Non-iatrogenic civilian vascular trauma in a well-defined region in Finland
PÖYHÖNEN, RIKUMATTI (2014)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
PÖYHÖNEN, RIKUMATTI
2014
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
Hyväksymispäivämäärä
2014-01-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201401101022
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201401101022
Tiivistelmä
Suomessa tapahtuvista verisuonivammoista on vain niukasti tutkimusnäyttöä. Tämän tutkimuksen tavoitteina oli selvittää Suomessa tapahtuvien verisuonivammojen yleisyys, hoitomenetelmät ja primaarihoitotulokset.
Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä analyysinä. Tutkimusaineisto koostuu Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosien 2006 - 2010 aikana hoidetuista verisuonivammapotilaista. Tiedot vammamekanismista, anatomisesta sijainnista, hoitomenetelmistä ja hoitotuloksista kerättiin potilastietojärjestelmistä.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidettiin 143 ei-iatrogeenista verisuonivammaa vuosien 2006 – 2010 aikana. Vuosittainen ilmaantuvuus on 5,8/100 000 asukasta kohden. Valtaosa vammoista sijaitsi yläraajan alueella (N=83, 58%). Lävistävien vammojen osuus kaikista verisuonivammoista oli 58% ja ne olivat yleisempiä miehillä kuin naisilla (83% ja 17%, p=0.01). Enemmistö (N=93; 65%) verisuonivammoista hoidettiin kirurgisesti ja 15 (11%) potilaalle tehtiin endovaskulaarinen toimenpide. Noin neljännes (N=35, 24%) potilaista hoidettiin konservatiivisesti (tilan seuraaminen tai haavan eksploraatio) ilman myöhempää verisuonikirurgista toimenpidettä. Kahdelle potilaalle (12%) tehtiin alaraaja-amputaatio alaraajan verisuonivamman vuoksi. Yhtään kuolemaa ei ilmennyt 30 päivän seuranta-aikana.
Ei-iatrogeeniset verisuonivammat ovat Suomessa harvinaisia ja aiheutuvat useimmin lävistävästä vammasta. Suurin osa verisuonivammoista hoidetaan kirurgisesti, vaikkakin endovaskulaariset menetelmät ovat yleistyneet. Lyhyen ajan hoitoennuste on hyvä.
Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä analyysinä. Tutkimusaineisto koostuu Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosien 2006 - 2010 aikana hoidetuista verisuonivammapotilaista. Tiedot vammamekanismista, anatomisesta sijainnista, hoitomenetelmistä ja hoitotuloksista kerättiin potilastietojärjestelmistä.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidettiin 143 ei-iatrogeenista verisuonivammaa vuosien 2006 – 2010 aikana. Vuosittainen ilmaantuvuus on 5,8/100 000 asukasta kohden. Valtaosa vammoista sijaitsi yläraajan alueella (N=83, 58%). Lävistävien vammojen osuus kaikista verisuonivammoista oli 58% ja ne olivat yleisempiä miehillä kuin naisilla (83% ja 17%, p=0.01). Enemmistö (N=93; 65%) verisuonivammoista hoidettiin kirurgisesti ja 15 (11%) potilaalle tehtiin endovaskulaarinen toimenpide. Noin neljännes (N=35, 24%) potilaista hoidettiin konservatiivisesti (tilan seuraaminen tai haavan eksploraatio) ilman myöhempää verisuonikirurgista toimenpidettä. Kahdelle potilaalle (12%) tehtiin alaraaja-amputaatio alaraajan verisuonivamman vuoksi. Yhtään kuolemaa ei ilmennyt 30 päivän seuranta-aikana.
Ei-iatrogeeniset verisuonivammat ovat Suomessa harvinaisia ja aiheutuvat useimmin lävistävästä vammasta. Suurin osa verisuonivammoista hoidetaan kirurgisesti, vaikkakin endovaskulaariset menetelmät ovat yleistyneet. Lyhyen ajan hoitoennuste on hyvä.