Vastakertomuksellisuus suomalaisessa underground-räpissä : Tapausesimerkkeinä "Karjaa karsinaan", "Kuka pelkää pukumiestä", "Joku päivä" ja "Maanpetturi"

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan vastakertomuksien rakentumista suomalaisessa, yhteiskunnallisia teemoja käsittelevässä rap-lyriikassa. Aikaisemmasta suomalaisen räpin tutkimuksesta poiketen tutkimuksessa tarkastellaan kappaleiden minämuotoista kertojaa runon puhujana. Tutkimuksen aineistona ovat: Perusjätkien ”Karjaa karsinaan” (2014), Timo Kotipolton ”Kuka pelkää pukumiestä” (2017), Trilluminatin ”Joku päivä” (2017) ja Steen1:n, Loasteezen ja Julma Henrin ”Maanpetturi” (2024). Aineiston rajaus perustuu kappaleiden temaattisiin piirteisiin. Tutkielmassa esitetään, että aineistossa hyödynnetään erilaisia vastakertomuksellisuuden keinoja vastakertomuksen rakentamiseen. Näiksi piirteiksi määritellään kokemuskertomus, antiteettinen jännite, strateginen vähemmistöidentiteetti, salaliittoteoriamaiset piirteet ja retoriset puhuttelukuviot. Kappaleita tarkastellaan prototyyppisinä esimerkkeinä suomalaisen underground-räpin vastakertomuksista.

Vastakertomuksia tarkastellaan tutkielmassa kahden määritelmän mukaan. Molly Andrewsin (2004) määritelmä perustuu yksilön marginaaliseen kokemukseen. Toisen määritelmän mukaan vastakertomus voi olla tarkoituksella luotu ja tiettyjä retorisia keinoja hyödyntävä (Lueg et al. 2021). Tätä vastakertomuksen kahtiajakoista luonnetta tutkielmassa käsitteellistetään määrittelemällä vastakertomukset perinteisiksi tai strategisiksi vastakertomuksiksi. Vastakertomuksen määrittelyssä sovelletaan Rebecca L. Jonesin (2004) emic- ja etic-tasoja: vastakertomuksen tunnistamisessa otetaan huomioon lyriikan sisäisen puhujan asemoituminen kertomaansa ja tutkielman tekijän tuntemus ympäröivästä yhteiskunnasta ja suomalaisesta räpistä genrenä.

Tutkielman metodologinen lähtökohta on Michael Bambergin (1997) ja Arnulf Deppermannin (2015) kolmitasoinen kerronnallinen asemointimalli. Tutkielmassa tarkastellaan, miten aineiston puhujat rakentavat asemoitumista lyriikan sisäisten hahmojen ja kappaleen kuuntelijan välillä sekä suhteessa lokaaleihin kulttuurisiin keskusteluihin.

Analyysini osoittaa, että aineistossani esiintyy marginaalisesta kokemuskertomuksesta lähtöisiä vastakertomuksia sekä tarkoituksella luotuja strategisia vastakertomuksia. Perinteistä vastakertomusta edustaa aineistossani kappale ”Karjaa karsinaan”. Strateginen vähemmistöidentiteetti esiintyy kappaleessa ”Joku päivä”. Kappaleita yhdistäväksi vastakertomukseksi hahmottuu tiedostavan puhujan asemoituminen vallanpitäjiä vastaan. Vastakertomuksellisuutta rakennetaan ”Joku päivä” -kappaleessa hyödyntämällä salaliittoteoriamaista ainesta, jota tutkielmassa käsitteellistetään Sorokinin (2019, 2024) mukaisesti. ”Kuka pelkää pukumiestä” edustaa tutkielmassa esimerkkiä, jossa vastakertomuksellisuutta rakennetaan antiteettistä jännitettä hyödyntämällä.

Tutkimukseni osoittaa, että yhteiskunnallista suomalaista räppiä on mielekästä tarkastella narratologisista lähtökohdista. Analyysini osoittaa, miten yhteiskunnallinen rap hyödyntää kertomusmalleja luodakseen jännitteitä hallitsevan kertomuksen ja vastakertomuksen välillä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että suomalainen yhteiskunnallinen rap hyödyntää yhteistä tarinallista viitekehystä. Tätä viitekehystä rakentavat tavallisen kansalaisen mallitarina ja tiedostava puhuja. Tutkimukseni ehdottaa, että antiteesiä voisi tarkastella yhtenä asemointivihjeenä.