Vanhempien toteuttaman kuntoutuskokeilun yhteys vuorovaikutuskäyttäytymiseen autismikirjon lapsilla

Abstract

Autismikirjon häiriölle ovat keskeistä sosiaalisen vuorovaikutuksen poikkeavuudet. Vaikeus katsekontaktin käytössä on yksi varhaisimpia poikkeavuuksia autismikirjon pikkulapsilla. Katsekontakti on tavanomaisessa kehityksessä merkittävä sosiaalisen oppimisen mahdollistaja ja ajatellaan, että katsekontaktin kuntouttaminen autismikirjon lapsilla voisi edesauttaa sosiaalisesta oppimisesta hyötymistä. Vanhempien toteuttaman varhaiskuntoutuksen on havaittu olevan yhteydessä autismikirjon lapsen viestinnän sekä lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen paranemiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko vanhempien toteuttama katsekontaktin käytön motivoimiseen pyrkivä kuntoutuskokeilu yhteydessä autismikirjon lapsen vuorovaikutuskäyttäytymiseen, erityisesti katsekontaktin käyttöön sekä kontaktissa olemiseen.

Tutkimukseen osallistui 20 autismikirjon 3 6-vuotiasta lasta, joista 10 osallistui katsekontaktiin motivoivaan kuntoutuskokeiluun tavanomaisen varhaiskuntoutuksen lisänä ja 10 sai ainoastaan tavanomaista varhaiskuntoutusta. Vanhemmille ohjattiin kolme erilaista harjoitusta toteutettavaksi päivittäin arjen toimintoihin liittyen. Lapsen ja vanhemman välinen 10 minuutin mittainen leikkituokio videoitiin sekä ennen kuntoutusjaksoa että 4 kuukauden mittaisen kuntoutusjakson jälkeen. Videolta havainnoitiin lapsen ja vanhemman välisten katsekontaktien määrä sekä laatu (aloite vai reaktio ja yhteys muuhun viestintään) ja kontaktissa olemisen laatu (ei kontaktia, esinekontakti, tuettu kontakti ja vuorovaikutteinen kontakti). Lisäksi arvioitiin vanhempien sitoutuneisuutta kuntoutukseen.

Katsekontaktien määrä ja tarkemmin reaktiokatsekontaktien määrä lisääntyi seurantajakson aikana kuntoutusryhmässä tilastollisesti merkitsevästi. Myös katsekontakteihin liitetty muu viestintä (kuten eleet, ilmeet ja ääntely) lisääntyi merkitsevästi kuntoutusryhmässä. Aloitekatsekontaktien määrässä ei ollut merkitseviä muutoksia. Vertailuryhmässä ei ollut seurantajakson aikana merkitseviä muutoksia katsekontaktien määrässä. Kontaktissa olemisen määrässä ei ollut merkitseviä muutoksia seurantajakson aikana kuntoutus- eikä vertailuryhmässä. Vanhempien sitoutuneisuus kuntoutukseen ei ollut yhteydessä lapsen edistymiseen katsekontaktien tai kontaktissa olemisen määrässä. Tulokset viittaavat kuntoutuskokeilun toimivuuteen katsekontaktin kuntouttamisessa ja osoittavat myös, että vanhemmille pystyttiin onnistuneesti opettamaan kuntoutusmenetelmän käyttöä. Jatkossa on tärkeää tutkia kuntoutuskokeilun tulosten pysyvyyttä ja yleistymistä sekä yhteyttä autismikirjon lapsen vuorovaikutuskäyttäytymiseen laajemmin ja pidemmällä aikavälillä.