Urheiluvammat ja niiden riskitekijät salibandyssa, jääkiekossa ja voimistelulajeissa
PIHLAJA, MAIJA (2011)
2011
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-02-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21622
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21622
Tiivistelmä
Liikuntatapaturmat ovat Suomen yleisin tapaturmatyyppi. Tämän syventävien opintojen suorittamiseen kuuluvan työn tarkoituksena oli selvittää urheiluvammojen ilmaantuvuutta ja ilmaantuvuuteen liittyviä tekijöitä seitsemässä eri lajissa.
Tutkimukseen osallistui 388 eri lajin urheilijaa: 252 jääkiekkoilijaa, 77 salibandyn pelaajaa ja 59 voimistelijaa viidestä voimistelulajista. Urheilijat täyttivät Terve urheilija -ohjelman kymppiympyrän pohjalta laaditun kyselylomakkeen, jolla kerättiin tietoa kyselyhetkeä edeltäneen vuoden ajalta pelaajien taustamuuttujista, harjoitusohjelmasta ja -olosuhteista, elintavoista sekä urheiluvammoista. Kaikki äkilliset ja rasitusvammat rekisteröitiin, jos niistä oli haittaa täysipainoiselle harjoittelulle tai kilpailulle tai ne estivät harjoittelun kokonaan. Vuoden aikana 85 %:lle kaikista urheilijoista oli sattunut vähintään yksi urheiluvamma (äkillinen tai rasitusvamma). Sekä laihduttaminen että painon lisäämisyritykset lisäsivät riskiä saada urheiluvamma. Urheilijat, jotka kokivat saaneensa tarpeeksi opastusta lajitekniikassa, saivat muita harvemmin alaselkävammoja.
12 viime kuukauden aikana 91 %:lle voimistelijoista oli sattunut jokin vamma, useimmiten nilkkavamma. Voimistelijoilla oli eniten sekä rasitus- että äkillisiä vammoja. Rasitusvamman oli saanut 76 % ja äkillisen vamman 72 % voimistelijoista. Voimistelijoista puolet kertoi urheiluvamman syyksi suoritustekniikkavirheen. Kolmasosalle voimistelijoista oli vuoden aikana sattunut äkillinen nilkkavamma.
Salibandyn pelaajista kolmasosalle oli sattunut vuoden aikana äkillinen nilkkavamma. Salibandyn pelaajilla yleisin vamman syy oli äkillinen liike tai suunnan muutos. Salibandyn pelaajilla rasitusvammat olivat melkein yhtä yleisiä kuin voimistelijoilla. Pelaajista 71 % ilmoitti saaneensa 12 viime kuukauden aikana jonkin rasitusvamman. Noin kolmasosa salibandyn pelaajien rasitusvammoista kohdistui polveen.
Jääkiekkoilijapoikien yleisin vamma oli äkillinen nilkkavamma. Vamman yleisin syy oli taklauksen vastaanottajana oleminen, tytöillä taklauksen vastaanottajana olemisen lisäksi vamman aiheutti usein myös äkillinen liike tai suunnan muutos. Jääkiekkoilijapojista 68 % ja -tytöistä 64 % oli 12 viime kuukauden aikana saanut lihasvamman.
Tutkimuksen lajien urheiluvammojen epidemiologisia tutkimuksia tarvitaan lisää, jotta pystyttäisiin todentamaan vammojen yksityiskohtaisia syntymekanismeja. Lisäksi tarvitaan vammojen ehkäisyyn tähtääviä interventiotutkimuksia.
Asiasanat:jääkiekko, salibandy, kilpa-aerobic, rytminen voimistelu, TeamGym-voimistelu, telinevoimistelu, trampoliinivoimistelu, urheiluvamma, riskitekijä, ilmaantuvuus
Tutkimukseen osallistui 388 eri lajin urheilijaa: 252 jääkiekkoilijaa, 77 salibandyn pelaajaa ja 59 voimistelijaa viidestä voimistelulajista. Urheilijat täyttivät Terve urheilija -ohjelman kymppiympyrän pohjalta laaditun kyselylomakkeen, jolla kerättiin tietoa kyselyhetkeä edeltäneen vuoden ajalta pelaajien taustamuuttujista, harjoitusohjelmasta ja -olosuhteista, elintavoista sekä urheiluvammoista. Kaikki äkilliset ja rasitusvammat rekisteröitiin, jos niistä oli haittaa täysipainoiselle harjoittelulle tai kilpailulle tai ne estivät harjoittelun kokonaan. Vuoden aikana 85 %:lle kaikista urheilijoista oli sattunut vähintään yksi urheiluvamma (äkillinen tai rasitusvamma). Sekä laihduttaminen että painon lisäämisyritykset lisäsivät riskiä saada urheiluvamma. Urheilijat, jotka kokivat saaneensa tarpeeksi opastusta lajitekniikassa, saivat muita harvemmin alaselkävammoja.
12 viime kuukauden aikana 91 %:lle voimistelijoista oli sattunut jokin vamma, useimmiten nilkkavamma. Voimistelijoilla oli eniten sekä rasitus- että äkillisiä vammoja. Rasitusvamman oli saanut 76 % ja äkillisen vamman 72 % voimistelijoista. Voimistelijoista puolet kertoi urheiluvamman syyksi suoritustekniikkavirheen. Kolmasosalle voimistelijoista oli vuoden aikana sattunut äkillinen nilkkavamma.
Salibandyn pelaajista kolmasosalle oli sattunut vuoden aikana äkillinen nilkkavamma. Salibandyn pelaajilla yleisin vamman syy oli äkillinen liike tai suunnan muutos. Salibandyn pelaajilla rasitusvammat olivat melkein yhtä yleisiä kuin voimistelijoilla. Pelaajista 71 % ilmoitti saaneensa 12 viime kuukauden aikana jonkin rasitusvamman. Noin kolmasosa salibandyn pelaajien rasitusvammoista kohdistui polveen.
Jääkiekkoilijapoikien yleisin vamma oli äkillinen nilkkavamma. Vamman yleisin syy oli taklauksen vastaanottajana oleminen, tytöillä taklauksen vastaanottajana olemisen lisäksi vamman aiheutti usein myös äkillinen liike tai suunnan muutos. Jääkiekkoilijapojista 68 % ja -tytöistä 64 % oli 12 viime kuukauden aikana saanut lihasvamman.
Tutkimuksen lajien urheiluvammojen epidemiologisia tutkimuksia tarvitaan lisää, jotta pystyttäisiin todentamaan vammojen yksityiskohtaisia syntymekanismeja. Lisäksi tarvitaan vammojen ehkäisyyn tähtääviä interventiotutkimuksia.
Asiasanat:jääkiekko, salibandy, kilpa-aerobic, rytminen voimistelu, TeamGym-voimistelu, telinevoimistelu, trampoliinivoimistelu, urheiluvamma, riskitekijä, ilmaantuvuus