Mielen rikkomaton tyyneys vai tunteiden tarkka valvonta? Kristillisten askeettien ihannemielentila Theodoretos Kyrrhoslaisen (n. 393-460) ajattelussa

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee myöhäisantiikin kristillisten askeettien mielenhallintaa. Ajatuksien ja mielentilojen valvontaa pidettiin tärkeänä kaikille kristityille, mutta erityisen keskeistä se oli jatkuvaan rukoukseen pyrkineillä askeeteilla. Järjestelmälliselle rukouselämälle omistautuneet askeetit, sekä miesmunkit että naisaskeetit, pyrkivät mietiskelyään häiritsevien mielentilojen, ns. himojen (kr. pathos), häivyttämiseen, tilaan, jonka uskottiin olleen puhtaimmillaan paratiisissa Aadamin ja Jumalan välillä. Myyttisen syntiinlankeemuksen myötä ihmisistä ajateltiin kuitenkin tulleen maallisten halujensa orjia. Mielenhallintansa avulla häiriöttömään paratiisinomaiseen jumalyhteyteen pyrkineitä askeetteja pidettiin esikuvallisina kristittyinä, ja aihetta käsittelivät lukuisat kirjoittajat kautta kristikunnan.

Tutkimuksessani pureudun tematiikkaan yhden kirjoittajan kautta. Kysyn, millainen oli Syyrian Kyrrhoksen piispa Theodoretoksen (n. 393-460) käsitys kristillisten askeettien ihanteellisesta mielentilasta. Syyrian Antiokiassa syntynyt Theodoretos kuului alueensa kreikankieliseen yläluokkaan, ja hän kirjoitti kreikaksi. Theodoretoksen kautta pyrin myös valottamaan laajemminkin sitä, millainen Välimeren itäpuolisen alueen kreikankielisten kristittyjen uskomuksissa oli ihanteellisesti mielensä hallitseva askeetti. Koska aikalaiset uskoivat ihmisen mentaalisten ja emotionaalisten prosessien syntyvän sielussa, lähestyn tutkimuskysymystä analysoimalla Theodoretoksen käsitystä ihanteellisesti toimivasta sielusta. Pohdin myös, mitkä tunteet Theodoretos käsitti paheellisina, mitkä tunteet hyveellisinä, miksi ja missä tilanteissa. Lisäksi analysoin mielenhallinnan merkitystä pohtimalla, oliko mielentilakuvauksilla argumentatiivista voimaa Theodoretokselle läheisen kristillisyyden korostamisessa.

Keskeisenä aineistona ovat Theodoretoksen vuosien 440-450 välillä valmiiksi saamat teokset Jumalan ystävien historia ja Kirkkohistoria, jotka käsittelevät tapahtumia 300-luvun alkupuolelta aina Theodoretoksen omaan aikaan asti. Nämä runsaasti kuvauksia askeeteista sisältävät kirjoitukset vetosivat aikalaisiin, sillä ne levisivät useina kopioina ja käännöksinä. Analyysin syventämiseen hyödynnän soveltuvin osin myös Kyrrhoksen piispan muuta tuotantoa sekä kristillisiin askeetteihin liittyvää muuta aikalaiskirjallisuutta. Tutkimuksen metodina on retorinen tekstianalyysi, joka tarkoittaa lähdeteksteissä olevien mielentila- ja tunnekuvausten poimimista ja analysointia. Keskeistä on mielentilakuvausten konteksti ja se, mitä Theodoretos on halunnut kuvauksilla lukijakunnalleen kertoa.

Mielenhallinta ja tunteet ovat myös nyky-yhteiskunnassa tärkeä teema. Tunteiden ilmaiseminen, tunnistaminen ja hallinta sekä muiden ihmisten tunteiden huomioon ottaminen ovat osa toimivaa sosiaalista vuorovaikutusta. Erilaiset mielen- ja stressinhallintamenetelmät ovat suosittuja. Historiantutkimuksen kentällä tunteiden historia onkin tunnustettu tärkeäksi osa-alueeksi. Kuitenkaan Theodoretosta ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu tästä näkökulmasta. Historiatieteen puolella tutkimustilanne on hajanainen, ja tutkimuksessani keskustelen useiden aihetta sivuavien kirjoittajien kanssa. Askeettien mielenhallinnasta on kirjoitettu myös teologien ja filosofien keskuudessa, joiden näkemyksiin otan myös kantaa.

Theodoretos piti ajattelun valvontaa tärkeänä kaikille kristityille, mutta omasta näkökulmastaan harhaoppisten hän ei kuitenkaan uskonut voivan hallita mieltään. Hän korosti itselleen läheisten askeettien hyveellisyyttä mielenhallintakuvauksilla. Ihanteellinen askeetti piti sielunsa järjen ohjauksessa ja pysyi jatkuvassa rukouksessa torjuen kaikkia maalliseen elämään liittyviä haluja. Theodoretos kirjoitti myös "puhtaan sielun" saavuttaneista askeeteista, jotka kuitenkin tietyissä tilanteissa kokivat hyveellisiä tunteita jopa hyvin vahvoina. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä esittämästä näitä askeetteja sielunsa täysin tyynnyttäneenä, josta hän mm. käytti filosofisissa koulukunnissa tunnettua apatheian käsitettä. Tärkeintä mielentilan hyveellisyydessä ei ollut tunne tai ajatus sinänsä vaan motiivi. Oleellista oli se, viekö tunne kristittyä kohti syvällistä ja keskeytymätöntä rukouselämää.

Tutkimustulokset nyansoivat aikaisempia tulkintoja, joissa on esitetty ihanteellisen askeetin mielenhallinnan olleen vain tyyneyttä tai seesteisyyttä tai ideaalin mielentilan olleen vain yhdenlainen olotila. Tutkimus antaa myös reaalista sisältöä aikaisemmille tulkinnoille hyveellisten tunteiden suuntaamisesta oikeaksi tai jumalalliseksi koettuun päämäärään. Theodoretoksen kirjoitusten tarjoaman linssin kautta esittämäni seikkaperäinen analyysi askeettien ihanteellisesta mielentilasta auttaa ymmärtämään syvemmin myöhäisantiikissa muotoutunutta hyveellisen kristillisen mielenhallinnan tärkeää teemaa.