Lastensuojeluasiakkuutta määrittäviä tekijöitä

Abstract

Vuonna 2015 tuli voimaan uusi sosiaalihuoltolaki, johon sisällytettiin palveluja, jotka ennen edellyttivät lastensuojelun asiakkuutta. Tarkoituksena oli siirtää painopistettä lapsiperheiden peruspalveluihin lastensuojelun erityispalveluiden sijaan. Lainsäädäntöä on pidetty kuitenkin epäselvänä ja sosiaalihuoltolain erityisen tuen tarpeisen lapsen määritelmä vastaa lähes tulkoon samaa, mitä lastensuojelulain asiakkuuden määritelmä esittää. Samanaikaisesti lastensuojeluilmoitusten määrä on vuosi vuodelta kasvanut ja ne ovat kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisiksi määrittyvät ne tekijät, joiden perusteella lapsen asiakkuus ohjautuu lastensuojeluun. Lastensuojelun tehtävänä on turvata ja edistää lasten hyvinvointia. Tutkimuksessa käytetään tarveteoreettista lähestymistapaa, mikä tarkoittaa, että lapsen hyvinvointi rakentuu sen perusteella, kuinka hyvin lapsen erilaiset tarpeet täyttyvät ja kuinka niitä tuetaan.

Tutkielma on toteutettu narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistona toimi kymmenen tutkimusartikkelia, joista viisi olivat kotimaisia ja viisi kansainvälisiä. Artikkelit sisälsivät tekijöitä, joita sosiaalityöntekijät ottavat huomioon lapsen tilanteessa. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.

Tulosten mukaan lastensuojeluasiakkuutta määrittävät lapsen ainutlaatuinen ja yksilöllinen tilanne sekä arvioinnin onnistuminen. Lapsen yksilöllisessä tilanteessa voi esiintyä riskitekijöitä, jotka vaarantavat lapsen kehitystä sekä suojaavia tekijöitä, jotka tukevat lapsen kehitystä. Lapsen tilanteessa vaikuttavat lapseen itseensä liittyvät tekijät, mutta myös vanhempiin ja laajemmin perheeseen liittyvät tekijät. Arvioinnin onnistumiseen sisältyy sosiaalityöntekijään liittyvät tekijät ja ammatillinen harkinta sekä organisatoriset, yhteiskunnalliset ja arvojen tasoon liittyvät asiat. Arvioinnin onnistumiseen vaikuttaa myös se, millaista kerätty ja saatu tieto on ja onko siitä mahdollista muodostaa luotettava kokonaiskuva. Merkittävää on myös vuorovaikutussuhde sosiaalityöntekijän ja lapsen sekä perheen välillä.