Vain taivas kattona -asunto kiven alla. Tutkimus Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien päiväkeskus Musta Lampaan asunnottomista asiakkaista.
NISKANEN, SEPPO (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
NISKANEN, SEPPO
2004
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2004-02-04Tiivistelmä
Pro gradu - tutkielmani aiheena on asunnottomuus ja syrjäytyminen, joiden lisäksi kontekstia valotetaan diakoniaa käsittelevällä kirjallisuudella. Tutkimusongelmana on ollut selvittää asunnottomuuteen johtaneita mikro- ja makrotason prosesseja, syrjäytymiskehitystä asunnottomuuden aikana sekä asunnottomien positiota yhteiskunnan marginaalissa syrjäytymisen viitekehyksessä.
Tutkimuskohteena ovat diakonian asunnottomat: asunnottomat jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona, tilapäissuojissa tai kavereiden luona asunnon puutteen vuoksi. Tutkimuksen primaariaineisto kerättiin etnografisella metodilla Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien päiväkeskus Musta Lampaan asiakkaille tarkoitetulla leirillä 24.3 28.3. Tutkimuksen primaariaineisto koostuu kenttämuistinpanoista, viidestä litteroidusta haastattelusta ja kenttäpäiväkirjasta
Etnografisen metodin ohella tutkimuksessa on käytetty tutkimusmetodeina narratiivista aineiston lukutapaa aineiston analysoinnissa ja kehysanalyysiä, joka toimi teoreettisena kehikkona, jonka sisällä aineisto analysoitiin.
Tutkimustulosten perusteella voidaan ensinnäkin todeta, että prosessi yleisiltä asuntomarkkinoilta asunnottomaksi on hyvin nopea, mutta nousu yleisille asuntomarkkinoille vaatii monivuotisen matkaamisen asumisportaikossa. Tänä aikana syrjäytyminen syvenee kaikilla elämänalueilla. Toiseksi, diakonian asuinnottomat eivät julkilausutuissa puheissaan määritelleet itseään syrjäytyneiksi. Heidän tiivis yhteisöllisyys, jossa on havaittavissa sosiaaliselle pääomalle tyypillisiä elementtejä, on heille voimavara, mutta se on myös uhka yhä voimistuvaan segregaatioon.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi olisi tärkeää, että asunnottomuusjakso jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Lisäksi sellaisen kuntouttavan asumisportaikon rakentaminen, jossa päämäärät, säännöt ja kuntoutuksen arvioitu kesto olisivat asunnottomien tiedossa, olisi ilmeistä tarvetta. Diakoniatyö on yhtä enenevässä määrin lähentynyt virallista sosiaalityötä. Yhteiskunnan taholta näyttäisi diakonian asunnottomien kohdalla olevan enemmän työntöä marginaaliin kuin integroimispyrkimyksiä yhteiskuntaan.
Tutkimuksen avainsanoja: asunnottomuus, diakoniatyö, syrjäytyminen
Tutkimuskohteena ovat diakonian asunnottomat: asunnottomat jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona, tilapäissuojissa tai kavereiden luona asunnon puutteen vuoksi. Tutkimuksen primaariaineisto kerättiin etnografisella metodilla Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien päiväkeskus Musta Lampaan asiakkaille tarkoitetulla leirillä 24.3 28.3. Tutkimuksen primaariaineisto koostuu kenttämuistinpanoista, viidestä litteroidusta haastattelusta ja kenttäpäiväkirjasta
Etnografisen metodin ohella tutkimuksessa on käytetty tutkimusmetodeina narratiivista aineiston lukutapaa aineiston analysoinnissa ja kehysanalyysiä, joka toimi teoreettisena kehikkona, jonka sisällä aineisto analysoitiin.
Tutkimustulosten perusteella voidaan ensinnäkin todeta, että prosessi yleisiltä asuntomarkkinoilta asunnottomaksi on hyvin nopea, mutta nousu yleisille asuntomarkkinoille vaatii monivuotisen matkaamisen asumisportaikossa. Tänä aikana syrjäytyminen syvenee kaikilla elämänalueilla. Toiseksi, diakonian asuinnottomat eivät julkilausutuissa puheissaan määritelleet itseään syrjäytyneiksi. Heidän tiivis yhteisöllisyys, jossa on havaittavissa sosiaaliselle pääomalle tyypillisiä elementtejä, on heille voimavara, mutta se on myös uhka yhä voimistuvaan segregaatioon.
Johtopäätöksinä voidaan todeta, että syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi olisi tärkeää, että asunnottomuusjakso jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Lisäksi sellaisen kuntouttavan asumisportaikon rakentaminen, jossa päämäärät, säännöt ja kuntoutuksen arvioitu kesto olisivat asunnottomien tiedossa, olisi ilmeistä tarvetta. Diakoniatyö on yhtä enenevässä määrin lähentynyt virallista sosiaalityötä. Yhteiskunnan taholta näyttäisi diakonian asunnottomien kohdalla olevan enemmän työntöä marginaaliin kuin integroimispyrkimyksiä yhteiskuntaan.
Tutkimuksen avainsanoja: asunnottomuus, diakoniatyö, syrjäytyminen