Jälkimaterialistinen haaste - SKDL, vaihtoehtoliikkeet ja ympäristökysymys 1983-1984
Heikkilä, Tiina (2016)
2016
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-12-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612132791
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201612132791
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee hajoavan Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) suhdetta vaihtoehtoliikkeisiin ja vihreisiin 1980-luvun alussa. Miten SKDL otti vastaan maailmankuvaansa haastaneet jälkimaterialistiset arvot?
Ronald Inglehartin teoria toisen maailmansodan jälkeisestä jälkimaterialistisesta arvokumouksesta länsimaissa ja Inglehartin jako materialistisiin ja jälkimaterialistisiin arvoihin toimii tutkimuksen käsitteellisenä apuvälineenä ja teoreettisena taustana. Inglehartin teoriaa soveltaen kutsun vaihtoehtoliikkeiden ja vihreiden vaaleissa 1983-1984 politisoimaa asiakokonaisuutta jälkimaterialistiseksi haasteeksi. Vaihtoehtoliikkeet ja vihreät edustivat Suomessa jälkimaterialistisia arvoja. Jälkimaterialistisen haasteen ytimessä olivat ympäristökysymys (erityisesti energia ja ydinvoima), talouskasvun kritiikki sekä edustuksellisen politiikan kritiikki. Ne haastoivat kansandemokraattien ja vanhojen puolueiden materialistisille arvoille perustuneen politiikan.
Tutkimuksen aineisto on SKDL:n liittoneuvoston ja liittohallituksen pöytäkirjat, SKP:n keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan pöytäkirjat, SDNL:n keskushallituksen pöytäkirjat sekä SKDL:n ympäristötoimikunnan, vaalityön johtoryhmän ja SKP:n edustajakokouksen ohjelmatyöryhmän aineistot 1983-1984. Aineiston toinen osa on kansandemokraattinen lehdistö, josta mukana ovat Kansan Uutiset, Kommunisti, Soihtu, Tiedonantaja ja Uusi Valta 1983-1984.
Varsinaisia käsittelylukuja on neljä. Kolmas luku käsittelee kansandemokraattien suhdetta ekologiaan, talouskasvuun ja elintason tavoittelun oikeutukseen. Neljäs luku syventyy kansandemokraattien energiapoliittiseen keskusteluun, jossa kansandemokraatit liikkuivat jälkimaterialistinen-materialistinen -akselilla ja ottivat kantaa erityisesti ydinvoimaan. Viides luku valottaa kansandemokraattien suhdetta vaihtoehtoliikkeiden toimintatapoihin ja demokratiakäsitykseen. Kuudes luku keskittyy kansandemokraattien suhtautumiseen vihreisiin puolueena.
1980-luvun alun SKDL:ssa oli käynnissä puoluehajaannus. Suhtautuminen jälkimaterialistiseen haasteeseen ei jakanut SKDL:n enemmistöä ja vähemmistöä radikaalisti. Kuitenkin enemmistössä vaihtoehtoliikkeitä ja jälkimaterialistista politiikkaa ymmärrettiin ja kannatettiin enemmän myös kansandemokraattien omaksi linjaksi. Vähemmistössä aiheet nähtiin tärkeinä vähintään siksi, että ne kiinnostivat massoja. Kansandemokraatit tekivät jälkimaterialistisia avauksia vuoden 1983 eduskuntavaaleissa ja 1984 kuntavaaleissa. Syynä olivat osittain puoluekentälle tulleet vihreät, jotka kansandemokraatit katsoivat haastajaksi. Vihreiden merkitys ei noussut kuitenkaan SKDL:n perinteisten haastajien veroiseksi. Vaihtoehtoliikkeet olivat kansandemokraateille kapitalismin kritiikkiä, jolta puuttui rakenteellinen näkemys.
Jälkimaterialistiset arvot näkyivät kansandemokraattien sisäisissä keskusteluissa ja kansandemokraattisessa lehdistössä. Kansandemokraateille ne olivat tulevaisuuskysymys, johon puolueen piti tarjota ratkaisu erityisesti nuorten äänestäjien vuoksi. Kansandemokraatit eivät voineet luopua talouskasvusta, joka säilyi kansandemokraattien politiikan perustana. Kasvukritiikin kanssa kuitenkin pyrittiin dialogiin. Jälkimaterialistisia ja kasvukriittisiä äänenpainoja esitettiin niin puolue-eliitissä kuin kuntavaaliehdokastasolla, mutta suhteessa kansandemokraattien perinteiseen politiikkaan niiden näkyvyys jäi vähäiseksi.
Ronald Inglehartin teoria toisen maailmansodan jälkeisestä jälkimaterialistisesta arvokumouksesta länsimaissa ja Inglehartin jako materialistisiin ja jälkimaterialistisiin arvoihin toimii tutkimuksen käsitteellisenä apuvälineenä ja teoreettisena taustana. Inglehartin teoriaa soveltaen kutsun vaihtoehtoliikkeiden ja vihreiden vaaleissa 1983-1984 politisoimaa asiakokonaisuutta jälkimaterialistiseksi haasteeksi. Vaihtoehtoliikkeet ja vihreät edustivat Suomessa jälkimaterialistisia arvoja. Jälkimaterialistisen haasteen ytimessä olivat ympäristökysymys (erityisesti energia ja ydinvoima), talouskasvun kritiikki sekä edustuksellisen politiikan kritiikki. Ne haastoivat kansandemokraattien ja vanhojen puolueiden materialistisille arvoille perustuneen politiikan.
Tutkimuksen aineisto on SKDL:n liittoneuvoston ja liittohallituksen pöytäkirjat, SKP:n keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan pöytäkirjat, SDNL:n keskushallituksen pöytäkirjat sekä SKDL:n ympäristötoimikunnan, vaalityön johtoryhmän ja SKP:n edustajakokouksen ohjelmatyöryhmän aineistot 1983-1984. Aineiston toinen osa on kansandemokraattinen lehdistö, josta mukana ovat Kansan Uutiset, Kommunisti, Soihtu, Tiedonantaja ja Uusi Valta 1983-1984.
Varsinaisia käsittelylukuja on neljä. Kolmas luku käsittelee kansandemokraattien suhdetta ekologiaan, talouskasvuun ja elintason tavoittelun oikeutukseen. Neljäs luku syventyy kansandemokraattien energiapoliittiseen keskusteluun, jossa kansandemokraatit liikkuivat jälkimaterialistinen-materialistinen -akselilla ja ottivat kantaa erityisesti ydinvoimaan. Viides luku valottaa kansandemokraattien suhdetta vaihtoehtoliikkeiden toimintatapoihin ja demokratiakäsitykseen. Kuudes luku keskittyy kansandemokraattien suhtautumiseen vihreisiin puolueena.
1980-luvun alun SKDL:ssa oli käynnissä puoluehajaannus. Suhtautuminen jälkimaterialistiseen haasteeseen ei jakanut SKDL:n enemmistöä ja vähemmistöä radikaalisti. Kuitenkin enemmistössä vaihtoehtoliikkeitä ja jälkimaterialistista politiikkaa ymmärrettiin ja kannatettiin enemmän myös kansandemokraattien omaksi linjaksi. Vähemmistössä aiheet nähtiin tärkeinä vähintään siksi, että ne kiinnostivat massoja. Kansandemokraatit tekivät jälkimaterialistisia avauksia vuoden 1983 eduskuntavaaleissa ja 1984 kuntavaaleissa. Syynä olivat osittain puoluekentälle tulleet vihreät, jotka kansandemokraatit katsoivat haastajaksi. Vihreiden merkitys ei noussut kuitenkaan SKDL:n perinteisten haastajien veroiseksi. Vaihtoehtoliikkeet olivat kansandemokraateille kapitalismin kritiikkiä, jolta puuttui rakenteellinen näkemys.
Jälkimaterialistiset arvot näkyivät kansandemokraattien sisäisissä keskusteluissa ja kansandemokraattisessa lehdistössä. Kansandemokraateille ne olivat tulevaisuuskysymys, johon puolueen piti tarjota ratkaisu erityisesti nuorten äänestäjien vuoksi. Kansandemokraatit eivät voineet luopua talouskasvusta, joka säilyi kansandemokraattien politiikan perustana. Kasvukritiikin kanssa kuitenkin pyrittiin dialogiin. Jälkimaterialistisia ja kasvukriittisiä äänenpainoja esitettiin niin puolue-eliitissä kuin kuntavaaliehdokastasolla, mutta suhteessa kansandemokraattien perinteiseen politiikkaan niiden näkyvyys jäi vähäiseksi.