Demarkaation ongelman mielekkyys ja pragmaattiset seuraukset
Kuitunen, Aleksi (2016)
2016
Filosofian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Philosophy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-12-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612162854
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612162854
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee tieteen ja pseudotieteen (sekä tieteen ja uskonnon) välisen rajanvedon eli demarkaation ongelman mielekkyyttä sekä siihen liittyviä pragmaattisia ulottuvuuksia. Teksti avaa näkökulmia tieteenfilosofiseen keskusteluun mielekkäistä demarkaatiokriteereistä. Tarkastelunkohteena on myös demarkaation ongelman ilmeneminen koulujen tiedeopetusta käsitelleissä oikeudenkäynnissä 1980-luvulla ja 2000-luvulla ja niissä esitettyjen asiantuntijalausuntojen vertailu.
Demarkaation ongelman kannalta keskeistä on se, milloin teoriaa voidaan kutsua tieteelliseksi ja mitkä ovat kriteerit teorian tieteelliselle statukselle. Karl Popper (1902 1994) on esittänyt demarkaation ongelman ratkaisuksi falsifikationismin, jonka mukaan teoriaa voidaan kutsua tieteelliseksi jos se on läpäissyt sitä kohtaan esitetyt kumoamis- eli falsifiointiyritykset. Loogisen empirismin edustajat ovat puolestaan pyrkineet osoittamaan, että tieteellisen tiedon ehtona on esitettyjen väitteiden todentaminen eli verifioiminen.
Demarkaation ongelmaan esitetyt ratkaisut eivät ole aina saaneet kiistatonta hyväksyntää. Larry Laudan (s. 1941) on pyrkinyt osoittamaan demarkaation ongelman olevan pohjimmiltaan pseudo-ongelma, jota filosofien on turha yrittää ratkaista. Siihen liittyvien monien käytännöllisten seurausten vuoksi ongelmaa on kuitenkin vaikea ohittaa. Resnikin (s. 1962) mukaan tieteen ja epätieteen välisellä eronteolla on tieteenfilosofisen keskustelun lisäksi vaikutusta myös monilla muilla elämän alueilla ja käytännön päätöksenteossa, kuten koulutus- ja terveydenhuoltopolitiikassa.
Tieteen ja pseudotieteen sekä tieteen ja uskonnon välisestä rajanvedosta on kiistelty useaan otteeseen tieteenfilosofisten seminaarien lisäksi aina Yhdysvaltojen korkeinta oikeutta myöten. Demarkaation ongelma on ollut esillä useissa Yhdysvaltojen tiedeopetustä käsitelleissä oikeudenkäynneissä, joissa on kiistelty siitä, ovatko kreationismi ja älykäs suunnittelu olennaisia osia tieteen opetussuunnitelmaa. Kaksi kuuluisaa tapausta ovat vuoden 1981 McLean v. Arkansas -ja vuoden 2005 Kitzmiller v. Dover -oikeudenkäynnit. Oikeudenkäyntien yhteydessä on esitetty useita asiantuntijalausuntoja, joissa on pohdittu tieteen rajoja sekä kysymystä siitä, onko ylipäänsä mahdollista vetää rajaa tieteen ja näennäistieteen tai tieteen ja uskonnon välille. McLean v. Arkansas -tapauksessa Michel Ruse (s. 1940) pyrki esittämään tyhjentävän listan universaaleista demarkaatiokriteereistä. Rusen näkemys osoittautui monilta osin ongelmalliseksi ja Kitzmiller v. Doverin yhteydessä Robert T. Pennock yksinkertaisti kriteereitä ja esitti omassa lausunnossaan, että rajanveto tieteen ja pseudotieteen välille voidaan tehdä metodologisen naturalismin pohjalta.
Demarkaation ongelman kannalta keskeistä on se, milloin teoriaa voidaan kutsua tieteelliseksi ja mitkä ovat kriteerit teorian tieteelliselle statukselle. Karl Popper (1902 1994) on esittänyt demarkaation ongelman ratkaisuksi falsifikationismin, jonka mukaan teoriaa voidaan kutsua tieteelliseksi jos se on läpäissyt sitä kohtaan esitetyt kumoamis- eli falsifiointiyritykset. Loogisen empirismin edustajat ovat puolestaan pyrkineet osoittamaan, että tieteellisen tiedon ehtona on esitettyjen väitteiden todentaminen eli verifioiminen.
Demarkaation ongelmaan esitetyt ratkaisut eivät ole aina saaneet kiistatonta hyväksyntää. Larry Laudan (s. 1941) on pyrkinyt osoittamaan demarkaation ongelman olevan pohjimmiltaan pseudo-ongelma, jota filosofien on turha yrittää ratkaista. Siihen liittyvien monien käytännöllisten seurausten vuoksi ongelmaa on kuitenkin vaikea ohittaa. Resnikin (s. 1962) mukaan tieteen ja epätieteen välisellä eronteolla on tieteenfilosofisen keskustelun lisäksi vaikutusta myös monilla muilla elämän alueilla ja käytännön päätöksenteossa, kuten koulutus- ja terveydenhuoltopolitiikassa.
Tieteen ja pseudotieteen sekä tieteen ja uskonnon välisestä rajanvedosta on kiistelty useaan otteeseen tieteenfilosofisten seminaarien lisäksi aina Yhdysvaltojen korkeinta oikeutta myöten. Demarkaation ongelma on ollut esillä useissa Yhdysvaltojen tiedeopetustä käsitelleissä oikeudenkäynneissä, joissa on kiistelty siitä, ovatko kreationismi ja älykäs suunnittelu olennaisia osia tieteen opetussuunnitelmaa. Kaksi kuuluisaa tapausta ovat vuoden 1981 McLean v. Arkansas -ja vuoden 2005 Kitzmiller v. Dover -oikeudenkäynnit. Oikeudenkäyntien yhteydessä on esitetty useita asiantuntijalausuntoja, joissa on pohdittu tieteen rajoja sekä kysymystä siitä, onko ylipäänsä mahdollista vetää rajaa tieteen ja näennäistieteen tai tieteen ja uskonnon välille. McLean v. Arkansas -tapauksessa Michel Ruse (s. 1940) pyrki esittämään tyhjentävän listan universaaleista demarkaatiokriteereistä. Rusen näkemys osoittautui monilta osin ongelmalliseksi ja Kitzmiller v. Doverin yhteydessä Robert T. Pennock yksinkertaisti kriteereitä ja esitti omassa lausunnossaan, että rajanveto tieteen ja pseudotieteen välille voidaan tehdä metodologisen naturalismin pohjalta.