Kuntien ja hyvinvointialueiden sidosyksikköhankintojen sääntely: Suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmat

Abstract

Sidosyksikköhankinnat eli in house -yhtiöiden käyttö on yleistynyt kunnissa ja hyvinvointialueilla viime vuosina. Erityisesti hyvinvointialueuudistus ja sen mukanaan tuoma tarve uudistaa ja mukauttaa palvelurakenteita ovat lisänneet sidosyksikköhankintojen merkitystä osana kuntien ja hyvinvointialueiden hankintatoimintaa. Sidosyksikköhankinnat mahdollistavat julkisten organisaatioiden, kuten kuntien ja hyvinvointialueiden, tekemät hankinnat määräysvallassaan olevilta yhtiöiltä ilman hankintojen kilpailutusta. Tämä kehitys on nostanut esiin kysymyksiä sääntelyn tulkinnasta ja soveltamisesta. Vaikka sidosyksikköhankinnat voivat parhaimmillaan tehostaa julkisen sektorin resurssien käyttöä, ne voivat myös vaarantaa markkinoiden kilpailuneutraliteetin ja yksityisten toimijoiden tasapuolisen kohtelun. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sidosyksikköhankintojen sääntelyä suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteiden näkökulmasta erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta. Sidosyksikköhankinnat muodostavat merkittävän poikkeuksen hankintalain kilpailuttamisvelvoitteeseen, mikä tekee niistä juridisesti ja käytännöllisesti haastavan hankintamuodon. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteet toteutuvat voimassa olevassa sääntelyssä ja oikeuskäytännössä sekä arvioida sidosyksikköhankintojen vaikutuksia kilpailuneutraliteettiin ja yksityisten toimijoiden asemaan. Tutkimuksessa hyödynnetään lainoppia, sillä tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus, ja tavoitteena on analysoida sen sisältöä sekä tulkintakysymyksiä suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteiden näkökulmasta. Keskeisinä aineistoina käytetään hankintalakia (1397/2016) ja sen esitöitä sekä muita relevantteja säädöksiä, kuten hallintolakia (434/2003), kuntalakia (410/2015) ja hyvinvointialuelakia (611/2021). Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan oikeuskäytäntöä, kuten markkinaoikeuden ratkaisuja, jotka tarjoavat konkreettisia tulkintalinjoja sidosyksikköhankintojen oikeudellisista edellytyksistä. Aineistoa täydentää aiheeseen liittyvä tieteellinen kirjallisuus. Tutkimustulokset osoittavat, että sidosyksikköhankintojen sääntelyyn liittyy merkittäviä tulkinnanvaraisuuksia, mikä voi johtaa epäyhtenäisiin käytäntöihin kunnissa ja hyvinvointialueilla. Suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta on keskeistä varmistaa, että kilpailun rajoitukset ovat perusteltuja ja oikeasuhtaisia. Yhdenvertaisuusperiaatteen osalta korostuu tarve turvata tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille markkinaosapuolille. Johtopäätöksenä todetaan, että sidosyksikköhankintojen sääntelyä tulisi selkeyttää ja yhdenmukaistaa. Sääntelyn tulkinnanvaraisuudet sekä kuntien ja hyvinvointialueiden vaihteleva osaaminen lisäävät tarvetta selkeälle lainsäädännölle ja ohjeistukselle. Aihe on erityisen ajankohtainen, sillä in house -yhtiöiden käyttö ja sen oikeudellinen arviointi korostuvat etenkin hyvinvointialueuudistuksen jälkeisessä hankintaympäristössä.