Ihan niin kuin aurinko menisi läpi. Me Itse ry voimaantumisen mahdollistavana kontekstina kehitysvammaisten jäsentensä elämässä.
RINTAMÄKI, ANU (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
RINTAMÄKI, ANU
2004
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2004-04-07Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kehitysvammaisten ihmisten kokemuksia omasta yhdistyksestään, Me Itse ry:stä. Teoreettisen viitekehyksen muodosti Juha Siitosen väitöskirjassaan 1999 kehittelemä voimaantumisteoria. Lähtökohtana tutkimuksessa toimi ajatus, ettei kehitysvammaisten kokemuksia ole riittävästi esillä julkisessa ja tieteellisessä keskustelussa. Vammaisliike ja kehitysvammaisten ihmisten järjestäytyminen herättivät tutkijan kiinnostuksen mahdollistavaa toimintaympäristöä kohtaan.
Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla Me Itse -yhdistyksen jäseniä, hallituksen jäseniä ja puheenjohtajaa. Teemahaastattelun kysymykset muotoiltiin teorian pohjalta. Aineisto tulkittiin tutkimuksen teoreettisten taustaoletusten ja tutkimuskysymysten antaman viitekehyksen mukaisesti. Tavoitteena oli ilmiön kannalta olennaisen kuvaaminen. Teorian lisäksi tutkimusaineiston analyysiä ohjasi haastateltujen puhe, kehitysvammaisten oma ääni.
Kerätyn yhdentoista (11) haastattelun perusteella voitiin osoittaa, että yhdistys on ollut voimaantumisen mahdollistava tekijä haastateltujen elämässä. Haastateltujen kokemukset kertoivat aktivoitumisesta ja vahvistumisesta. Yhdistykseltä haettiin ja saatiin etenkin vertaistukea, mahdollisuutta sosiaalisiin kontakteihin, mielekästä tekemistä sekä sisältöä elämään. Yhdistys näyttäytyi aineiston perusteella turvallisena, demokraattisena yhteisönä, jossa jokainen voi osallistua kykyjensä ja halunsa mukaisesti.
Yhteiskunnan erilaisten vähemmistöjen, kuten kehitysvammaisten kannalta, voimaantumisen mahdollistavien ympäristöjen olemassaolo on ratkaisevaa. Yksilöitä ja yhteisöjä aktivoivien puitteiden luominen on sekä sosiaalityön että kolmannen sektorin toimijoiden yhteinen haaste. Tutkimus on osaltaan paikannut kehitysvammaisten kokemuksista kertovien tutkimusten puutetta tuottamalla uutta tietoa. Tutkimus voi myös toimia vanhoja ajatusmalleja kyseenalaistavana tekstinä ja samalla nivoutua osaksi vammaistutkimuksen keskustelua.
Avainsanat: VOIMAANTUMISTEORIA, VOIMAANTUMINEN,
EMPOWERMENT, KEHITYSVAMMA, ME ITSE RY, SELF ADVOCACY