt nähdään tutkimuksissa yhteiskunnan poliittisen ja taloudellisen tasapainon ja sosiaalisen järjestyksen ylläpitona.
Tutkimus pyrki vastaamaan kolmeen kysymykseen: Miten naisten toisille naisille tekemä väkivalta jatkuu? Mitkä mekanismit mahdollistavat naisten alistavan vallan toisia naisia kohtaan? Mitkä tekijät ylläpitävät naisten toisiin naisiin kohdistavaa väkivaltaa? Tutkimus kohdistuu kolmeen perinteiseen käytäntöön: naisten sukupuolielinten silpominen, naisleskien puhdistusrituaali ja naisten välinen avioliitto.
Tutkituissa yhteisöissä Tansanian järvialueilla naisten sukupuolielinten silpominen joko kokonaan tai osin on siirtymäriitti lapsuudesta aikuisuuteen. Lesken puhdistus on kulttuurinen käytäntö, jonka jotkut naiset läpikäyvät aviomiehensä kuoleman jälkeen. Siihen kuuluu, että leski on sukupuoliyhteydessä niin sanotun puhdistajan kanssa. Puhdistusrituaalin myötä lesken ajatellaan puhdistuvan edesmenneen puolisonsa kummittelusta (ja todentavansa syyttömyytensä tämän kuolemaan), jolloin hänet voidaan jälleen hyväksyä osaksi perhettä ja yhteisöä. Naisten välinen avioliitto on paikallinen käytäntö, jossa lapseton nainen tai nainen, jolla on vain tyttölapsia, maksaa morsiusmaksut nuoremmasta naisesta ja tulee näin ikään kuin hänen aviopuolisokseen saaden vallan häneen ja hänen jälkikasvuunsa. Tällaisissa suhteissa nuoremmat naiset ovat yleensä vanhempien puolisoidensa reproduktio-instrumentteja: järjestelyn tarkoitus on että he synnyttäisivät lapsia vanhemmalle naiselle. Nämä käytännöt jatkuvat Tansanian järvialueilla, vaikka niitä on pyritty poistamaan monin kansallisin ja kansainvälisin toimin.
Tutkimus nojautuu kriittiseen sosiaalityön teoriaan, jossa kysymykset vallasta, vallan puutteesta, sorrosta, etuoikeuksista, sosiaalisten rakenteiden vaikutuksista ihmisten elämään, tietoisuuden lisäämisestä ja ihmisten vapauttamisesta ovat keskeisiä. Laadullisen tutkimusorientaation mukaisesti tutkimuksessa kerättiin elämänkerrallinen haastatteluaineisto edellä mainittuihin perinteisiin käytäntöihin sidoksissa olevien naisten parissa. Haastattelut (n=26) ja fokusryhmähaastattelut (n=6) muodostivat empiirisen aineiston. Aineisto kerättiin yhteistyössä tutkimusalueella toimivan kansalaisjärjestön kanssa (Kivulini Women’s Rights Organisation). Aineisto tallennettiin kiswahiliksi ja käännettiin myöhemmin englanniksi ja puhtaaksikirjoitettiin. Aineisto analysoitiin temaattisen analyysin menetelmällä.
Tutkimuksessa todetaan ensinnäkin, että tutkitut naisten identiteettiä ja sosiaalista hyvinvointia vahvistaviksi tarkoitetut käytännöt vaurioittavat naisten ja tyttöjen seksuaalisuutta ja terveyttä monin eri tavoin. Vaikka vanhemmat naiset tunnistavat perinteisten käytäntöjen naisille aiheuttamat haitat, he näkevät rituaalien käytäntöönpanon ja ylläpidon velvollisuutenaan. Koska teot motivoituvat vahvasti kulttuuristen ja perinteisten uskomusten pohjalta, niitä toteuttavat naiset eivät tunnista osallistuvansa väkivallantekoihin. Toiseksi tutkimuksessa todettiin, että lainsäädäntö tunnistaa olemassa olevan niin sanotun perinteisen oikeuden, jonka piiriin naisten silpominen, leskien puhdistus, naisten väliset avioliitot ja muut yhteisöjen sisäisiksi ajatellut kulttuuriset käytännöt kuuluvat. Vaikka laki kieltää naisten oikeuksien loukkaamisen ja heidän vahingoittamisensa myös perinteisten käytäntöjen osalta, laki ja vallitsevat oikeuskäytännöt eivät onnistu riittävästi sääntelemään konflikteja, jotka syntyvät sosio-kulttuuristen käytäntöjen ja ihmisoikeusnormien välille. Siksi tutkituissa yhteisöissä naisten oikeuksia loukataan toistuvasti. Kolmanneksi tutkimus tuo näkyviin patriarkaalisessa yhteisössä vallitsevaa tutkittuja käytäntöjä koskevaa hiljaisuuden kulttuuria.
Tutkimuksen johtopäätös on, että naisten kokema pelko pahoja enteitä, aiempien sukupolvien kirousta ja yhteisöstä poissulkemista kohtaan pitää käytäntöjä niin vahvasti yllä, että viranomaissanktiot eivät vaikuta niihin. Käytäntöihin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa sosiaalityön keinoin. Tutkimuksessa suositellaan, että sosiaalityöntekijöiden tulisi aktivoida ja koordinoida lähiyhteisöjen, valtion ja kansalaisjärjestöjen verkostoja muutoksen aikaansaamiseksi. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden tulisi vahvistaa ihmisten tietoisuutta yhteisöjen alistavista käytännöistä ja rohkaista heitä korvaamaan terveydelle vaaralliset ja muuten haitalliset käytännöt muilla yhteisöissä merkityksellisillä symbolisilla käytännöillä.
Tutkimus pyrki vastaamaan kolmeen kysymykseen: Miten naisten toisille naisille tekemä väkivalta jatkuu? Mitkä mekanismit mahdollistavat naisten alistavan vallan toisia naisia kohtaan? Mitkä tekijät ylläpitävät naisten toisiin naisiin kohdistavaa väkivaltaa? Tutkimus kohdistuu kolmeen perinteiseen käytäntöön: naisten sukupuolielinten silpominen, naisleskien puhdistusrituaali ja naisten välinen avioliitto.
Tutkituissa yhteisöissä Tansanian järvialueilla naisten sukupuolielinten silpominen joko kokonaan tai osin on siirtymäriitti lapsuudesta aikuisuuteen. Lesken puhdistus on kulttuurinen käytäntö, jonka jotkut naiset läpikäyvät aviomiehensä kuoleman jälkeen. Siihen kuuluu, että leski on sukupuoliyhteydessä niin sanotun puhdistajan kanssa. Puhdistusrituaalin myötä lesken ajatellaan puhdistuvan edesmenneen puolisonsa kummittelusta (ja todentavansa syyttömyytensä tämän kuolemaan), jolloin hänet voidaan jälleen hyväksyä osaksi perhettä ja yhteisöä. Naisten välinen avioliitto on paikallinen käytäntö, jossa lapseton nainen tai nainen, jolla on vain tyttölapsia, maksaa morsiusmaksut nuoremmasta naisesta ja tulee näin ikään kuin hänen aviopuolisokseen saaden vallan häneen ja hänen jälkikasvuunsa. Tällaisissa suhteissa nuoremmat naiset ovat yleensä vanhempien puolisoidensa reproduktio-instrumentteja: järjestelyn tarkoitus on että he synnyttäisivät lapsia vanhemmalle naiselle. Nämä käytännöt jatkuvat Tansanian järvialueilla, vaikka niitä on pyritty poistamaan monin kansallisin ja kansainvälisin toimin.
Tutkimus nojautuu kriittiseen sosiaalityön teoriaan, jossa kysymykset vallasta, vallan puutteesta, sorrosta, etuoikeuksista, sosiaalisten rakenteiden vaikutuksista ihmisten elämään, tietoisuuden lisäämisestä ja ihmisten vapauttamisesta ovat keskeisiä. Laadullisen tutkimusorientaation mukaisesti tutkimuksessa kerättiin elämänkerrallinen haastatteluaineisto edellä mainittuihin perinteisiin käytäntöihin sidoksissa olevien naisten parissa. Haastattelut (n=26) ja fokusryhmähaastattelut (n=6) muodostivat empiirisen aineiston. Aineisto kerättiin yhteistyössä tutkimusalueella toimivan kansalaisjärjestön kanssa (Kivulini Women’s Rights Organisation). Aineisto tallennettiin kiswahiliksi ja käännettiin myöhemmin englanniksi ja puhtaaksikirjoitettiin. Aineisto analysoitiin temaattisen analyysin menetelmällä.
Tutkimuksessa todetaan ensinnäkin, että tutkitut naisten identiteettiä ja sosiaalista hyvinvointia vahvistaviksi tarkoitetut käytännöt vaurioittavat naisten ja tyttöjen seksuaalisuutta ja terveyttä monin eri tavoin. Vaikka vanhemmat naiset tunnistavat perinteisten käytäntöjen naisille aiheuttamat haitat, he näkevät rituaalien käytäntöönpanon ja ylläpidon velvollisuutenaan. Koska teot motivoituvat vahvasti kulttuuristen ja perinteisten uskomusten pohjalta, niitä toteuttavat naiset eivät tunnista osallistuvansa väkivallantekoihin. Toiseksi tutkimuksessa todettiin, että lainsäädäntö tunnistaa olemassa olevan niin sanotun perinteisen oikeuden, jonka piiriin naisten silpominen, leskien puhdistus, naisten väliset avioliitot ja muut yhteisöjen sisäisiksi ajatellut kulttuuriset käytännöt kuuluvat. Vaikka laki kieltää naisten oikeuksien loukkaamisen ja heidän vahingoittamisensa myös perinteisten käytäntöjen osalta, laki ja vallitsevat oikeuskäytännöt eivät onnistu riittävästi sääntelemään konflikteja, jotka syntyvät sosio-kulttuuristen käytäntöjen ja ihmisoikeusnormien välille. Siksi tutkituissa yhteisöissä naisten oikeuksia loukataan toistuvasti. Kolmanneksi tutkimus tuo näkyviin patriarkaalisessa yhteisössä vallitsevaa tutkittuja käytäntöjä koskevaa hiljaisuuden kulttuuria.
Tutkimuksen johtopäätös on, että naisten kokema pelko pahoja enteitä, aiempien sukupolvien kirousta ja yhteisöstä poissulkemista kohtaan pitää käytäntöjä niin vahvasti yllä, että viranomaissanktiot eivät vaikuta niihin. Käytäntöihin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa sosiaalityön keinoin. Tutkimuksessa suositellaan, että sosiaalityöntekijöiden tulisi aktivoida ja koordinoida lähiyhteisöjen, valtion ja kansalaisjärjestöjen verkostoja muutoksen aikaansaamiseksi. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden tulisi vahvistaa ihmisten tietoisuutta yhteisöjen alistavista käytännöistä ja rohkaista heitä korvaamaan terveydelle vaaralliset ja muuten haitalliset käytännöt muilla yhteisöissä merkityksellisillä symbolisilla käytännöillä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4609]