Liikuntapalvelut arvonlisäverotuksessa
Väänänen, Shakib (2017)
2017
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-02-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201702061081
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201702061081
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on selvittää sekä liikunnan käsitettä arvonlisäverotuksessa että tarkastella erilaisiin liikuntapalveluiden muotoihin liittyviä tulkintaongelmia. Tarkoituksena on selvittää liikuntapalveluihin liittyvän alennetun verokannan soveltamisedellytyksiä, joita pyritään selvittämään muodostuneesta oikeuskäytännöstä. Pääasiassa AVL 85a.1 § 3 kohtaan liittyvä oikeuskäytäntö on muodostunut palvelukokonaisuuksista, joihin on liittynyt opetuksellisia elementtejä. Tulkintaongelmat johtuvat pitkälti liikuntapalveluiden monitahoisuudesta ja toisaalta myös siitä, ettei liikunnan käsitettä ole määritelty arvonlisäverodirektiivissä tai arvonlisäverolaissa.
Merkittävimpänä lähdemateriaalina käytetään liikuntapalveluita koskevaa oikeuskäytäntöä, koska tutkielmassa keskitytään käsitteen määrittämiseen sekä samalla alennetun verokannan soveltamiseen liittyvän laajuusongelman selvittämiseen. Tutkielmassa esitetyt tutkimushavainnot perustuvat niin Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön että kotimaiseen oikeuskäytäntöön. Lisäksi merkittävänä lähdemateriaalina käytetään aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta, joka on pääosin kotimaista. Tutkielma edustaa oikeusdogmatiikkaa, eli lainoppia. Lainopillisista tutkimusmetodeista pääosaan nousee teleologinen tulkintamalli.
Tutkielmassa havaittiin, että AVL 85a.1 § 3 kohdan tarkoittamana liikuntana voidaan pitää lähtökohtaisesti kaikenlaista fyysistä ponnistelua vaativaa toimintaa. Liikunnan harrastamisen tarkoituksena tulisi kuitenkin olla esimerkiksi fyysisen kunnon ylläpitäminen, eikä pääasiassa huvittelu ja virkistyminen. On kuitenkin korostettava, ettei itse liikunnan määritelmä ole suurin tutkimusongelma. Merkittävimmät tulkintaongelmat liittyvät monitahoisiin liikuntapalveluihin, jossa tarjotaan liikunnan harrastamismahdollisuuden lisäksi esimerkiksi opetuksellisia elementtejä. Alennetun verokannan soveltamisedellytyksenä voidaan pitää monitahoisten liikuntapalveluiden osalta sitä, että pääpainon tulisi olla liikunnan harrastamismahdollisuuden antamisessa eikä muissa palvelun osasuoritteissa.
Merkittävimpänä lähdemateriaalina käytetään liikuntapalveluita koskevaa oikeuskäytäntöä, koska tutkielmassa keskitytään käsitteen määrittämiseen sekä samalla alennetun verokannan soveltamiseen liittyvän laajuusongelman selvittämiseen. Tutkielmassa esitetyt tutkimushavainnot perustuvat niin Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön että kotimaiseen oikeuskäytäntöön. Lisäksi merkittävänä lähdemateriaalina käytetään aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta, joka on pääosin kotimaista. Tutkielma edustaa oikeusdogmatiikkaa, eli lainoppia. Lainopillisista tutkimusmetodeista pääosaan nousee teleologinen tulkintamalli.
Tutkielmassa havaittiin, että AVL 85a.1 § 3 kohdan tarkoittamana liikuntana voidaan pitää lähtökohtaisesti kaikenlaista fyysistä ponnistelua vaativaa toimintaa. Liikunnan harrastamisen tarkoituksena tulisi kuitenkin olla esimerkiksi fyysisen kunnon ylläpitäminen, eikä pääasiassa huvittelu ja virkistyminen. On kuitenkin korostettava, ettei itse liikunnan määritelmä ole suurin tutkimusongelma. Merkittävimmät tulkintaongelmat liittyvät monitahoisiin liikuntapalveluihin, jossa tarjotaan liikunnan harrastamismahdollisuuden lisäksi esimerkiksi opetuksellisia elementtejä. Alennetun verokannan soveltamisedellytyksenä voidaan pitää monitahoisten liikuntapalveluiden osalta sitä, että pääpainon tulisi olla liikunnan harrastamismahdollisuuden antamisessa eikä muissa palvelun osasuoritteissa.