Puuttuvan öljyn metsästys ­ Yhdysvaltojen ja Kiinan politiikkojen vertailu Kaspianmeren öljykilpailussa

Abstract

Tutkimukseni aiheena on tarkastella maailman kahden suurimman öljynkuluttajan eli Yhdysvaltojen ja Kiinan strategioita niiden pyrkiessä varmistamaan elintärkeän öljyn riittäminen kotimaisen kysynnän paikkaamiseen. Koska kummankaan kotimainen tuotanto ei riitä enää alkuunkaan, huomio siirtyy omien rajojen ulkopuoliseen öljyyn. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, koska öljy on niukkeneva luonnonvara, jolle riittää myös muita ottajia. Tuloksena on koko ajan koveneva öljykilpailu maailman öljynkuluttajien välillä. Tämä luo mielenkiintoisen lähtöasetelman, jonka viitekehykseksi sopii erinomaisesti poliittisen realismin oppi-isän Hans Morgenthaun teoria kansallisesta voimasta. Teorian mukaan valtioiden voima koostuu erilaisista pysyvistä ja muuttuvista kapasiteetin osatekijöistä, joita valtiot pyrkivät hankkimaan tarvitsemansa määrän. Esimerkiksi tärkeän öljyn puuttuminen valtion resurssiportfoliosta tekee siitä haavoittuvan ja siten vähentää sen voimaa ja valtaa kansainvälisessä järjestelmässä. Koska Yhdysvallat ja Kiina eivät ainakaan vielä pysty korvaamaan öljyä laajamittaisesti millään muulla energiamuodolla, ne ovat pakotettuja paikkaamaan tärkeän kapasiteetin osatekijän puuttumisen hankkimalla tarvitsemansa öljyn omien rajojensa ulkopuolelta.

Vaikka öljykilpailu on enenevässä määrin maailmanlaajuinen ilmiö ja molempien sekä Yhdysvaltojen että Kiinan öljynhankkimisstrategiat ulottuvat joka puolelle maailmaa, valitsin merkittävistä öljyntuotantoalueista Kaspianmeren tutkielman päänäyttämöksi. Yhteen päätapaukseen keskittyminen auttaa pääsemään pintaa syvemmälle, kun maailmanlaajuisen lähestymistavan ongelmana olisi saattanut olla liian yleisluonteiseksi jääminen. Koska öljyteollisuutta käsittelevää lähdemateriaalia on löydettävissä suunnattomasti etenkin internetin kautta, Kaspianmeren öljyteollisuuteen keskittyminen auttaa myös aineiston rajaamisessa. Kaspianmeren etuna on myös se, että alue oli ulkopuolisilta suljettu aina 1990-luvun alkuun ja Neuvostoliiton hajoamiseen asti, minkä takia alueen öljyvaroista käytävään kilpailuun on mahdollista päästä sisälle alusta asti.

Tutkielman metodologisena lähestymistapana on Yhdysvaltojen ja Kiinan käyttämien keinojen vertailu. Vaikka vertailevaa metodia ei ole perinteisesti käytettykään tämäntyyppiseen kvalitatiiviseen tutkimukseen, katsoin lähestymistavan sopivan mainiosti tutkimusongelman ratkaisemiseen. Liian tiukasti ohjeistettuun vertailuun en kuitenkaan pyri, jotta tutkimuksen olennaisena osana tapahtuva oman päättelyn käyttäminen ei katoa metodin muodollisten vaatimusten täyttämiseen. Joka tapauksessa Yhdysvaltojen ja Kiinan öljystrategioiden ja puuttuvan öljyn metsästämisessä käytettyjen keinojen vertailu tulee näkymään koko tutkimuksen ajan. Koska Morgenthaun teesien esittämisestä on kulunut jo melkein 60 vuotta, poliittisen realismin oletuksia ei kuitenkaan saa ottaa annettuina, vaan niitä pitää osata tarkastella kriittisessä valossa. Etenkin öljy-yhtiöiden rooli valtioiden välisessä öljykilpailussa joutuu suurennuslasin alle. Siksi olennaisena osana tätä tutkimusta tulee näkymään myös poliittisen realismin ja sen kritiikkien välinen vertailu. Erityisesti kiinnitän huomiota valtioiden ulkopuoliset toimijat paremmin huomioivaan pluralistiseen teoriaan ja talouselämän autonomisuutta korostavaan globalisaatioteoriaan sekä Robert Gilpinin kansainvälisen poliittisen taloustieteen realismiin.

Tärkeimpinä tuloksina tutkimuksesta selvisi valtiokeskeisyyden päteminen maailman öljyteollisuudessa sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan käyttämien keinojen monipuolisuus. Kiinan toiminta painottuu hyvin pitkälle valtion aktiivisuuteen neuvotteluissa öljyntuottajamaiden kanssa sekä valtion omistamien öljy-yhtiöiden avokätiseen tukemiseen. Koska monikansallisten öljy-yhtiöiden osuus maailman öljyntuotannossa on laskemassa valtioiden omistamiin öljy-yhtiöihin verrattuna, myös Yhdysvallat on joutunut omaksumaan valtiokeskeisemmän strategian, eli se auttaa aiempaa enemmän öljy-yhtiöidensä pääsyä tuotantoalueille valtioiden välisissä neuvotteluissa. Joka tapauksessa tällainen kaupankäynti öljyntuottajien ja -kuluttajien välillä ei ole ainoa öljykilpailun kovenemisen ilmenemismuoto, vaan Yhdysvallat käyttää edelleen tehokkaasti hyväkseen neoliberaalin talousregiimin kautta toimimista. Terrorismin vastaisen sodan nimissä se on myös onnistunut tiukentamaan sotilaallista kontrolliaan maailman öljyntuotantoalueilla, Kaspianmeren ympärysvallat mukaan lukien.