Approche interprétative à l interaction entre culture et langage : « La culture devient ainsi un « tool-kit », une boîte à outils qui sert de support pour donner sens à la réalité, la langue étant l outil le plus important. » (Bruner 2015 cité par Britt-Mari Barth : 5)

Abstract

Kieli on ihmisten tapa rakentaa todellisuutta. Inhimillinen kieli on tavattoman monimuotoinen ja kykeneväinen ilmaisemaan paljon laajempia kokonaisuuksia kuin eläinten viestintäjärjestelmät. Kielen kehitys on yhtäältä sidoksissa yksilön kognitiivisten, affektiivisten, psykomotoristen ja sosiaalisten kykyjen kehitykseen ja toisaalta kulttuurisiin seikkoihin.

Tutkimuksessani analysoin lapsen kielen kehitykseen yhtenä tekijänä vaikuttavien lorujen ja laulujen merkitystä kielellisen hahmottamisen kannalta. Kielen omaksumista on tutkittu paljon, mutta lapsille osoitettuja ja lasten käyttämien leikkimielisten kieliaineistojen tutkimus on jäänyt taka-alalle mekanistisempien oppimismekanismien analyysin tieltä.

Perustan tutkimukseni metodologisen aineksen osalta ennen kaikkea psykolingvistiseen tutkimukseen (Piaget, Vygotski, Bruner, jne.), joka on viime vuosina painottanut lapsen ensimmäisten ikävuosien merkitystä kielelliselle kehitykselle. Perimmäisenä pyrkimyksenä on etsiä vastausta siihen, miten kielellinen ilmaisu kuvaa yhteiskunnan asennetta pienimpiä jäseniään kohtaan. On selvää, että yhtenä keskeisenä elementtinä lapsen kielen kehityksessä on suhde vanhempiin/hoitajiin ja heidän kanssaan muotoutuva interaktiivinen kommunikaatio.

Tutkielmani korpus koostuu kansanperinteen piiriin kuuluvista teksteistä neljällä eri kielellä (ranska, espanja, suomi, bulgaria). Lorut, leikit, laulut, pirileikit, jne., ovat kehittäneet lapsen kykyä mieltää itsensä osaksi yhteisöä ja sen kulttuuriperintöä ja siten edesauttaneet myös kielellistä kehitystä. Merkittävä osa lapsuuden ajan kognitiivisista prosesseista ovat tukena myöhemmille päämäärään tähtääville toiminnoille.

Korpukseni 31 tekstistä 7 on ranskan-, 9 suomen-, 8 espanjan ja 7 bulgariankielisiä. Kaikissa näissä teksteissä, kielestä riippumatta, on yhteisiä elementtejä kuten esimerkiksi toistoa, luettelointia, loppusointuja, assonansseja ja alkusointuja. Niiden perimmäisenä tarkoituksena on mnemoteknisiä keinoja käyttäen opettaa lapsi hahmottamaan ympäröivää yhteiskuntaa ja itseään sen osana. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota ns. sormileikkeihin, joissa usein yhdistyvät leikki, loru ja laulu.

Yhteisten piirteiden rinnalla on myös tekstejä toisistaan erottavia elementtejä. Analysoimistani teksteistä voi havaita mm., että suomalaisissa lastenloruissa on usein pelottavia piirteitä, kun taas ranskalaisia ja espanjalaisia loruja leimaa tietty kepeys. Mitä puhtaasti kielellisiin seikkoihin tulee, niin ranskan- ja espanjankieliset tekstit erottuvat muista kompleksisemman syntaksinsa kautta, kun taas suomalaisia tekstejä leimaa monimuotoinen äännemaailma. Bulgarialaisten tekstien silmiinpistävä ominaisuus taas on niiden leikkimielisyys.

Korpuksen teksteissä havaittavat erot kuvaavat todennäköisesti hyvinkin merkittäviä eroja kunkin kulttuurin ominaispiirteiden välillä. Lapset oppivat oman kulttuurinsa erityispiirteet kielen kautta, minkä vuoksi lorut, laulut ja leikit valmistavat lapsia toimimaan oman kulttuurinsa perusperiaatteiden mukaan.

On selvää, että tutkimukseni ei laajuudeltaan ole riittävä laajojen yleistyksien tekemistä varten. Analyysini osoittaa kuitenkin suppeudestaan huolimatta, että kielelliset ja kulttuuriset erot ovat keskeisessä asemassa lapsen kehittyessä yhteisönsä jäseneksi. Ne valottavat myös kiinnostavasti kulttuurisia erikoispiirteitä ja sitä, mitä kussakin yhteisössä pidetään arvokkaana. Uusia tutkimusmahdollisuuksia tällä saralla on huomattavan paljon.