"Se sano että on vähän heikkoa sanoa tiä ja jokka." Afrikkalaisamerikkalainen englanti teoksessa The Color Purple ja puheen illuusio suomennoksessa Häivähdys purppuraa

Abstract

Tässä työssä tutkin sosiaalisen murteen muotoa, jolle ei ole suomalaisessa kulttuurissa vastinetta: afrikkalaisamerikkalaista englantia (AAE). Lisäksi tarkastelen kyseisen sosiaalisen murteen suomentamista puheen illuusion avulla. Sosiaalisen murteen kääntäminen on haasteellista, koska kohdekielessä ei useimmiten ole kielimuotoa, joka välittäisi täysin samat mielikuvat kuin lähtökielen murre. Avuksi otetaan usein joko puhekielisyys tai jokin kohdekielen alueellinen murre, mutta vaarana on, että lähtökulttuurista siirrytään liian selvästi kohdekulttuuriin.

Aineistonani on Alice Walkerin teos The Color Purple ja sen suomennos, Kersti Juvan käännös Häivähdys purppuraa. Kyseessä on kirjeromaani, jossa on kaksi kertojaa. Analysoin vain toisen kertojan, Celien, kirjoittamia kirjeitä, koska niissä on huomattavasti enemmän AAE:n piirteitä kuin toisen kertojan, Nettien, kirjeissä. Tutkin lähtöteosta ja suomennosta ensin erillisinä teksteinä: tavoitteenani on selvittää, mitä AAE:n piirteitä lähtötekstissä on ja mitä suomen puhekielen piirteitä suomennoksessa käytetään. Lopuksi vertaan tekstejä toisiinsa kokonaisvaikutelman tasolla. Lähtötekstin analyysin keskeisenä pohjana ovat John Rickfordin esittelemät AAE:n ääntämykselliset ja kieliopilliset erityispiirteet. Suomennosta analysoin pääosin Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven esittelemien, suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa yleisten puhekielisyyksien pohjalta.

Aineiston analyysi osoitti, että lähtötekstissä on käytetty runsaasti afrikkalaisamerikkalaisen englannin tyypillisiä piirteitä ja suomennoksessa puolestaan suomen puhekielen piirteitä; suomennoksessa oli kaikkia Tiittulan ja Nuolijärven laajalevikkisiksi luokittelemia puhekielisyyksiä. Yllättävää oli, että lähtötekstissä lähes mikään AAE:n piirre ei ollut poikkeukseton, vaan runsaan AAE:n käytön vastapainona oli myös paljon yleiskielisiä muotoja. Lähtötekstissä oli huomattavissa myös, että Celien kirjoitus muuttui paikoin yleiskielisemmäksi teoksen loppua kohden. Myös suomennoksessa oli variaatiota yleis- ja puhekielisten muotojen välillä, mutta siinä oli myös poikkeuksettomia puhekielisyyksiä. Kaiken kaikkiaan lähtötekstistä ja suomennoksesta syntyi hyvin samantyyppinen kokonaiskuva, ja kummassakin vallitsi tasapaino yleiskielisten ja yleiskielestä poikkeavien piirteiden välillä.