Keskustelun aiheena: suomalaisuuden ihonväri. Neuvottelu suomalaisuudesta Kansallisteatterin Sorsastaja-esityksestä käydyssä mediakeskustelussa

Abstract

Tutkielmassani pohdin kysymystä, millä tavoin käsitys suomalaisuudesta muuttuu, kun siitä keskustellaan suhteessa ihonväriin. Tarkasteluni kohteena on mediakeskustelu, jota käytiin Kansallisteatterissa keväällä 2006 ensi-iltansa saaneen Sorsastaja-esityksen ympärillä. Esityksen lähtökohtana on sen neljää näyttelijää yhdistävä ihonväri, joka suomalaisessa kontekstissa määrittyy tummaihoisuudeksi. Esitys, jossa Suomessa syntyneet ja kasvaneet näyttelijät pohtivat elämäänsä, identiteettiään ja yhteiskunnan rasistisuutta, sai paljon huomiota mediassa. Keskustelua käytiin huomattavasti juuri suomalaisuudesta ja esitys kyseenalaisti vakiintuneita kansakuntakonstruktioita, joissa suomalaisuus on tavattu ymmärtää itsestään selvästi valkoiseksi. Käyty keskustelu onkin mahdollista hahmottaa eräänlaisena neuvotteluna suomalaisuudesta. Esityksen näyttelijöiden ja heidän kanssaan samalla tavoin nähtyjen ja kategorisoitujen ihmisten henkilökohtaisessa elämässä suomalaisuuden itsestään selvä valkoisuus synnyttää kokemuksia yhteisön jäsenyyden kyseenalaistumisesta, kun kuuluminen johonkin toiseen kulttuuriin tai paikkaan oletetaan pelkästään ihonvärin perusteella.

Aineistonani on kevään ja kesän 2006 aikana Sorsastaja-esityksestä julkaistut mediatekstit, joita tarkastelen diskurssianalyyttisesti. Käytännössä tutkin sitä, miten aineistossa määritellään suomalaisuutta ja sen rajoja. Kiinnitän huomioni terminologisiin valintoihin ja erilaisten kategorisointien käyttöön sekä etsin sellaisia kohtia, joissa tavalla tai toisella viitataan jäsenyyteen tai ulkopuolisuuteen suomalaisuudessa. Tarkastelen keskustelua myös dialogina näyttelijöiden ja toimittajien välillä siten, että katson millä tavoin näyttelijöiden tavat jäsentää mm. omaa suomalaisuuttaan välittyvät toimittajien jäsennystavoissa sekä sitä, millaiselle näyttelijöiden puheelle annettaan tilaa mediassa. Tätä kautta pohdin myös keskustelua rajanneita kulttuurisia ehtoja. Teoreettisella tasolla tarkastelen aineistossa esiintyvää eron ja yhteisyyden rajankäyntiä kansakunnan, etnisyyden, toiseuden ja rodullistamisen käsitteiden kautta. Lisäksi pohdin ajatuksia kategorisointeja kiistämään ja muuttamaan pyrkivän vastapuheen sekä ”erilaisten” yhteisen äänen mahdollisuudesta. Aineiston kontekstoimiseksi tarkastelen lyhyesti mediateksteihin kiinteästi liittyvänä intertekstinä itse Sorsastaja-esitystä sisällönanalyysin keinoin.

Suomalaiset konstruoidaan aineistossani erityisenä etnisenä ryhmänä, jonka jäseniksi näyttelijät lasketaan heidän kulttuurisen samuutensa, arkipäiväisen tuttuutensa sekä äitien kautta määrittyvän ”syntyperän” kautta. Yhdessäkään jutussa suomalaisuus ei näyttäydy niin itsestään selvänä valkoisuutena, etteikö näyttelijöitä ainakin poikkeustapauksina voitaisi lukea sen sisäpuolelle. Ihonvärinsä vuoksi näyttelijöiden kuitenkin toisinaan oletetaan olevan monikulttuurisia tai kuuluvan eri etniseen ryhmään kuin muiden suomalaisten. Tällöin myös ajatus roduista ja rodullistavat puhetavat nostavat aineistossa päätään. Kaikki aineistossa esiintyvät rodun diskurssiin kiinnittyvät puhetavat esiintyvät kuitenkin hyvin ambivalentilla tavalla ”suvaitsevaan” kielenkäyttöön pyrkivän puheen rinnalla tai sisällä. Toimittajien keskuudessa vaikuttaakin vallitsevan laaja käsitteellinen hämmennys ja hyviä käsitteitä ja diskursseja aiheen käsittelyyn ei tahdo löytyä. Merkittävää on, että toimittajat lähtevät hyvin aktiivisesti etsimään ja pohtimaan käyttämiään käsitteitä ja puhetapoja. Tässä työssä myös näyttelijöille annetaan paljon määrittelyvaltaa. Näyttelijät pyrkivät purkamaan valkoisuuden normia suomalaisuuskäsityksissä ja he ottavat myös puhuja-asemia rasismia kohdanneiden ihmisten edustajina. Ongelmallista on, että heidän odotetaan puhuvan myös ”maahanmuuttajien” puolesta, vaikka maahanmuuttajuuden kanssa heillä ei ole mitään tekemistä. Näyttelijät itse puhuvat aktiivisesti monikulttuurisuustulkintoja vastaan ja korostavat omaa ”tavallista” suomalaisuuttaan.

Tutkimuksella on tärkeä rooli erilaisten käsitteiden pohdinnassa, jotta käyttöön vakiintuisi käsitteitä ja puhetapoja, jotka eivät uusinna syrjiviä käytäntöjä ja valtasuhteita. Tarvittaisiinkin lisää aihetta tarkastelevaa tutkimusta ja myös lisää julkista keskustelua. Toimittajien pyrkimys herkkyyteen käsitteiden käytössä tarjoaa tällaiselle keskustelulle hyvät mahdollisuudet.

Asiasanat: ihonväri, suomalaisuus, etnisyys, rodullistaminen, vastapuhe, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus, teatteri.