Sosiaaliset oikeudet syrjäkunnissa : toteutuuko alueellinen yhdenvertaisuus?

Abstract

Tarkastelen tässä tutkielmassa sosiaalisten oikeuksien alueellisesti yhdenvertaista toteutumista keskittyen harvaan asuttuihin ja kaukana asutuskeskittymistä sijaitseviin syrjäisiin kuntiin. Tutkimusaihe liittyy valmisteilla olevaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistukseen, jonka yhtenä tavoitteena on edistää sosiaalisten oikeuksien yhdenvertaista toteutumista. Uudistuksen ympärillä käytyä keskustelua on kuitenkin hallinnut palveluiden järjestämisen tapoja koskevat kiistat ja taloudelliset näkökohdat, ei niinkään itse uudistuksen tavoitteet. Tutkielman pyrkimyksenä on nostaa esiin vaihtoehtoinen, sosiaalisiin oikeuksiin kiinnittyvä ja kuntien erilaiset piirteet huomioon ottava tapa hahmottaa ne olennaiset muutoksen tarpeet, joihin olisi puututtava, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet voisivat toteutua myös kaikkein syrjäisimmissä kunnissa.

Ymmärrän sosiaaliset oikeudet Göran Therbornin erittelemiin yhteiskunnallista tasa-arvoa tuottaviin mekanismeihin sekä Martha Nussbaumin ja Amartya Senin kehittelemään toimintavalmiusteoriaan tukeutuen toimintavalmiuksien yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista jakautumista edistävänä mekanismina, jonka periaatteellisena tarkoituksena on turvata ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia tehdä elämäänsä koskevia valintoja ja tavoitella asioita, joita he pitävät arvokkaina. Empiirinen analyysini kohdistuu kahteen Nussbaumin määrittelemiin keskeisiin toimintavalmiuksiin perustuvaan elämänalueeseen: terveyden elämänalueeseen, jossa keskityn väestön yleiseen terveyteen, iäkkäiden terveyteen ja mielenterveyteen sekä materiaaliseen hyvinvoinnin elämänalueeseen, jossa keskityn toimeentulon riittävyyteen. Tarkastelen sosiaalisten oikeuksien alueellisesti yhdenvertaista toteutumista tutkimalla kuinka terveyteen ja toimeentuloon liittyvä eriarvoisuus sekä terveyttä ja toimeentuloa turvaavien julkisten palveluiden ja tuen käyttö ilmenee syrjäisyyden astetta kuvaavan, kunnan asutuksen tiiviyttä eri tavoin mittaavan, syrjäisyyskertoimen perusteella kvartiileihin jaotelluissa kuntaryhmissä. Tutkielman aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Sotkanet-palvelusta ja Tilastokeskuksen Kuntien avainluvut -palvelusta keräämäni tilastollinen aineisto, joka sisältää kuntakohtaisia tietoja kaikista Suomen kunnista vuodelta 2013.

Ristiintaulukoinnin avulla suorittamani tarkastelun perusteella keskimäärin noin joka neljännessä kunnassa eriarvoisuus oli palveluiden käyttöä korkeammalla tasolla tutkimuksen kohteena olleilla elämänalueilla, kun eriarvoisuuden ja palveluiden käytön yleisyyden taso oli suhteutettu koko maassa vallitsevaan tasoon. Näiden kuntien osuus oli pääosin selkeästi suurempi syrjäisyyskertoimeltaan kahteen ylimpään kvartiiliin kuuluvissa kunnissa ja systemaattisesti kaikkein suurin syrjäisiksi määrittelemissäni, syrjäisyyskertoimeltaan ylimpään kvartiiliin kuuluvissa, kunnissa. Logististen ja lineaaristen regressioanalyysien perusteella syrjäisyyden kasvu kuitenkin nosti eriarvoisuuden tasoa ja laski palveluiden käytön yleisyyttä ainoastaan mielenterveyden osa-alueella. Eriarvoisuuden ja palveluiden käytön välisen epäsuhdan alueellisen paikantumisen taustalla olevia tekijöitä on siten tutkittava syrjäisyyttä laaja-alaisemmin, mutta tulosten perusteella voidaan todeta, että keskimääräistä syrjäisemmillä alueilla muutoksen tarve on joka tapauksessa kaikkein suurin ja erityisesti syrjäisten kuntien mielenterveyspalveluiden toimintaan olisi kiinnitettävä huomiota, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksella voitaisiin parantaa sosiaalisten oikeuksien alueellisesti yhdenvertaista toteutumista.