Sähköisten palveluiden arvonlisäverotus

Abstract

Uudenlaiset teknologiat ja liiketoimintamallit ovat jatkuvassa kasvussa ja nämä aiheuttavat ongelmia verotuksellisiin kysymyksiin. Arvonlisävero on tärkeä osa valtioiden verokertymää, minkä vuoksi verotuksen tapahtuminen oikein ja oikeissa valtioissa on tärkeää. Palveluita suoritetaan yhä enemmän sähköisessä muodossa, jolloin palveluita on helpompi tarjota myös kansainvälisesti. Arvonlisäverotuksessa on tarkoituksenmukaista, että tuotteet ja palvelut verotetaan niiden kulutusmaassa, minkä vuoksi sähköisiä palveluita varten on säädetty erityinen myyntimaasäännös.

Tutkielmassa vastataan kahteen tutkimuskysymykseen, jotka ovat 1) Miten sähköisiä palveluita verotetaan arvonlisäverotuksen näkökulmasta? ja 2) Mitä sähköisillä palveluilla tarkoitetaan arvolisäverolain 69 i §:ssä? Näiden tutkimuskysymysten avulla ymmärretään, mitä merkitystä myyntimaasäännöksillä on käytännössä sekä hahmotetaan rajanvetoa siitä, minkälaisia palveluita voidaan pitää sähköisenä ja mitä ei.

Tutkielman tutkimusmenetelmä on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Lainopillinen menetelmä keskittyy voimassa olevan oikeuden tulkintaan ja systematisointiin, mikä tarkoittaa oikeuden sisällön selventämistä ja tulkintasuositusten laatimista lain soveltamista varten. Tutkielmassa tulkitaan erityisesti arvonlisäverolain sekä arvonlisäverodirektiivin säännöksiä. Säädösten lisäksi tutkielmassa käytetään oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta, esimerkiksi Verohallinnon ohjeita sekä arvonlisäverokomitean valmisteluasiakirjoja.

Tutkielman johtopäätöksinä voidaan todeta, että sähköisiä palveluita koskeva erityinen myyntimaasäännös vaikuttaa näiden verotusvaltioon tietyissä tilanteissä. Lisäksi huomataan, että erilaisia palveluita koskevat myyntimaasäännökset voivat aiheuttaa ristiriitoja keskenään. Tutkielmassa huomataan, että sähköisten palveluiden määrittämisessä korostuvat enemmän näiden edellyttämät elementit kuin säädöksissä mainitut luettelot sähköisistä palveluista. Sähköisten palveluiden määritelmäksi tutkielmassa todettiin, että täyttääkseen sähköisen palvelun määritelmän, tulee palvelun sisältää seuraavat neljä elementtiä: palvelun tulee hyödyntää internetiä, sen tulee olla riippuvainen tietotekniikan osallisuudesta, palvelun tulee olla pitkälti automatisoitu sekä ihmisen osuuden tulee olla vähäinen palvelun toteutuksessa.