Immersiivinen kokemus Vrouw Marian näyttämöllä
Paunio, Maija (2016)
2016
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Journalism and Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-12-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201701111022
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201701111022
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee Mereen menetetyt, uudelleen löydetyt -näyttelyä sen tuottaman kokemuksen näkökulmasta. Se tutkii kuinka kauppa-alus Vrouw Marian tarina esitetään Merikeskus Vellamossa ja miten museovieraan kokemusta pyritään esityksen avulla ohjaamaan yhä immersiivisempään suuntaan. Tutkielma pohtii saako näyttelyyn rakennettu tarina rinnalleen uusia, kävijöiden omia, tarinoita ja pääsevätkö ne osaksi esillepanoa. Hyödyntääkö näyttely kävijöiden tuottamaa tietoa? Kirjoitus avaa kokemuksen käsitettä vertaamalla aitoja sukelluskertomuksia Vrouw Maria simulaattorin tuottamaan sukellustarinaan. Tarinoissa se kiinnittää huomiota kuinka kertojan omat aiemmat sukellusmuistot vaikuttavat siihen miten hän simulaattoria käyttää. Oikeiden sukellustarinoiden vertailu simuloituihin sukelluksiin avaa mahdollisuuden tarkastella kokemukseen vaikuttavia tekijöitä ja niiden tulkintaa.
Tutkielma tarkastelee Vrouw Marian näyttelyssä tapahtuvaa vuorovaikutusta ja sen tuottamaa oppimista. Se tutkii kuinka Merikeskus Vellamo vastaa museoiden uusiin haasteisiin, kuten kasvatukseen, viihtymiseen, kävijöiden tuottaman tiedon esille tuomiseen ja uusien kävijäryhmien integroimiseen osaksi museotoimintaa. Se avaa simuloitua kokemusta ja vertaa simulaattorissa koettua vuorovaikutusta läsnä olevan näyttelijän kanssa käytävään vuorovaikutukseen. Toisaalta kirjoitus tuo esille simulaattorin tarjoamia hyötyjä. Simulaattori tarjoaa museokävijälle mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia tapoja toimia sekä muokata ja ylittää oman kehonsa rajat. Itsen näkeminen uudella tavalla vieraassa ympäristössä, onnistumisen tunne sekä seikkailun tuottama jännitys suovat kävijälle mahdollisuuden kokea ja omaksua syvemmin näyttelyn tarjoama maailma.
Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa aineistona ovat aikaisemmat tutkimukset, haastattelut, kyselytutkimukset sekä kirjoittajan omat havainnot. Tarkastellessaan museoiden uusia tehtäviä tutkielma käyttää lähteinä Catherine Hughesin teosta Museum Theatre(1998) sekä Marja Sakarin(2007) ja Eilean Hooper Greenhillin(1992;1997) kirjoituksia. Teatteriteoriat, jotka käsittelevät rituaalia ja kävijäkokemusta ovat tutkielman keskeistä aineistona, etenkin Schechnerin(1997), Victor Turnerin(1982) ja Erika Fischer-Lichten(2002) tutkimukset. Tärkeä lähde ovat myös Sauterin (2000) kirjoitukset teatteritapahtumasta. Tutkielma tarkastelee oppimista konstruktivistisen oppimisteorian ja Kolbin (1985) oppimiskehän avulla. Aineistona ovat myös Anthony Jacksonin teos Theatre, Education and the Making of Meanings( 2007) sekä hänen ja Jenny Kiddin tutkimusraportti Performance, Learning and Heritage (2008). Tutkielma osoittaa millä keinoin kävijän kokemukseen pyritään vaikuttamaan museokäynnin aikana ja mitkä tekijät vaikuttavat immersiivisen kokemuksen syvenemiseen. Se nostaa esille Vrouw Maria-näyttelyn tuottaman kävijäkokemuksen puutteita, erityisesti oppimisen, jakamisen ja vuorovaikutuksen näkökulmasta tarkasteltaessa. Tutkielma erittelee simulaattoreiden tuottamia hyötyjä museovierailijalle.
Tutkielma tarkastelee Vrouw Marian näyttelyssä tapahtuvaa vuorovaikutusta ja sen tuottamaa oppimista. Se tutkii kuinka Merikeskus Vellamo vastaa museoiden uusiin haasteisiin, kuten kasvatukseen, viihtymiseen, kävijöiden tuottaman tiedon esille tuomiseen ja uusien kävijäryhmien integroimiseen osaksi museotoimintaa. Se avaa simuloitua kokemusta ja vertaa simulaattorissa koettua vuorovaikutusta läsnä olevan näyttelijän kanssa käytävään vuorovaikutukseen. Toisaalta kirjoitus tuo esille simulaattorin tarjoamia hyötyjä. Simulaattori tarjoaa museokävijälle mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia tapoja toimia sekä muokata ja ylittää oman kehonsa rajat. Itsen näkeminen uudella tavalla vieraassa ympäristössä, onnistumisen tunne sekä seikkailun tuottama jännitys suovat kävijälle mahdollisuuden kokea ja omaksua syvemmin näyttelyn tarjoama maailma.
Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa aineistona ovat aikaisemmat tutkimukset, haastattelut, kyselytutkimukset sekä kirjoittajan omat havainnot. Tarkastellessaan museoiden uusia tehtäviä tutkielma käyttää lähteinä Catherine Hughesin teosta Museum Theatre(1998) sekä Marja Sakarin(2007) ja Eilean Hooper Greenhillin(1992;1997) kirjoituksia. Teatteriteoriat, jotka käsittelevät rituaalia ja kävijäkokemusta ovat tutkielman keskeistä aineistona, etenkin Schechnerin(1997), Victor Turnerin(1982) ja Erika Fischer-Lichten(2002) tutkimukset. Tärkeä lähde ovat myös Sauterin (2000) kirjoitukset teatteritapahtumasta. Tutkielma tarkastelee oppimista konstruktivistisen oppimisteorian ja Kolbin (1985) oppimiskehän avulla. Aineistona ovat myös Anthony Jacksonin teos Theatre, Education and the Making of Meanings( 2007) sekä hänen ja Jenny Kiddin tutkimusraportti Performance, Learning and Heritage (2008). Tutkielma osoittaa millä keinoin kävijän kokemukseen pyritään vaikuttamaan museokäynnin aikana ja mitkä tekijät vaikuttavat immersiivisen kokemuksen syvenemiseen. Se nostaa esille Vrouw Maria-näyttelyn tuottaman kävijäkokemuksen puutteita, erityisesti oppimisen, jakamisen ja vuorovaikutuksen näkökulmasta tarkasteltaessa. Tutkielma erittelee simulaattoreiden tuottamia hyötyjä museovierailijalle.