"Business as Usual" : Suomen suhtautuminen Tiananmenin tapahtumien jälkeiseen Kiinaan

Abstract

Suomen ulkopolitiikan keskiössä on koko Suomen valtiollisen historian ajan ollut sen itäinen naapurimaa: Neuvosto-Venäjä, Neuvostoliitto ja Venäjän federaatio. Suomen suhteita muihin maihin, kuten Kiinaan, on tutkittu vähemmän. Suomen Venäjä-suhteiden historia ei kerro koko totuutta Suomen ulkopolitiikan historiasta, sillä Suomi on ollut ulkopoliittinen toimija lähes kaikissa merkittävissä kansainvälisissä kysymyksissä. Kiina on noussut vähitellen maailman vaikutusvaltaisimpien maiden joukkoon. Ei ole yhdentekevää, minkälaiset välit Suomella on ollut sen kanssa.

Taivaallisen rauhan aukion tapahtumat vuonna 1989 kuuluvat Kiinan lähihistorian verisimpiin. Opiskelijoiden sekä heitä tukeneiden kiinalaisten mielenosoittajien joukon väkivaltainen pysäyttäminen herätti kansainvälisen vastareaktion, joka vaikutti Kiinan ulkosuhteisiin vuosikausia. Suhtautuminen Kiinaan ja sen väkivaltaan omia kansalaisiaan kohtaan kertoo eri maiden arvoista ja ulkopoliittisesta linjasta. Tämän tutkimuksen keskeisin tavoite on ymmärtää, millä tavoin puolueettomuuspolitiikkaan sitoutunut Suomi käsitteli Tiananmenin tapahtumia ja minkälaisiin päätöksiin ja toimenpiteisiin se johti.

Tutkimuksessa keskitytään Suomen tuolloisen ulkopoliittisen johdon, presidentin, valtioneuvoston sekä ulkoasiainministeriön, arvioihin ja toimintaan vuosien 1988-1990 aikana. Suomen suhtautumista tutkittaessa peilauspintana toimivat muiden maiden ratkaisut ja niitä käsittelevä tutkimus sekä Suomen Kiina-politiikan pitkä linja. Tämän tutkimuksen lähdeaineistosta valtaosan muodostavat viranomaislähteet, kuten presidentti Koiviston arkisto. Erityisenä mielenkiintona on ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen (1940-) historiallinen matka Kiinan kansantasavaltaan. Suomi oli ensimmäinen ei-sosialistinen maa, joka suoritti julkisen ministeritason vierailun Kiinaan Tiananmenin tapahtumien jälkeen. Tutkimus valottaa tämän erityiskysymyksen kautta Suomen ulkopoliittisen johdon toimintaa suhteessa ihmisoikeuksiin, Suomen puolueettomuuspolitiikkaan ja Kiinan taloudellisiin mahdollisuuksiin.

Suomessa oltiin hyvin perillä Kiinan tapahtumista ja niiden kansainvälispoliittisista vaikutuksista. Länsimaat tuomitsivat mielenosoituksen tukahduttamisen nopeasti ja sulkivat rahahanansa. Pidättäytyminen korkean tason suhteista oli yksi näkyvimmistä toimista Kiinaa kohtaan. Suomi toimi tilanteessa poikkeavasti. Ulkopolitiikan johtaja, presidentti Koivisto, ei halunnut pilata Suomen välejä nousevan talousmahdin kanssa. Koivisto, eivätkä monet muutkaan ulkopolitiikan toimijat, uskoneet tuomitsemisella saavutettavan mitään hyvää. Tästä syystä Suomi ei lausunnoissaan missään vaiheessa suoraan tuominnut väkivaltaisuuksia. Valitun pidättyväisen linjan mukaisesti Suomi päätti myös toteuttaa aiemmin sovitun ulkomaankauppaministeri Salolaisen vierailun Kiinaan marraskuussa 1989. Suomi oli omaksunut käytännön, jonka mukaan eri maiden välistä normaalia kanssakäymistä tulisi voida jatkaa maiden erilaisista sisäisistä kriiseistä huolimatta. Kiinan suhteen kyse oli erityisesti kauppapoliittisesta pienvaltio-opportunismista ja hyvien suhteiden ylläpitämisestä nousevaan talousmahtiin.