Perheen merkitys lapsen minäkäsitykselle. Kvalitatiivinen tutkimus 3. ja 6. luokkalaisten lasten omien näkemysten ja kokemusten pohjalta

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten perheen merkityksen kokeminen, perheen sisäinen vuorovaikutus sekä perheen rakenteellisista tekijöistä perheen eheys ja roolijako perheessä ovat yhteydessä lapsen minäkäsitykseen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusote on fenomenologis-hermeneuttinen. Aineistonkeruumenetelminä ovat olleet haastattelua pohjustava minäkuvan kartoituslomake sekä syventävät teemahaastattelut.

Haastateltavat 12 henkilöä ovat lapsia, joista kaikki suorittavat oppivelvollisuuttaan eräässä lahtelaisessa alakoulussa. Lapsista puolet on alakoulun kolmasluokkalaisia ja puolet kuudesluokka-laisia. Varsinaisen tutkimusongelman lisäksi tutkimuksessa on vertailtu, ovatko perheen merkityk-sen kokeminen, perheen sisäinen vuorovaikutus sekä perheen rakenteelliset tekijät samalla tavalla yhteydessä lapsen käsitykseen itsestään kolmas - ja kuudesluokkalaisten kohdalla. Lasten minäkäsi-tyksen kartoittamisen osalta taustateoriana on teoria minäkäsityksen rakenteellisesta jakautumisesta neljään osa-alueeseen. Nämä minäkäsityksen dimensiot ovat suoritusminäkuva, sosiaalinen minä-kuva, emotionaalinen minäkuva sekä fyysis-motorinen minäkuva. Käsitteet minäkuva ja minäkäsi-tys ymmärretään tässä tutkimuksessa toistensa synonyymeiksi.

Tutkimuksen tulosten mukaan perheen kokeminen tärkeäksi käytännöllisistä syistä, kuten materiaalisen huollon vuoksi, on yhteydessä kielteiseen minäkäsitykseen. Perheen määritteleminen tärkeäksi emotionaalisin perustein ei kuitenkaan takaa myönteistä yleisminäkäsitystä. Kuudesluok-kalaisista kukaan ei määritellyt perhettä tärkeäksi käytännöllisistä syistä, mikä johtunee osittain abstraktimmasta ajattelun tasosta suhteessa kolmasluokkalaisiin.

Perheen sisäisen vuorovaikutuksen osalta tulokset osoittivat, että vuorovaikutuksen heikko laatu ja sen vähäinen määrä olivat yhteydessä kielteiseen minäkäsitykseen. Kolmas - ja kuudes-luokkalaisten kohdalla eroa oli siinä, minkälaiset perheen yhteiset toiminnot, perheessä asetetut rajoitteet sekä annettu palaute olivat yhteydessä minäkäsitykseen. Kolmasluokkalaisten kohdalla korostuivat koko perheen säännöllisten arkisten toimintojen, selkeiden rajojen sekä yleisen tason realistisen palautteen yhteys myönteiseen minäkäsitykseen. Kuudesluokkalaisilla yhteiset toiminnot yksittäisen perheen jäsenen kanssa, löyhät rajoitukset sekä spesifi, erikseen jokaista minäkuvan osa-aluetta koskeva palaute oli yhteydessä myönteiseen minäkäsitykseen.

Uusperheessä elävillä lapsilla minäkäsitys oli kielteisempi kuin muilla tutkimuksen lapsilla. Perheen sisäinen työnjaon osalta myönteisen minäkäsityksen kehittymisen kannalta tärkeää oli ko-dintöiden tekeminen yhdessä perheen kesken sekä kuudesluokkalaisilla erityisesti perheen jäsenten yleinen tasa-vertaisuus. Epätietoisuus omasta, perheen sisäisestä roolista oli yhteydessä kielteiseen minäkäsitykseen kolmasluokkalaisilla lapsilla.

Suotuisin ympäristö lapsen minäkäsityksen kehittymiselle näyttäisi tutkimuksen tulosten pe-rusteella olevan perhe, jonka lapsi kokee emotionaalisesti merkityksellisesti, jossa on runsaasti myönteistä vuorovaikutusta ja lapsen kehitysvaiheeseen sopivia rajoituksia sekä selkeä, yhdessä sovittu työnjako perheenjäsenten kesken. Tällaisessa perheessä lapsi kokee itsensä tärkeäksi.

Avainsanat: Perhe, minäkäsitys, minäkuva