Työharjoittelun ja teoriaopetuksen yhteensopivuus oppisopimuskoulutuksessa
UUSITALO, EIRA (2000)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
UUSITALO, EIRA
2000
Sosiologia - Sociology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2000-06-07Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena on oppisopimuskoulutuksen ydinkysymys eli työharjoittelun ja teoriaopintojen yhteenniveltyminen opiskelijoiden näkö- kulmasta. Tutkimuksella halutaan selvittää, millaisessa oppimisympäristössä opiskelijat kokevat työn ja teorian tukevan toisiaan ja mitkä tekijät työorganisaatiossa auttavat teorian käytäntöön soveltamista. Laadullinen aineisto on kerätty oppisopimusopiskelijoita haastattelemalla.
Suomen oppisopimuskoulutuksessa on lähes kokonaan laiminlyöty työpaikkakoulutus, joten työharjoittelu on opiskelijoiden kokemusten mukaan
tavallista työntekoa. Niinpä olisikin koulutuksen sijasta syytä puhua työssä oppimisesta. Työn oppiminen on lähes kokonaan opiskelijan oman aktiivisuuden varassa, ja se onnistuu parhaiten oppimisympäristössä, jossa työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus toimii. Pienissä yksi- tyisissä yrityksissä, jotka harjoittavat yksikkötuotantoa ja toimivat oppivan organisaation periaattein, näyttää teorian ja työtehtävien yhdistyminen onnistuvan parhaiten. Organisaatiolta edellytetään kollektiivisuutta ja joustavuutta. Oppisopimusopiskelijan tulisi saada toimia työssään autonomisesti, jotta hän voisi soveltaa työhönsä teoriaopintojaan ja valikoida tehtäviä osaamisensa mukaan. Ihanteellisessa oppimisympäristössä on mahdollisimman vähän byrokraattisia käytäntöjä ja hierarkiatasoja.
Aineiston mukaan perinteisille yksityisen sektorin oppisopimusaloille, kuten käsityöalalle ja graafiselle alalle, on onnistuttu kehittämään teoriakoulutusta parhaiten erilaisiin työympäristöihin sopivaksi. Teoria opetetaan ns. harvinaisten alojen oppilaitoksissa, joissa opiskelijat joutuvat lukemaan hyvin vähän tai ei lainkaan kirjatietoa. Käytännöllinen ammattitekniikka yhdistyy työhön hyvin, varsinkin jos omalla työpaikalla on mahdollisuus tehdä etätehtäviä. Myös työnantajien toiveiden mukaan räätälöity teoriaopetus kohdistuu hyvin työtehtäviin.
Julkisella sektorilla oppisopimuskoulutus on laajentunut viime vuosina monille uusille aloille, mm. sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle, joille on vaikea löytää sopivaa teoriakoulutusta oppilaitoksista. Lisäksi julkinen työnantaja ottaa usein oppisopimusopiskelijan tilapäiseksi työntekijäksi työvoimavajetta paikkaamaan. Yleisissä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa annettu teoriakoulutus on laaja-alaista ja opiskelijoiden mielestä suurimmaksi osaksi huonosti työhön sovellettavissa. Teoriaopetus ja työ ovat kaksi eri asiaa. Parhaiten työhön yhdistyviä ovat opetuskokonaisuuksista konkreettisiin käden taitoihin tai ammattitekniikkaan liittyvät asiat. Teoriaopetus ja työn oppiminen tapahtuvat erilaisessa kontekstissa, ja siksi opiskelijoiden on ilmeisesti vaikea nähdä niillä olevan mitään yhtymäkohtia.
Oppisopimuskoulutuksen kehittämiseksi tarvitaan työnantajien ja oppi- laitosten yhteistyötä, oppisisältöjen perusteellista kehittämistä tai kokonaan uudelta pohjalta suunniteltua ammatillista koulutusta. Teorian tarpeellisuus voitaisiin parhaiten ymmärtää aidoissa oppimisympäristöissä kokonaisvaltaisissa prosesseissa, joissa teoria lähdetään johtamaan työstä.
Suomen oppisopimuskoulutuksessa on lähes kokonaan laiminlyöty työpaikkakoulutus, joten työharjoittelu on opiskelijoiden kokemusten mukaan
tavallista työntekoa. Niinpä olisikin koulutuksen sijasta syytä puhua työssä oppimisesta. Työn oppiminen on lähes kokonaan opiskelijan oman aktiivisuuden varassa, ja se onnistuu parhaiten oppimisympäristössä, jossa työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus toimii. Pienissä yksi- tyisissä yrityksissä, jotka harjoittavat yksikkötuotantoa ja toimivat oppivan organisaation periaattein, näyttää teorian ja työtehtävien yhdistyminen onnistuvan parhaiten. Organisaatiolta edellytetään kollektiivisuutta ja joustavuutta. Oppisopimusopiskelijan tulisi saada toimia työssään autonomisesti, jotta hän voisi soveltaa työhönsä teoriaopintojaan ja valikoida tehtäviä osaamisensa mukaan. Ihanteellisessa oppimisympäristössä on mahdollisimman vähän byrokraattisia käytäntöjä ja hierarkiatasoja.
Aineiston mukaan perinteisille yksityisen sektorin oppisopimusaloille, kuten käsityöalalle ja graafiselle alalle, on onnistuttu kehittämään teoriakoulutusta parhaiten erilaisiin työympäristöihin sopivaksi. Teoria opetetaan ns. harvinaisten alojen oppilaitoksissa, joissa opiskelijat joutuvat lukemaan hyvin vähän tai ei lainkaan kirjatietoa. Käytännöllinen ammattitekniikka yhdistyy työhön hyvin, varsinkin jos omalla työpaikalla on mahdollisuus tehdä etätehtäviä. Myös työnantajien toiveiden mukaan räätälöity teoriaopetus kohdistuu hyvin työtehtäviin.
Julkisella sektorilla oppisopimuskoulutus on laajentunut viime vuosina monille uusille aloille, mm. sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle, joille on vaikea löytää sopivaa teoriakoulutusta oppilaitoksista. Lisäksi julkinen työnantaja ottaa usein oppisopimusopiskelijan tilapäiseksi työntekijäksi työvoimavajetta paikkaamaan. Yleisissä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa annettu teoriakoulutus on laaja-alaista ja opiskelijoiden mielestä suurimmaksi osaksi huonosti työhön sovellettavissa. Teoriaopetus ja työ ovat kaksi eri asiaa. Parhaiten työhön yhdistyviä ovat opetuskokonaisuuksista konkreettisiin käden taitoihin tai ammattitekniikkaan liittyvät asiat. Teoriaopetus ja työn oppiminen tapahtuvat erilaisessa kontekstissa, ja siksi opiskelijoiden on ilmeisesti vaikea nähdä niillä olevan mitään yhtymäkohtia.
Oppisopimuskoulutuksen kehittämiseksi tarvitaan työnantajien ja oppi- laitosten yhteistyötä, oppisisältöjen perusteellista kehittämistä tai kokonaan uudelta pohjalta suunniteltua ammatillista koulutusta. Teorian tarpeellisuus voitaisiin parhaiten ymmärtää aidoissa oppimisympäristöissä kokonaisvaltaisissa prosesseissa, joissa teoria lähdetään johtamaan työstä.