Potilaan hoitoyksinäisyys : Käsitteellinen malli potilaan yksinäisyydestä hoitosuhteessa ja hoitoyksinäisyyteen yhteydessä olevista tekijöistä
Karhe, Liisa (2017)
Karhe, Liisa
Tampere University Press
2017
Hoitotiede - Nursing Science
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-02-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0329-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0329-7
Tiivistelmä
Tässä väitöstutkimuksessa tutkitaan potilaan kokemusmaailman aikaisemmin tunnistamatonta yksinäisyysdimensiota, hoitoyksinäisyyttä. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää potilaan yksinäisyyttä ja potilaan yksinäisyyden merkitystä hoitosuhteessa sekä tarkastella sitä, missä määrin potilaat kokevat jäävänsä yksin hoitosuhteessa. Lisäksi tavoitteena on rakentaa hoitoyksinäisyyttä kuvaava mittari ja luoda induktiivisesti käsitteellinen malli potilaan hoitosuhteessa kokemasta yksinäisyydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä. Teoreettinen viitekehys muodostettiin dialogifilosofian, hoitotieteellisen teoriatiedon ja yksinäisyysteorioiden pohjalta. Käsitteellisen mallin rakentaminen eteni käsiteanalyysin, teemahaastattelun ja mittarin rakentamisen jälkeen mittarin esitestaukseen ja pilotointiin.
Evolutionaarisen käsiteanalyysin avulla kuvattiin hoitoyksinäisyyden ilmiö suhteessa muihin potilaan yksinäisyysdimensioihin. Laadullisessa teemahaastattelussa haastateltiin rintasyöpä- ja sydänleikkauspotilaita (N=13). Näistä kaksi antoi vastauksensa kirjallisena. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmän avulla. Laadullisen aineiston pohjalta rakennettiin hoitoyksinäisyyttä kuvaava CARLOS-mittari (Caring Loneliness Scale). Postitse toteutetulla kyselytutkimuksella kerättiin esitestaus-aineisto rintasyöpä- ja sydänleikkauspotilailta (n = 250) kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen. Mittarin esitestausvaiheessa tehtiin eksploratiivinen faktorianalyysi neljällä erikokoisella aineistolla, joista vasta otoskoko n = 250 antoi hyväksyttävän faktorirakenteen. CARLOS-mittarin reliabiliteettia testattiin Cronbachin alfan avulla. Mittarista poistettiin yksi väittämä validoinnin aikana, mutta aineiston keruuta jatkettiin samalla kysymyspatteristolla. CARLOS-mittarin toimivuutta haluttiin pilotoida vielä suuremmalla aineistolla (N = 406), jossa myös tutkittiin sosiodemografisten ja sairauteen liittyvien taustamuuttujien ja terveyteen liittyvien muuttujien yhteyttä hoitoyksinäisyyteen Kruskall–Wallis- ja Mann–Whitney-testeillä.
Tutkimuksen tuloksena saadut potilaan yksinäisyysdimensiot osoittivat potilaan yksinäisyyden olevan monidimensioinen ja hoitoyksinäisyyden käsitteen sijoittuvan yksinäisyyden sateenvarjokäsitteen alle. Sisällönanalyysin tuottama viisikategorinen hoitoyksinäisyyden käsiterakenne muuttui validoinnin myötä neljäfaktoriseksi. Suurin osa faktoriratkaisun (n = 250) muuttujista sai yli 0.30 latauksen, ja kommunaliteetit vaihtelivat välillä 0.45–0.79 lukuun ottamatta kahta muuttujaa. CARLOS-mittari sai Cronbachin alfan arvon 0.87, kun sen faktorien alfat vaihtelivat välillä 0.77–0.90. Sosiodemografisilla taustamuuttujilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä hoitoyksinäisyyteen lukuun ottamatta CARLOS-mittarin faktorin Ilman dialogista kohtaamista (p = 0.028) kanssa. Sairauteen liittyvistä muuttujista ainoastaan sairauden toteamisesta kuluneella ajalla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys (p = 0.011) hoitoyksinäisyyden kanssa. Sen sijaan koetulla terveydellä, toipumisella ja psyykkisellä kuormittuneisuudella oli tilastollisesti merkitsevät yhteydet hoitoyksinäisyyteen. Näitä yhteyksiä tukevat myös haastattelututkimuksen tulokset, joissa potilaat kertoivat hoitoyksinäisyyden kokemusten viivästyttäneen heidän toipumistaan ja aiheuttaneen heille epäluottamusta ja turvattomuutta, mutta myös huonoja hoitokokemuksia ja ikäviä muistoja. Potilaiden hoitoyksinäisyyttä lieventäneet tekijät olivat päinvastaisia kuin aiheuttaneet tekijät. Jokainen hoitava ihminen voi vaikuttaa omalla asenteellaan ja vastuullisella ammatillisella toiminnallaan hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyyn, mutta myös organisaatiolähtöisillä tekijöillä ja koulutuksella voidaan tukea ja mahdollistaa hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyä.
Tuloksista yhteenvetona luotu käsitteellinen malli kuvaa hoitoyksinäisyyden ilmiötä käsitteellisellä tasolla. Potilaan kielteinen hoitoyksinäisyys on subjektiivinen, ei-toivottu kokemus, jossa potilas kokee olevansa hylätty ja unohdettu. Hoitoyksinäisyyden ilmiö on nyt ensimmäistä kertaa todennettu ja operationalisoitu, mutta se tarvitsee lisää empiiristä tutkimusta saadakseen tieteellistä vahvistusta. Hoitoyksinäisyyden tutkiminen antaa uuden näkökulman ja paljon haasteita yksinäisyystutkimukseen hoitotie-teessä. Hoitoyksinäisyys on myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä terveyden-huollon tehtävänä on vähentää eikä lisätä potilaiden yksinäisyyttä.
Evolutionaarisen käsiteanalyysin avulla kuvattiin hoitoyksinäisyyden ilmiö suhteessa muihin potilaan yksinäisyysdimensioihin. Laadullisessa teemahaastattelussa haastateltiin rintasyöpä- ja sydänleikkauspotilaita (N=13). Näistä kaksi antoi vastauksensa kirjallisena. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmän avulla. Laadullisen aineiston pohjalta rakennettiin hoitoyksinäisyyttä kuvaava CARLOS-mittari (Caring Loneliness Scale). Postitse toteutetulla kyselytutkimuksella kerättiin esitestaus-aineisto rintasyöpä- ja sydänleikkauspotilailta (n = 250) kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen. Mittarin esitestausvaiheessa tehtiin eksploratiivinen faktorianalyysi neljällä erikokoisella aineistolla, joista vasta otoskoko n = 250 antoi hyväksyttävän faktorirakenteen. CARLOS-mittarin reliabiliteettia testattiin Cronbachin alfan avulla. Mittarista poistettiin yksi väittämä validoinnin aikana, mutta aineiston keruuta jatkettiin samalla kysymyspatteristolla. CARLOS-mittarin toimivuutta haluttiin pilotoida vielä suuremmalla aineistolla (N = 406), jossa myös tutkittiin sosiodemografisten ja sairauteen liittyvien taustamuuttujien ja terveyteen liittyvien muuttujien yhteyttä hoitoyksinäisyyteen Kruskall–Wallis- ja Mann–Whitney-testeillä.
Tutkimuksen tuloksena saadut potilaan yksinäisyysdimensiot osoittivat potilaan yksinäisyyden olevan monidimensioinen ja hoitoyksinäisyyden käsitteen sijoittuvan yksinäisyyden sateenvarjokäsitteen alle. Sisällönanalyysin tuottama viisikategorinen hoitoyksinäisyyden käsiterakenne muuttui validoinnin myötä neljäfaktoriseksi. Suurin osa faktoriratkaisun (n = 250) muuttujista sai yli 0.30 latauksen, ja kommunaliteetit vaihtelivat välillä 0.45–0.79 lukuun ottamatta kahta muuttujaa. CARLOS-mittari sai Cronbachin alfan arvon 0.87, kun sen faktorien alfat vaihtelivat välillä 0.77–0.90. Sosiodemografisilla taustamuuttujilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä hoitoyksinäisyyteen lukuun ottamatta CARLOS-mittarin faktorin Ilman dialogista kohtaamista (p = 0.028) kanssa. Sairauteen liittyvistä muuttujista ainoastaan sairauden toteamisesta kuluneella ajalla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys (p = 0.011) hoitoyksinäisyyden kanssa. Sen sijaan koetulla terveydellä, toipumisella ja psyykkisellä kuormittuneisuudella oli tilastollisesti merkitsevät yhteydet hoitoyksinäisyyteen. Näitä yhteyksiä tukevat myös haastattelututkimuksen tulokset, joissa potilaat kertoivat hoitoyksinäisyyden kokemusten viivästyttäneen heidän toipumistaan ja aiheuttaneen heille epäluottamusta ja turvattomuutta, mutta myös huonoja hoitokokemuksia ja ikäviä muistoja. Potilaiden hoitoyksinäisyyttä lieventäneet tekijät olivat päinvastaisia kuin aiheuttaneet tekijät. Jokainen hoitava ihminen voi vaikuttaa omalla asenteellaan ja vastuullisella ammatillisella toiminnallaan hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyyn, mutta myös organisaatiolähtöisillä tekijöillä ja koulutuksella voidaan tukea ja mahdollistaa hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyä.
Tuloksista yhteenvetona luotu käsitteellinen malli kuvaa hoitoyksinäisyyden ilmiötä käsitteellisellä tasolla. Potilaan kielteinen hoitoyksinäisyys on subjektiivinen, ei-toivottu kokemus, jossa potilas kokee olevansa hylätty ja unohdettu. Hoitoyksinäisyyden ilmiö on nyt ensimmäistä kertaa todennettu ja operationalisoitu, mutta se tarvitsee lisää empiiristä tutkimusta saadakseen tieteellistä vahvistusta. Hoitoyksinäisyyden tutkiminen antaa uuden näkökulman ja paljon haasteita yksinäisyystutkimukseen hoitotie-teessä. Hoitoyksinäisyys on myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä terveyden-huollon tehtävänä on vähentää eikä lisätä potilaiden yksinäisyyttä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4891]