Edistävä ja ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö mielenterveys- ja päihdepalveluissa
Kurki-Kangas, Leena (2016)
Kurki-Kangas, Leena
2016
Terveystieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Health Sciences
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-11-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201611082531

Tiivistelmä
Edistävän ja ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön merkitystä on korostettu kansainvälisesti jo pitkään. Myös Suomessa aihe on nostettu viime vuosina painokkaammin esille ja tunnistettu kannattavaksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2009 2015 (Mieli-suunnitelma) linjasi mielenterveys- ja päihdetyön yhteistä kehittämistä vuoteen 2015. Yksi suunnitelman neljästä painopistealueesta kohdistui edistävään ja ehkäisevään työhön, mutta suunnitelman loppuarvioinnissa tämän osa-alueen katsottiin jääneen liian vähäiselle huomiolle. Aihe on ajankohtainen, sillä meneillään olevan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistamisen yhteydessä myös edistävien ja ehkäisevien palvelujen asemaa ollaan uudistamassa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin sitä, miten panostus ehkäisevään työhön on viime vuosina muuttunut mielenterveys- ja päihdetyön toimijoiden arvioimana sekä sitä, millaisia painotuksia viime vuosina toteutetussa edistävässä ja ehkäisevässä mielenterveys- ja päihdetyössä on nähtävissä. Lisäksi selvitettiin, minkälaiset tekijät mielenterveys- ja päihdetyön kentällä nähdään edistävää ja ennaltaehkäisevää työtä mahdollistavina.
Tutkimusaineistona käytettiin Mieli-suunnitelman ulkoista arviointia varten vuonna 2015 toteutetun sähköisen kyselyn ehkäisevää työtä koskeviin kysymyksiin tulleita vastauksia. Ehkäisevään työhön panostamisen kehittymistä koskevaa aineistoa (N=147) analysoitiin SPSS 23.0 -ohjelmistolla ris-tiintaulukoimalla ja ?²-testin avulla. Ehkäisevän työn toteuttamisen esimerkkejä sekä edesauttavia ja estäviä tekijöitä koskevaa aineistoa analysoitiin laadullisesti teorialähtöisen teema-analyysin mene-telmin.
Tutkimuksen perusteella panostus ehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön näyttää kehittyneen mielenterveys- ja päihdepalveluissa myönteiseen suuntaan. Vastaajista noin 63% oli sitä mieltä, että varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisevään työhön oli panostettu edeltävän kolmen vuoden aikana enemmän kuin aikaisemmin. Johtavissa asemissa toimivat arvioivat panostuksen lisääntyneen huomattavasti muita ryhmiä useammin.
Viime vuosina toteutettu ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on tutkimustulosten mukaan painottunut toimiviin palveluihin ja niiden strategiseen suunnitteluun ja koordinointiin, toimiviin yhteisiin käytäntöihin ja työmenetelmiin, osaamisen vahvistamiseen sekä näiden osa-alueiden sisällä erityisesti lasten hyvinvoinnin ja perheiden pärjäävyyden tukemiseen ja asiakkaan aseman vahvistamiseen. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä oli merkittävä rooli kaikilla osa-alueilla. Teemat noudattelevat aiemmissa tutkimuksissa toistuvia vaikuttavan edistävän ja ehkäisevän työn piirteitä.
Edistävän ja ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön onnistunut toteuttaminen edellyttää tämän tutkimuksen mukaan toimia sekä yhteiskunnan, yhteisön ja organisaation että yksilön tasolla. Erityisen merkityksellisinä vastauksissa näyttäytyivät riittävien voimavarojen turvaaminen sekä hyvät yhteiset toimintakäytännöt. Yksi merkittävimmistä ehkäisevään työhön vaikuttaneista tekijöistä oli tämän tutkimuksen mukaan toimiva yhteistyö eri toimijoiden välillä.