Roolirunon minän rakentuminen Sanna Karlströmin runoteoksessa Harry Harlow'n rakkaus-elämät ja Satu Mannisen runoteoksessa Sateeseen unohdettu saari
Linnalaakso, Sara (2016)
2016
Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Literary Studies
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-11-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201611232641
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201611232641
Tiivistelmä
Tutkin tässä työssä roolirunon minäpuhujien rakentumista Sanna Karlströmin runoteoksessa Harry Harlow'n rakkauselämät (2009) ja Satu Mannisen runoteoksessa Sateeseen unohdettu saari (2007). Minän rakentumista tarkastelen kertomuksellisuuden ja kuvallisuuden näkökulmista. Selvitän työssäni sitä, kuinka runot hahmottuvat kertomuksen muotoon teoskokonaisuuden kontekstissa. Runoissa puhuvat minähahmot rakentuvat näissä kertomuksissa sekä kielikuvissa, joiden kautta representoidaan runon puhujien mieliä.
Yhdistän työssäni narratologisen kirjallisuudentutkimuksen teoretisointeja runokielen kuvallisuuteen keskittyvään perinteiseen lyriikantutkimukseen. Käytän Monika Fludernikin kokemuksellisuuden käsitettä tarkastellessani kohdeteoksiani kertomuksellisina kokonaisuuksina. Fludernikin näkemyksen mukaan kerronnallisuus määrittyy juuri inhimillisen kokijan kautta: kertomus on välitettyä kokemuksellisuutta. Runo tekstinä keskittyy kuvaamaan runossa henkilöityvän puhujan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, joten se asettuu hyvin kokemuksellisuuden määritelmään. Roolirunon ominaispiirteenä on tarjota lukijalle paikka, jossa runossa puhuvan minähahmon kokemuksiin on mahdollista samastua.
Kielikuvat ovat tärkeässä asemassa runoanalyysissa, kun tarkastelen teoksissa hahmotettavissa olevia sairaus- ja rakkauskertomuksia. Lisäksi kielikuvat liittyvät sukupuoltenvälisiin valtasuhteisiin ja ruumiillisuuteen. Niiden avulla myös rakennetaan runojen puhujien mielenmaisemaa ja välitetään runoissa kuvattuja tunnelatauksia.
Tutkimuskohteeni ovat roolirunoutta ja niiden erityispiirteenä on kahden puhujan vuorottelu. Karlströmin runoissa puhujina ovat amerikkalainen psykologi Harry Harlow ja hänen vaimonsa Clara. Karlströmin runoissa Harryn apinanpoikasilla suorittamat rakkaustutkimukset toimivat näyttämönä hänen yksityiselämälleen. Runoissa tärkeimmäksi minäpuhujaa määrittäväksi tekijäksi nousee suhde toiseen, Harryn kohdalla vaimoonsa Claraan. Myös Mannisen runoissa on suhde toiseen koko teoksen rakennetta kannatteleva teema. Runoissa käyvät dialogia nimetön naispuhuja ja hänen vastinparinsa Virginia, joka on samaan aikaan kuviteltu ja todellinen historiallinen henkilöhahmo eli kirjailija Virginia Woolf. Minäpuhuja peilaa itseään Virginiaan läpi teoksen.
Yhdistän työssäni narratologisen kirjallisuudentutkimuksen teoretisointeja runokielen kuvallisuuteen keskittyvään perinteiseen lyriikantutkimukseen. Käytän Monika Fludernikin kokemuksellisuuden käsitettä tarkastellessani kohdeteoksiani kertomuksellisina kokonaisuuksina. Fludernikin näkemyksen mukaan kerronnallisuus määrittyy juuri inhimillisen kokijan kautta: kertomus on välitettyä kokemuksellisuutta. Runo tekstinä keskittyy kuvaamaan runossa henkilöityvän puhujan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, joten se asettuu hyvin kokemuksellisuuden määritelmään. Roolirunon ominaispiirteenä on tarjota lukijalle paikka, jossa runossa puhuvan minähahmon kokemuksiin on mahdollista samastua.
Kielikuvat ovat tärkeässä asemassa runoanalyysissa, kun tarkastelen teoksissa hahmotettavissa olevia sairaus- ja rakkauskertomuksia. Lisäksi kielikuvat liittyvät sukupuoltenvälisiin valtasuhteisiin ja ruumiillisuuteen. Niiden avulla myös rakennetaan runojen puhujien mielenmaisemaa ja välitetään runoissa kuvattuja tunnelatauksia.
Tutkimuskohteeni ovat roolirunoutta ja niiden erityispiirteenä on kahden puhujan vuorottelu. Karlströmin runoissa puhujina ovat amerikkalainen psykologi Harry Harlow ja hänen vaimonsa Clara. Karlströmin runoissa Harryn apinanpoikasilla suorittamat rakkaustutkimukset toimivat näyttämönä hänen yksityiselämälleen. Runoissa tärkeimmäksi minäpuhujaa määrittäväksi tekijäksi nousee suhde toiseen, Harryn kohdalla vaimoonsa Claraan. Myös Mannisen runoissa on suhde toiseen koko teoksen rakennetta kannatteleva teema. Runoissa käyvät dialogia nimetön naispuhuja ja hänen vastinparinsa Virginia, joka on samaan aikaan kuviteltu ja todellinen historiallinen henkilöhahmo eli kirjailija Virginia Woolf. Minäpuhuja peilaa itseään Virginiaan läpi teoksen.