Liiketoimintaekosysteemien rooli tuotantolaitosten sijaintipäätöksissä
Ahvonen, Petri Henrik (2016)
Ahvonen, Petri Henrik
2016
Tuotantotalouden koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-11-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201610264647

Tiivistelmä
Valmistavalla teollisuudella on merkittävä rooli Suomen bruttokansantuotteesta. Viimeisen vuosikymmenen trendinä on kuitenkin ollut, että länsimaiset yritykset siirtävät tuotantoaan pois halvempien kustannusten sekä muiden hyötyjen toivossa. Tämän ovat mahdollistaneet digitalisaatio sekä kansainvälisten telekommunikaatiokustannusten dramaattinen lasku. Viime vuosien aikana osa yrityksistä on kuitenkin tuonut takaisin tuotantoaan kotimaahansa erinäisten ongelmien tai kotimaassa olevien uusien mahdollisuuksien takia. Tuotantolaitosten sijaintipäätökset eivät kuitenkaan tapahdu yrityksen näkökulmasta tyhjiössä, vaan sidosryhmien verkostoilla – liiketoimintaekosysteemeillä - on vaikutusta kyseisiin päätöksiin. Tämän työn tarkoituksena oli lisätä tietosuutta liiketoimintaekosysteemeistä tuotantolaitosten sijaintipäätösten taustalla, sekä tutkia seuraamuksia liiketoimintaekosysteemeissä sijaintipäätösten jälkeen. Tutkimuskysymykset esitettiin seuraavasti: ”Mikä on valmistavan teollisuuden yritysten liiketoimintaekosysteemien toimijoiden rooli tuotantolaitosten sijaintipäätösten taustalla?” ja ”Miten ekosysteemin eri toimijoiden rooli ja ekosysteemin sisäisen arvon tuotto muuttuvat tuotannon sijainnin relokaation jälkeen?”
Työn tutkimusote oli laadullinen ja kartoittava tapaustutkimus. Tutkimukseen osallistui yhteensä kaksi kohdeyritystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto kohdeyrityksistä kerättiin haastatteluilla sekä tarkasteltaviin tapauksiin liittyvien dokumentaatioiden avulla. Haastattelut olivat puolistrukturoituja, ja niitä suoritettiin yhteensä viisi kappaletta. Analysoitavia dokumentteja oli yhteensä 15 kappaletta. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Litteroinnit sekä dokumentit koodattiin. Aineisto analysoitiin ja jaettiin teemoihin tutkimuskysymysten mukaan.
Tutkimuksessa löytyi useita toimijoita, joiden rooli sijaintipäätösten taustalla tunnistettiin vaihtelevasti. Merkittävimpiä olivat toimittaja- ja alihankintaverkostojen sekä omistajien roolit. Kilpailun, asiakkaiden sekä paikallisten viranomaisten rooliin vaikuttivat siirretyn tuotannon koko, tuotantolaitoksen päämarkkinoiden sijainti sekä valmistettavien tuotteiden ainulaatuisuus markkinoilla. Sijaintipäätösten jälkeen merkittävimmät muutokset tapahtuivat yritysten toimittajaverkostoissa sekä toisen yrityksen tuotekehitysekosysteemissä. Asiakasarvon kehittymiseen vaikuttivat myös työmarkkinoiden sekä työvoimaan liittyvät ero maiden välillä. Tulosten perusteella luotiin viitekehys liiketoimintaekosysteemien roolista tuotantolaitosten sijaintipäätöksissä. Jatkotutkimuksen aiheena voitaisiin tutkia, miten disruptiivisten teknologioiden ekosysteemit tukevat tuotannon takaisin siirtoja Suomeen.