Pedagogisen mittaamisen haasteet. Case-tutkimus - Poliisiammattikorkeakoulun pedagogisen strategian toteutuminen itsearvioinnin ja tutkimuksellisen kehittämisen menetelmillä arvioituna
Pesonen, Jouko (2016)
Pesonen, Jouko
2016
Turvallisuushallinnon maisteriohjelma - Master's Programme in Security Administration
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-10-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201611072527

Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan pedagogisen strategian toteutumisen mittaamista itsearvioinnin sekä tutkimuksellisen kehittämisen keinoin. Tutkimus on tapaustutkimusta ja kohdistuu Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiseen strategiaan.
Tutkimusmetodina käytetään kvantitatiivista sekä kvalitatiivista tutkimusta. Puolistrukturoidulla, sähköisellä teemahaastattelulomakkeella tiedustellaan koulutustoimintaan osallistuvan henkilöstön havaintoja pedagogisen strategian painopistealueiden toteutumisesta. Kyselyn perusteella saatuja tutkimustuloksia sekä vuonna 2014 tehdyn CAF-itsearvioinnin tuloksia hyödyntäen ja vertaillen selvitetään, että toteutuuko Poliisiammattikorkeakoulu pedagoginen strategia. Tutkimustuloksien analysoinnin lisäksi tutkimuksessa selvitetään itsearviointi- sekä tutkimuksellisen kehittämismenettelyn soveltuvuutta analysoida pedagogisen strategian vahvuuksia ja kehittämiskohteita.
Tutkimuksen perusteella on nähtävissä, että Poliisiammattikorkeakoulun pedagogisen strategian toteutumisessa on verrattain paljon kehitettävää. Erityisesti pedagogisen strategian peruselementtien johtamisen ja motivoinnin suhteen on syytä kehittää pedagogisen strategian hallintaa. Koulutuskokonaisuuksien suunnitteleminen ja toteuttaminen on koulutusrakenteen johdosta erittäin haasteellista, mutta samalla pedagogisen strategian eräs tärkeimmistä ja tavoittelemisen arvoisista kehittämiskohteista. Palautteiden kerääminen toteutuu, mutta palautteen hyödyntäminen vaatii vielä työtä.
Pedagogisen strategian mittaaminen on mahdollista tutkimuksessa käytettyjen menetelmien avulla. Tutkimuksellinen kehittäminen lisää arviointiin moniulottuvuutta, joustavuutta sekä luotettavuutta. Menetelmien yhteiskäytöllä pedagogisen strategian seurantaa, johtamista ja toimeenpanoa on mahdollista helpottaa ja tehostaa.