Uusien ja korjattujen palvelurakennusten paine-erot ulkovaipan yli
Kauppinen, Antti (2018)
Kauppinen, Antti
2018
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-12-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201811292781

Tiivistelmä
Tämän diplomityön tarkastelut on tehty Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) rakennusfysiikan tutkimusryhmässä osana kansallista COMBI-hanketta. Diplomityön aikana suoritettiin hankkeen kenttämittauksia sisäilmaolosuhteista. Työn päätavoitteina on ollut tutkia uusissa ja korjatuissa julkisissa palvelurakennuksissa esiintyviä paine-eroja sekä niihin vaikuttavia asioita, kuten ilmanvaihdon toimintaa ja tilojen käyttöä.
Kenttämittauksiin kuului yhteensä 24 kohdetta, 12 kohdetta oli uudiskohteita ja 12 korjauskohdetta. Kohteista 14 sijaitsee Pirkanmaalla ja 10 pääkaupunkiseudulla. Molemmilla alueilla uudis- ja korjauskohteita oli yhtä paljon. Kahdessa rakennuksessa oli vanha ja uudisosa. Vanhat osat luokiteltiin korjauskohteiksi ja uudisosat uudiskohteiksi. Yhteensä rakennuksia oli 22 kappaletta.
Paine-eroja mitattiin Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan tutkimusryhmässä rakennettujen paine-eron mittausyksiköiden avulla. Yksiköissä havaittiin vikaantumisia. Havaittuja vikoja korjattiin mittausten aikana.
Paine-eroja tutkittiin 21.11.2016-8.7.2018 välisenä aikana, käyttö- ja lomakausilla talvella 2016-2017 sekä keväällä ja kesällä 2018. Käyttökaudet olivat 12.-18.12.2016 ja 14.-20.5.2018. Lomakaudet olivat 26.12.2017-1.1.2017, 4-10.6.2018 ja 2.-8.7.2018. Mittausdatasta tarkasteltiin koko kauden paine-eroja, arjen paine-eroja päivisin 10:00-14:00 ja öisin 23:00-4:00 sekä viikonloppuisin.
Paine-erotasot voivat vaihdella päivisin, öisin, viikonloppuisin ja lomakausien aikana merkittävästi ilmanvaihdon ja tuulen vaikutuksesta. Uudiskohteissa noin 50 %:ssa ja korjauskohteissa noin 30 %:ssa mittauspisteistä oli hetkellisesti alipaineisempaa kuin -15 Pa. Hetkellistä ylipainetta oli uudis- ja korjauskohteissa noin 70 %:ssa mittauspisteistä. Tutkimuksen perusteella paine-eroja tulisi mitata ja säätää sopiviksi rakennuksen eri käyttötilanteille palvelurakennuksissa.