Konekääntämisen diskurssit käännösalan lehdissä

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia konekääntämiseen liittyviä diskursseja käännösalan lehdissä esiintyy. Tutkielman tarkoitus on tunnistaa konekääntämiseen liittyvät diskurssit, tutkia diskursseja rakentavaa kielenkäyttöä ja selvittää, mitä diskurssit ja kielenkäyttö kertovat käännösalan toimijoiden suhtautumisesta konekääntämiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu lehtiteksteistä, jotka kerättiin Kääntäjä-Översättaren- ja e-versättaren-lehdistä. Tekstejä on yhteensä 14. Diskurssien rakentumista tutkitaan tarkastelemalla lehtiteksteissä esiintyvää kielenkäyttöä eli leksikogrammaattisia valintoja. Kielenkäytön tarkastelu perustuu diskurssianalyysin ohella systeemis-funktionaalisen kielioppiteorian ja appraisal-teorian käsitteisiin ja luokittelutapoihin, jotka muodostavat tutkielman menetelmällisen pohjan. Appraisal-teorian näkökulmasta keskeisiä tarkastelukohteita ovat affektit, arviot ja arvostukset, kun taas systeemis-funktionaalisen kielioppiteorian käsitteillä analysoidaan aineistossa esiintyvää modaalisuutta, passiivinkäyttöä ja toimijuutta.

Tutkimuksen teoreettisen viitekehys nojaa pitkälti diskurssianalyysiin ja kääntämisen sosiologiaan. Sosiologinen tieto esimerkiksi kääntäjän statuksesta ja konekääntämisen vaikutuksista kääntäjän ammattiin antaa diskurssien tulkinnalle yhteiskunnallista kontekstia. Lisäksi teorialuvussa esitellään konekääntämisen keskeisiä käsitteitä sekä appraisal-teorian ja systeemis-funktionaalisen kielioppiteorian käsitteitä.

Analyysin perusteella tunnistettiin neljä diskurssia. Ensimmäinen diskurssi on ihmiskeskeisyysdiskurssi, jossa konekääntämistä käsitellään painottamalla ihmiskääntäjien tarpeellisuutta ja kyvykkyyttä, korostamalla konekääntimien puutteita ja representoimalla konekääntimet ihmisen työkaluina. Toinen diskurssi on statusdiskurssi, jossa konekääntämistä käsitellään kääntäjien laskevien palkkioiden näkökulmasta sekä tekijänoikeuksien ja ammatin arvostuksen näkökulmasta. Kolmas diskurssi on välttämättömyysdiskurssi, jossa konekääntimien yleistyminen esitetään pakollisena asiana, joka tapahtuu ikään kuin itsestään. Neljäs diskurssi on mahdollisuusdiskurssi, jossa teknologian kehitys representoidaan asiana, joka voi tuoda mahdollisuuksia kääntäjille.

Ihmiskeskeisyysdiskurssi rakentuu varmuutta ja todennäköisyyttä ilmaisevalla modaalisuudella, jolla painotetaan sitä, että kääntäjiä tarvitaan tulevaisuudessakin. Ihmiskääntäjien kykyjä kehutaan kyvykkyyden arvioilla, ja konekääntimiä kritisoidaan kielteisillä arvon arvostuksilla. Statusdiskurssissa on paljon epätietoisuutta ja epävarmuutta ilmaisevaa modaalisuutta, kuten kysymysmuotoja ja passiivinkäyttöä. Välttämättömyysdiskussissa korostuu velvoitetta ilmaiseva modaalisuus ja konekääntimien esittäminen aikaansaavina osallistujina kielenkäytön keinoin. Mahdollisuusdiskurssissa taas esiintyy esimerkiksi myönteisiä varmuuden affekteja, joskin myönteinen suhtautuminen paljastuu usein tarkemmin analysoituna implisiittisesti kielteiseksi.

Aineiston perusteella suhtautuminen konekääntämiseen on pääasiassa kielteistä. Puhujat ilmaisevat huolta ja epätietoisuutta esimerkiksi siitä, miten konekääntämisen kehitys vaikuttaa kääntäjän statukseen esimerkiksi palkkioiden, tekijänoikeuksien ja ammatin arvostuksen kannalta. Kielteinen suhtautuminen myös useimmiten perustellaan mainitsemalla esimerkiksi konekääntimien puutteet tai konekääntämisen vaikutukset kääntäjän statukseen, kun taas mahdollisuuksista puhuminen jää epämääräiseksi ja konkreettisia esimerkkejä mahdollisuuksista ei mainita.