Kansallinen päätöksenteko rauhanturvaamisoperaatioihin osallistumisesta.
KÄRKKÄINEN, HENRI (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KÄRKKÄINEN, HENRI
2004
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2004-03-10Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on kansallinen päätöksenteko rauhanturvaamisoperaatioihin osallistumisesta. Sen tavoitteena on käydä läpi kansallinen päätöksentekoprosessi vaihe vaiheelta ja selvittää siten ylimpien valtioelinten tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan väliset sekä juridiset että tosiasialliset toimivaltasuhteet. Tutkielmassa käytetään esimerkkeinä Kosovon ja Afganistanin rauhanturvaamisoperaatioihin liittyviä kansallisia päätöksentekoprosesseja.
Rauhanturvaamistoimintaan osallistuminen on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka muodostaakin tutkielman viitekehyksen. Uusi Suomen perustuslaki (731/1999) tuli voimaan 1.3.2000. Valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä lisättiin mm. siirtymällä ulkopolitiikan johtamisessa presidentin määräysvallasta yhteistoimintaan valtioneuvoston kanssa ja kytkemällä presidentin määrämuotoinen päätöksenteko entistä tiukemmin valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen. Nämä muutokset vaikuttivat myös päätöksentekoon rauhanturvaamisoperaatioon osallistumisesta. Tutkielma on luonteeltaan oikeusdogmaattinen ja edustaa oikeudenalaltaan valtiosääntöoikeutta. Juuri tutkielman valtiosääntöoikeudellinen luonne ja ulkopolitiikan johtamisen väljä sääntely puoltavat aiheen käsittelyä normien luomien toimivaltojen lisäksi myös tosiasiallisten toimivaltasuhteiden näkökulmasta. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat perustuslaki ja rauhanturvaamislaki (514/1984) sekä niitä koskeva lainvalmisteluaineisto. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeuskirjallisuutta ja rauhanturvaamistoimintaa koskevaa muuta kirjallisuutta.
Rauhanturvaamisoperaatioon osallistumisen valmistelusta vastaa valtioneuvosto. Toimivaltaisena ministeriönä toimii ulkoasiainministeriö, mutta myös puolustusministeriöllä ja puolustusvoimilla on keskeinen asema valmistelussa. Tasavallan presidentin osallistuminen valmisteluun noudattaa valtioneuvoston ja presidentin yhteistoimintavelvoitetta ulkopolitiikan alalla. Valmistelussa on keskeisellä sijalla osallistumisedellytysten selvittäminen ja yhteistyö operaation toimeenpanijan kanssa. Jotta Suomi voi osallistua rauhanturvaamisoperaatioon, on sen perustuttava YK:n tai ETYJ:n päätökseen, tähdättävä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen eikä kyseessä saa olla rauhaanpakottamiseksi katsottava toiminta. Valmisteluvaiheessa voidaan antaa alustavia osallistumispyyntöjä ja ilmoituksia sekä joukkopyyntöjä ja tarjouksia, jotka eivät ole juridisesti sitovia, mutta niillä on merkittävä tosiasiallinen vaikutus.
Valtioneuvoston tulee osana valmistelua kuulla perinteisessä rauhanturvaamisessa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja laajennetussa rauhanturvaamisessa koko eduskuntaa. Laajennetussa rauhanturvaamisessa voidaan luopua perinteiseen rauhanturvaamiseen sisältyvistä periaatteista voimankäytöstä vain itsepuolustukseen ja osapuolten suostumuksen vaatimuksesta. Kuulemisen yhteydessä saatu ulkoasiainvaliokunnan tai eduskunnan kanta ei ole valtioneuvostoa ja tasavallan presidenttiä juridisesti sitova, mutta luonnollisesti sillä on vahva poliittinen sitovuus valtioneuvostoa kohtaan.
Päätöksen Suomen osallistumisesta rauhanturvaamisoperaatioon tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Valtioneuvosto päättää eduskuntaa tai sen ulkoasiainvaliokuntaa kuultuaan kollektiivina ratkaisuehdotuksen antamisesta presidentille valtioneuvoston yleisistunnossa. Presidentti tekee päätöksensä ns. presidentin esittelyssä ministerin esittelystä. Jos presidentti ei päätä asiasta ratkaisuehdotuksen mukaisesti, palautuu asia valtioneuvostoon uudelleen valmisteltavaksi. Tilanteessa valtiosääntö ohjaa neuvotteluihin sovintoratkaisun aikaansaamiseksi. Myös ulkopoliittisen yhteistoimintavelvoitteen taustalla on ajatus molempia asiallisesti tyydyttävän ratkaisun löytämisestä. Kuitenkin juridisesti presidentti voi tehdä toista kertaa hänelle asiaa esiteltäessä itsenäisen ratkaisun Suomen osallistumisesta rauhanturvaamisoperaatioon. Tosiasiallisesti valtioneuvoston ratkaisuehdotus sitoo presidenttiä vahvasti. Taustalla vallitsevat demokratian ja parlamentarismin periaatteet sekä ulkopoliittinen yhteistoimintavelvoite.
Rauhanturvaamistoimintaan osallistuminen on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka muodostaakin tutkielman viitekehyksen. Uusi Suomen perustuslaki (731/1999) tuli voimaan 1.3.2000. Valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä lisättiin mm. siirtymällä ulkopolitiikan johtamisessa presidentin määräysvallasta yhteistoimintaan valtioneuvoston kanssa ja kytkemällä presidentin määrämuotoinen päätöksenteko entistä tiukemmin valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen. Nämä muutokset vaikuttivat myös päätöksentekoon rauhanturvaamisoperaatioon osallistumisesta. Tutkielma on luonteeltaan oikeusdogmaattinen ja edustaa oikeudenalaltaan valtiosääntöoikeutta. Juuri tutkielman valtiosääntöoikeudellinen luonne ja ulkopolitiikan johtamisen väljä sääntely puoltavat aiheen käsittelyä normien luomien toimivaltojen lisäksi myös tosiasiallisten toimivaltasuhteiden näkökulmasta. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat perustuslaki ja rauhanturvaamislaki (514/1984) sekä niitä koskeva lainvalmisteluaineisto. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeuskirjallisuutta ja rauhanturvaamistoimintaa koskevaa muuta kirjallisuutta.
Rauhanturvaamisoperaatioon osallistumisen valmistelusta vastaa valtioneuvosto. Toimivaltaisena ministeriönä toimii ulkoasiainministeriö, mutta myös puolustusministeriöllä ja puolustusvoimilla on keskeinen asema valmistelussa. Tasavallan presidentin osallistuminen valmisteluun noudattaa valtioneuvoston ja presidentin yhteistoimintavelvoitetta ulkopolitiikan alalla. Valmistelussa on keskeisellä sijalla osallistumisedellytysten selvittäminen ja yhteistyö operaation toimeenpanijan kanssa. Jotta Suomi voi osallistua rauhanturvaamisoperaatioon, on sen perustuttava YK:n tai ETYJ:n päätökseen, tähdättävä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen eikä kyseessä saa olla rauhaanpakottamiseksi katsottava toiminta. Valmisteluvaiheessa voidaan antaa alustavia osallistumispyyntöjä ja ilmoituksia sekä joukkopyyntöjä ja tarjouksia, jotka eivät ole juridisesti sitovia, mutta niillä on merkittävä tosiasiallinen vaikutus.
Valtioneuvoston tulee osana valmistelua kuulla perinteisessä rauhanturvaamisessa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja laajennetussa rauhanturvaamisessa koko eduskuntaa. Laajennetussa rauhanturvaamisessa voidaan luopua perinteiseen rauhanturvaamiseen sisältyvistä periaatteista voimankäytöstä vain itsepuolustukseen ja osapuolten suostumuksen vaatimuksesta. Kuulemisen yhteydessä saatu ulkoasiainvaliokunnan tai eduskunnan kanta ei ole valtioneuvostoa ja tasavallan presidenttiä juridisesti sitova, mutta luonnollisesti sillä on vahva poliittinen sitovuus valtioneuvostoa kohtaan.
Päätöksen Suomen osallistumisesta rauhanturvaamisoperaatioon tekee tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Valtioneuvosto päättää eduskuntaa tai sen ulkoasiainvaliokuntaa kuultuaan kollektiivina ratkaisuehdotuksen antamisesta presidentille valtioneuvoston yleisistunnossa. Presidentti tekee päätöksensä ns. presidentin esittelyssä ministerin esittelystä. Jos presidentti ei päätä asiasta ratkaisuehdotuksen mukaisesti, palautuu asia valtioneuvostoon uudelleen valmisteltavaksi. Tilanteessa valtiosääntö ohjaa neuvotteluihin sovintoratkaisun aikaansaamiseksi. Myös ulkopoliittisen yhteistoimintavelvoitteen taustalla on ajatus molempia asiallisesti tyydyttävän ratkaisun löytämisestä. Kuitenkin juridisesti presidentti voi tehdä toista kertaa hänelle asiaa esiteltäessä itsenäisen ratkaisun Suomen osallistumisesta rauhanturvaamisoperaatioon. Tosiasiallisesti valtioneuvoston ratkaisuehdotus sitoo presidenttiä vahvasti. Taustalla vallitsevat demokratian ja parlamentarismin periaatteet sekä ulkopoliittinen yhteistoimintavelvoite.