Heinäpellolta leipäjonoon : suomalaisen köyhyyden kokemuksen muutos 1900-luvun aikana

Abstract

Suomalaisen köyhyyden juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Tässä pro gradu -tutkielmassani pohdin, miten suomalaisten kokemukset köyhyydestä muuttuivat 1900-luvun kuluessa. Vielä 1900-luvun alkupuolella Suomessa kärsittiin absoluuttisesta köyhyydestä, joka ilmeni syvimmillään nälän ja suojattomuuden muodoissa. Vuosisadan kuluessa tapahtunut taloudellinen kehitys ja yhteiskunnalliset muutokset kohensivat myös köyhälistön asemaa. Köyhyys ei silti kadonnut, vaan yhä 2000-luvun taitteessa osalla suomalaista oli vakavia vaikeuksia toimeentulon ja riittävän elintason saavuttamisessa.

Tarkasteluni kohteena ovat köyhyydessä eläneiden kertomukset omasta köyhyydestään sekä 1900-luvun alun agraarisessa että 2000-luvun taitteen hyvinvointivaltion Suomessa. Eri aikakausien köyhyyskokemuksia vertailemalla selvitän, millä tavoin köyhyys muuttui arkipäivän kokemusten tasolla. Lähdeaineistona köyhyyden kokemuksen tutkimiseen hyödynnän Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuaineistoa (2006). Vertaan kuvauksia 1900-luvun alun maalaisköyhyydestä kirjoituksiin 2000-luvun taitteen köyhyydestä luoden samalla kuvan köyhyyden kokemisessa tapahtuneista katkoksista ja jatkuvuuksista.

Eri aikakausien kuvauksia köyhyydestä jaettu temaattisesti osiin, joiden mukaan työ myös rakenteellisesti etenee. Nämä teemat ovat elämäntapa, häpeä, köyhyyden kiistäminen ja kieltäminen sekä katkeruuden tunteet. Analysoimalla kyseisiä osa-alueita sisällönanalyysin keinoin tuon esille molempien aikakausien kokemusten ominaispiirteitä tutkimuskirjallisuuteen nojautuen.

Analyysin perusteella suomalaisen köyhyyden kokemus säilyi yllättävänkin samankaltaisena 1900-luvun suurista yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta. Työttömyyden ja sairauksien aiheuttama epävarmuus ovat osa niin maalaisen kuin moderninkin köyhyyden kokemusta. Elämäntavan osalta kummankin aikakauden kuvauksia yhdisti jatkuva turvattomuus, ja kirjoittajat olivat alttiita esimerkiksi sairauksien tai muiden äkkinäisten tapahtumien aiheuttamille rajuillekin muutoksille elämänkulussa. Samalla tavoin myös häpeän kokemukset olivat olennainen osa kummankin aikakauden köyhyyttä. Ero näiden välillä on siinä, että maalaisköyhyydessä eläneillä oli ympärillään tasa-arvoisten yhteisö, jonka parissa oma köyhyys ei tuntunut väärältä. Nykypäivän köyhät taas kokevat jatkuvaa syyllisyyttä omasta köyhyydestään ja pelkäävät sen paljastumista esimerkiksi ystäville tai naapureille.

Köyhyyden aiheuttamilta nöyryytyksiltä puolustautuakseen kirjoittajat turvautuivat moninaisiin keinoihin. Yleisimpiä näistä olivat maalaisköyhyyden kokeneilla toiveiden asettaminen koulutuksen tarjoamaan helpotukseen köyhyydestä sekä kovan työnteon ihannointi. Hyvinvointivaltion köyhyydestä kirjoittaneet taas painottivat hyvin tietyntyyppistä kunniallisen tai hyvän köyhän ihannetta, jota toteuttamalla he katsoivat ansainneensa yhteiskunnan avun. Yhteistä näillä keinoilla oli, että niiden epäonnistuessa kertojat kokivat syvää katkeruutta omaa asemaansa kohtaan. Koulutien katkeaminen oli suuren pettymyksen aihe monelle agraariköyhyyden muistelijalle. Nykypäivän köyhyyden kannalta selvästi suurimmat ongelmat ovat vähävaraisuuden aiheuttama ulkopuolisuus jaetusta elämänmallista sekä toivottomuus paremmasta.

Jatkuvuus eri aikakausien kokemusten välillä kertoo, että köyhyys säilyi vakavana henkilökohtaisena hyvinvoinnin vajauksena myös hyvinvointivaltion aikaan. Elintason nousu toi mukanaan uusia köyhyyden muotoja ja modernin köyhyyden kokeneiden kirjoituksissa esiintyneet ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteet ovat uusi ja vaikeasti ratkaistava ongelma. Elämäntapojen eriytyminen ja eriarvoistuminen luovat jatkuessaan solidaarisuuden vajauksia yhteiskunnallisten ryhmien välille, mikä taas voi johtaa hyvinvointivaltion perusteiden uudelleenarvioimiseen.