Väärin äänestetty? Väärin johdettu? Akateemisen diskurssin identiteettikonstruktiot politiikan mahdollistajina siirryttäessä perustuslaillisesta sopimuksesta Lissabonin sopimukseen

Abstract

Tutkin työssäni EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta Ranskassa ja Hollannissa järjestettyjen, sopimuksen hylänneiden kansanäänestysten jälkeistä akateemista diskurssia. Diskurssissa oli piirteitä, jotka ohjasivat sivuuttamaan sopimuksen hylänneet kansanäänestykset ja suuntaamaan kohti Lissabonin sopimukseksi nimettyä, lähes identtistä sopimusta. Pyrin työssäni selvittämään, miten on mahdollista, että äänestystulokset sivuutettiin.

Tutkimukseni aineisto koostui akateemisista aikakauslehtiartikkeleista, jotka on kirjoitettu äänestysten jälkeisessä tilanteessa. Aineistoni mahdollisti äänestystulosten sivuuttamista ennen muuta siten, että siinä käsiteltiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksiä tilanteen osapuolina olleiden ryhmien kuvausten kautta. Nämä kuvaukset olivat samalla vahvoja identiteettien konstruktioita. Äänestäjille ja eliitille sekä toisaalta sopimuksen kannattajille ja vastustajille, eli tässä diskurssissa keskeisille ryhmille, annetut identiteettikonstruktiot mahdollistivat äänestystulosten näkemisen sivuutettavina. Konstruktiot myös ohjasivat poliitikkoja toimimaan sivuuttamisen mukaisesti.

Diskurssissa keskeinen lähtökohta on johtavien poliitikkojen johtajan rooli, johon kuuluu muiden toimijoiden ohjaileminen. Johtavien poliitikkojen kuvattiin epäonnistuneen äänestysten yhteydessä, minkä vuoksi äänestystulos ei ollut heidän kantansa mukainen. Tästä epäonnistumisesta seurasi diskurssissa esitetyn kuvauksen mukaan ongelmatilanne ja johtaviin poliitikkoihin kohdistettiin paine onnistua jatkossa. Onnistumisena näyttäytyi tilanteen ”selvittäminen” sivuuttamalla äänestystulokset ja pysymällä perustuslaillista sopimusta kannattaneen näkemyksen kanssa mahdollisimman identtisellä linjalla. Diskurssissa ohjattiin näkemään tällainen ratkaisu tilanteeseen sopivana toimintana siten, että kansalaiset kuvattiin päätöksenteossaan epäitsenäisiksi, esimerkiksi poliitikoista riippuvaisiksi tai asiaan perustuvaan harkintaan kykenemättömiksi. Näin ollen äänestystulokset on luonteva nähdä muuna kuin asiasta itsenäisesti muodostetun kannan ilmauksena. Tämän kuvauksen seuraamuksena muodostuu vaikutelma siitä, että nämä äänestystulokset ovat jotain muuta kuin sitä, mitä äänestystulosten ”pitäisi olla”, mikä puolestaan ohjaa äänestystulosten merkityksen kyseenalaistamiseen. Sivuuttamiseen ohjaa myös se, että sopimuksen vastustaminen kuvataan erilaisin ei-hyväksyttävää toimintaa kuvaavin ilmaisuin, toisin sanoen asiana, jota ei tule tehdä. Näin jäljelle jäävä, diskurssin perusteella tilanteessa järkevänä näyttäytyvä toimintamalli on äänestysten sivuuttaminen. Diskurssi ei vielä sinänsä ohjannut poliitikkoja valitsemaan ratkaisuksi juuri Lissabonin sopimuksen kaltaisen uuden, mutta perustuslaillisen sopimuksen kanssa lähes identtisen sopimuksen luomista. Sen sijaan se ohjasi sivuuttamaan äänestystulokset ja jatkamaan sopimusta kannattavalla linjalla - tai sen kanssa lähes identtisellä linjalla.

Työlleni keskeinen lähtökohta on toiminnan ja identiteettien välinen suhde. Identiteettien käsittelyni nojaa poststrukturalistiseen tutkimukseen. Identiteetti ei ole pelkästään yksilön tai ryhmän oma käsitys itsestään, vaan siihen vaikuttavat keskeisesti ne tahot, jotka ovat yksilöön tai ryhmään keskeisimmässä vaikutussuhteessa. Myös yksilön tai ryhmän toiminta liittyy tiiviisti identiteettiin: identiteetti ja toiminta ovat toisistaan riippuvaisia, toisiaan rajoittavia ja toinen toistaan muokkaavia. Identiteetti mahdollistaa jonkinlaisen toiminnan ja tekee muunlaisen toiminnan sosiaalisesti mahdottomaksi. Toisaalta toiminta - tai tilanteet, joihin yksilö tai ryhmä joutuu - voivat aiheuttaa identiteetin määrittymisen uudelleen.

Sen selvittämiseksi, miten jokin poliittinen ratkaisu on mahdollinen, eli mikä tekee joillekin toimijoille mahdolliseksi toimia kuten he toimivat, tulee mielestäni aina tutkia asiaan liittyvän diskurssin sisältämiä identiteettikonstruktiota. Identiteettien osalta on olennaista tutkia, paitsi sitä, millaisia identiteetit ovat, myös sitä, mihin tarkoitukseen niitä käytetään, eli mitä seuraamuksia niillä on.

Poststrukturalismi on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, miten (tieteellinen) tieto muodostuu. Poststrukturalistisen otteeni myötä pystyin analyysissäni huomioimaan, miten aineistossani esitetyt kuvaukset, erityisesti merkityksenannot aineiston käsittelemille ihmisryhmille eli näistä luodut identiteettikonstruktiot, vaikuttavat siihen, millainen tulkinta tilanteesta näyttäytyy oikeana ja täten siihen, millaisia seuraamuksia diskurssilla on.

Metodinani käytin diskurssianalyyttista metodia. Analyysissa pyrin erityisesti huomioimaan ne valtasuhteet, joita tutkimuskysymykseni käsittely paljastaa. Valta muodostuu toimijoiden suhteissa, niihin liitetyissä arvotuksissa ja tavassa, jolla diskurssin käsitteet ja toimijat linkittyvät toisiinsa. Diskurssianalyysin olennainen osa on mielestäni myös diskurssin seuraamusten, kuten edellä kuvaamastani identiteettien käytöstä johtuvien seuraamusten käsittely: minkälaista toimintaa diskurssi on mahdollistamassa ja oikeuttamassa sekä minkälaiseen tulevaan toimintaan se ohjaa. Diskurssin seuraamuksia tutkiessani avainsanani oli mahdollistaminen eli pyrin tutkimaan, millaisia asioita diskurssi mahdollistaa, en löytämään jonkinlaisia syy-seuraussuhteita. Mahdollistamisen tutkiminen syy-seuraussuhteiden etsimisen sijaan keskittyy sen tutkimiseen, miten jossakin tilanteessa ja tilanteesta tuotetut merkitykset ja niiden liittäminen toimijoihin tuottaa tilanteesta jonkin tulkinnan, joka puolestaan ohjaa ”luontevasti” johonkin tilanteen ratkaisumalliin.

Akateemiset tekstit muokkaavat sitä, miten EU:ta tulkitaan akateemisten piirien ulkopuolella ja tätä kautta ne päätyvät myös ohjaamaan politiikan tekoa. Syynä tähän on tiedon ja vallan kietoutuminen toisiinsa. Tiedon luonne – jotain totuutena pitämäämme, jonka taustalla on mielestämme luotettava tiedonlähde – johtaa meidät herkästi muuttamaan toimintaamme tiedon mukaiseksi. Tämän tutkimuksen aineistosta löytyneet identiteettien kuvaukset liittyivät olennaisesti siihen, miten tieteenala pyrkii pitämään kurissa poliittisen kentän toimijoita äänestyksiin liittyneestä tilanteesta antamiensa merkitystenantojen keinoin. Tutkimani asiantuntijadiskurssi ja sen sisältämät identiteettikonstruktiot ovat täten myös politiikan toimijoihin kohdistuvaa vallan käyttöä.

Asiasanat: poststrukturalismi, diskurssianalyysi, identiteetti, kansanäänestykset perustuslaillisesta sopimuksesta, EU-tutkimus