Puolivallaton poliitikko olohuoneessa. Poliittinen satiiri, tv-sarja Itse valtiaat ja yleisö tv-kritiikin ja katsojien diskursseissa
PYYSALO, SANNA (2008)
2008
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19338
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19338
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen lähtökohtana on tarkastella suomalaisen television poliittista satiiria, tv-sarja Itse valtiaita sekä poliittisen satiirin ja Itse valtiaiden yleisöä. Tavoitteena on selvittää, millaisiksi poliittinen satiiri, Itse valtiaat ja niiden yleisö rakentuvat, kun niitä lähestyy televisioarvostelujen ja television katselijoiden näkökulmasta.
Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensinnäkin tutkin kolmesta suomalaisesta valtakunnallisesta sanomalehdestä viiden vuoden ajalta kerättyjä tv-kritiikkejä, jotka käsittelevät tv-sarja Itse valtiaita. Kysyn aineistolta, mitä se kertoo poliittisesta satiirista sinänsä, Itse valtiaista poliittisena satiirina ja yleisöstä poliittisen satiirin yleisönä. Toiseksi tutkin yleisöä yhdelle ryhmälle pidetyn ryhmähaastattelun avulla. Ryhmäkeskustelussa katsottiin yksi jakso Itse valtiaita ja keskusteltiin sen jälkeen sarjasta itsestään ja poliittisesta satiirista yleisesti. Kysyn ryhmäkeskustelusta syntyneeltä aineistolta samoja kysymyksiä kuin tv-kritiikeiltä; millaisena yleisö näkee poliittisen satiirin, Itse valtiaat poliittisen satiirin ilmentymänä ja toisaalta yleisön poliittisen satiirin katsojiksi asettuneena yleisönä.
Analysoin aineistoani diskurssianalyysin metodisessa viitekehyksessä. Etsin aineistosta niitä hegemonisia eli vallitsevia diskursseja, joita tv-kritiikit ja ryhmän puhe tuottavat poliittisesta satiirista ja sen yleisöstä. Hegemonisten diskurssien sisältä erottelen lisäksi aladiskursseja, jotka syventävät kuvaa hegemonisista diskursseista, niiden muodostumisesta ja merkityksistä. Analyysin taustalla vaikuttavat teoreettisina viitekehyksinä myös yleisötutkimus sekä käsitteet genrestä ja mediavastaanoton monitulkintaisuudesta.
Tutkimukseni perusteella tv-kritiikkien ja yleisön käsitykset poliittisesta satiirista ja sen yleisöstä ovat melko yhteneväisiä. Molemmista aineistoista nousi esiin hegemonisena diskurssina ajatus poliittisen satiirin älykkäästä ja ajankohtaisesta luonteesta. Lisäksi poliittiselle satiirille on sekä kriitikkojen että yleisön mielestä tarvetta. Yhteisymmärrys vallitsi myös siitä, että Itse valtiaat ei ole varsinaista poliittista satiiria. Sen sijaan sarjan viihteellisyydessä ja poliittisen satiirin yleisökäsityksissä oli eroavaisuuksia. Kritiikit eivät tunnistaneet Itse valtiaiden viihdeaspektia, kun taas ryhmäkeskustelussa ohjelman viihteellisyys nousi esiin. Suurin ero ilmeni yleisökäsityksessä. Tv-kritiikit näkivät yleisön lähes yksinomaan älykkäänä yleisönä, joka ansaitsee älykästä poliittista satiiria. Ryhmäkeskustelu puolestaan rakensi kaksi keskenään erilaista poliittisen satiirin yleisöä: sivistyneen ja ei-sivistyneen, joista ensimmäinen ymmärtää poliittisen satiirin luonteen sekä faktan ja fiktion eron, jälkimmäinen taas ei.
Asiasanat: poliittinen satiiri, yleisö, diskurssi, genre, Itse valtiaat
Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensinnäkin tutkin kolmesta suomalaisesta valtakunnallisesta sanomalehdestä viiden vuoden ajalta kerättyjä tv-kritiikkejä, jotka käsittelevät tv-sarja Itse valtiaita. Kysyn aineistolta, mitä se kertoo poliittisesta satiirista sinänsä, Itse valtiaista poliittisena satiirina ja yleisöstä poliittisen satiirin yleisönä. Toiseksi tutkin yleisöä yhdelle ryhmälle pidetyn ryhmähaastattelun avulla. Ryhmäkeskustelussa katsottiin yksi jakso Itse valtiaita ja keskusteltiin sen jälkeen sarjasta itsestään ja poliittisesta satiirista yleisesti. Kysyn ryhmäkeskustelusta syntyneeltä aineistolta samoja kysymyksiä kuin tv-kritiikeiltä; millaisena yleisö näkee poliittisen satiirin, Itse valtiaat poliittisen satiirin ilmentymänä ja toisaalta yleisön poliittisen satiirin katsojiksi asettuneena yleisönä.
Analysoin aineistoani diskurssianalyysin metodisessa viitekehyksessä. Etsin aineistosta niitä hegemonisia eli vallitsevia diskursseja, joita tv-kritiikit ja ryhmän puhe tuottavat poliittisesta satiirista ja sen yleisöstä. Hegemonisten diskurssien sisältä erottelen lisäksi aladiskursseja, jotka syventävät kuvaa hegemonisista diskursseista, niiden muodostumisesta ja merkityksistä. Analyysin taustalla vaikuttavat teoreettisina viitekehyksinä myös yleisötutkimus sekä käsitteet genrestä ja mediavastaanoton monitulkintaisuudesta.
Tutkimukseni perusteella tv-kritiikkien ja yleisön käsitykset poliittisesta satiirista ja sen yleisöstä ovat melko yhteneväisiä. Molemmista aineistoista nousi esiin hegemonisena diskurssina ajatus poliittisen satiirin älykkäästä ja ajankohtaisesta luonteesta. Lisäksi poliittiselle satiirille on sekä kriitikkojen että yleisön mielestä tarvetta. Yhteisymmärrys vallitsi myös siitä, että Itse valtiaat ei ole varsinaista poliittista satiiria. Sen sijaan sarjan viihteellisyydessä ja poliittisen satiirin yleisökäsityksissä oli eroavaisuuksia. Kritiikit eivät tunnistaneet Itse valtiaiden viihdeaspektia, kun taas ryhmäkeskustelussa ohjelman viihteellisyys nousi esiin. Suurin ero ilmeni yleisökäsityksessä. Tv-kritiikit näkivät yleisön lähes yksinomaan älykkäänä yleisönä, joka ansaitsee älykästä poliittista satiiria. Ryhmäkeskustelu puolestaan rakensi kaksi keskenään erilaista poliittisen satiirin yleisöä: sivistyneen ja ei-sivistyneen, joista ensimmäinen ymmärtää poliittisen satiirin luonteen sekä faktan ja fiktion eron, jälkimmäinen taas ei.
Asiasanat: poliittinen satiiri, yleisö, diskurssi, genre, Itse valtiaat