Der deutsche Konjunktiv I und seine finnischen Äquivalente. Eine kontrastive Analyse anhand deutsch- und finnischsprachiger Gegenwartsliteratur und ihrer Übersetzungen

Abstract

Kielten kielioppijärjestelmät eroavat usein enemmän tai vähemmän toisistaan, ja tarjoavat näin kääntäjälle paitsi kielen sisällöllisiä, myös sen rakenteellisia haasteita. Yksi tällainen haaste on, miten tai milloin kääntää vieraalle kielelle kielioppimuoto, joka on olemassa joko pelkästään lähde-, tai pelkästään kohdekielessä. Esimerkki tällaisesta kielioppimuodosta on saksan kielen tapaluokka konjunktiivi, joka puuttuu suomen kielestä. Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää, miten saksan tapaluokka konjunktiiviin kuuluvia konjunktiivi I -verbejä, joita ovat konjunktiivin preesens, perfekti ja futuuri, on käännetty suomen kielelle saksalaisesta nykykirjallisuudesta, sekä millaisia suomalaisessa nykykirjallisuudessa esiintyviä ilmaisuja on käännetty saksaksi konjunktiivi I:lla.

Tutkimukseni aineistona käytin kokonaan tai osittain kolmea 2000-luvulla ilmestynyttä saksalaista romaania ja näiden suomennoksia, sekä neljää 2000-luvulla ilmestynyttä suomalaista romaania ja näiden saksannoksia. Etsin saksankielisistä romaaneista lauseita, joissa oli käytetty konjunktiivi I -verbejä, ja suomenkielisistä käännösromaaneista näitä lauseita vastaavat suomenkieliset ilmaisut. Vastaavasti etsin saksalaisista käännösromaaneista konjunktiivi I -verbimuotoja, ja suomalaisista alkuperäisteoksista näiden suomenkieliset lähdeilmaisut. Tutkimusaineistoni koostui 516 konjunktiiviverbistä ja niiden suomenkielisistä vastineista, ja tarkastelin aineistoni avulla, millä suomalaisilla tapaluokilla, aikamuodoilla ja mahdollisilla lisäsanoilla, kuten adverbeillä, partikkeleilla, apusanoilla tai suffikseilla, välitetään suomen kielelle konjunktiiviverbin sisältämä ”konjunktiivinen” ominaisuus: epäsuoruus, välillisyys tai epävarmuus. Tutkin myös, onko edellä mainittuja kielellisiä keinoja käytetty niissä suomalaisissa lähdeilmauksissa, jotka on käännetty saksaksi konjunktiivi I:lla. Lisäksi tarkastelin, onko konjunktiivin käytössä kääntäjäkohtaisia eroja.

Luokittelin konjunktiiviverbit käännösten vertailua varten Duden-kieliopin käyttämällä konjunktiivien jaottelulla käyttötapansa perusteella epäsuoraan esitykseen, kerrottuun epäsuoraan esitykseen, irreaalisiin vertailulauseisiin, ilmauksiin toivomuksesta, pyynnöstä tai käskystä, sekä finaalilauseisiin. Koska tutkimuksessani vertaillaan keskenään eri kieliä, käytin metodina kontrastiivisen lingvistiikan analyysiä. Käytetty analyysi on ehdollisesti bilateraalinen analyysi, koska lähtökohtana ovat ilmaisut yhdessä kielessä, ja niille etsitään vastaavuuksia toisesta kielestä, mutta vertailua ei voi tehdä ”suoraan”, sillä samaa kieliopillista muotoa ei ole käytössä molemmissa kielissä.

Tutkimukseni vahvisti kielioppikirjoista saadun tiedon: epäsuora ja kerrottu epäsuora esitys ovat konjunktiivi I:n yleisimmät käyttömuodot. Analyysi osoitti, että kääntäjät käänsivät epäsuoran esityksen konjunktiivin preesensin useimmin aktiivin indikatiivin preesensillä ja aktiivin indikatiivin imperfektillä, epäsuoran esityksen konjunktiivin perfektin taas useimmiten aktiivin indikatiivin pluskvamperfektillä ja aktiivin indikatiivin imperfektillä. Yleisimmät saksan konjunktiivin preesensin epäsuoralla esityksellä käännetyt suomalaiset verbimuodot olivat aktiivin indikatiivin imperfekti ja aktiivin indikatiivin preesens, ja saksan konjunktiivin perfektin epäsuoralla esityksellä käännetyt suomalaiset verbimuodot lauseenvastike ja aktiivin indikatiivin imperfekti.

Kerrotun epäsuoran esityksen konjunktiivin preesensin kääntäjät käänsivät suomeksi useimmiten aktiivin indikatiivin preesensillä ja aktiivin indikatiivin imperfektillä, kerrotun epäsuoran esityksen konjunktiivin perfektin taas useimmiten aktiivin indikatiivin pluskvamperfektillä ja aktiivin indikatiivin imperfektillä. Yleisimmät saksan konjunktiivin preesensin kerrotulla epäsuoralla esityksellä käännetyt suomalaiset verbimuodot olivat aktiivin indikatiivin preesens ja passiivin indikatiivin preesens, ja saksan konjunktiivin perfektin epäsuoralla esityksellä käännetyt suomalaiset verbimuodot aktiivin indikatiivin pluskvamperfekti ja passiivin indikatiivin pluskvamperfekti.

Kääntäjät käänsivät konjunktiivin futuuri I:n useimmiten aktiivin indikatiivin preesensillä ja aktiivin konditionaalin preesensillä. Yleisimmät saksan konjunktiivin futuuri I:llä käännetyt suomalaiset verbimuodot olivat aktiivin konditionaalin preesens ja lauseenvastike. Kaikki Duden-kieliopin mainitsemat konjunktiivin käyttötavat esiintyivät korpuksessa, mutta epäsuotraa ja kertovaa epäsuoraa esitystä lukuunottamatta hyvin vähäisinä määrinä. Käännöksissä käytetyt ilmaukset tai verbimuodot vaihtelivat välillä kääntäjäkohtaisesti paljonkin.